nenä

Häpeämätön Nenä ja naistenmiehen ongelmat

Dmitri Šostakovitšilta kuullaan Helsingissä yhteiskunnallista
oopperaa ja jazzahtavaa konserttimusiikkia.

 

Teksti Iida Simes Kuvat Heikki Tuuli

Nenä on neuvostoliittolaisen ­Dmitri Šostakovitšin (1906-1975) parikymppisenä säveltämä ravisteleva yhteiskunnallinen satiiri. Nämä uskomattomat kaksi näytöstä tuovat Helsingin Kansallisoopperan näyttämölle kommunismin avantgardesta innoitusta ammentaneet lavasteet ja mikä tärkeintä, valtaisan määrän laulajia.

Heille, jotka kaipaavat tarttuvia melodioita ja paatoksellisia linnanneitoja, Nenä ei tarjoa paljon mitään. Sen sijaan se antaa koko rahan edestä heille, jotka kaipaavat älykästä parodiaa, kekseliäitä käänteitä ja monen musiikkityylin iloista kaaosta.

Šostakovitš reputti Petrogradin konservatoriossa marxistisen metodologian kokeen. Hän onnistui kuitenkin säveltämään ensimmäisen sinfoniansa ja valmistui. Ehkä neuvostojärjestelmä kyrsi häntä sen verran, että teki mieli vähän revitellä ja tehdä poliittinen ooppera.

Nenä sai kuitenkin huonot arvostelut. Eikä todellakaan ihme: taideteoksia ei totalitarismeissa arvosteta ainakaan ironian ansiosta.

Nenä on Nikolai Gogolin kertomus vuodelta 1836. Tärkeilevä byrokraatti ja rasittava naistenmies, kollegio­asessori Kovaljov huomaa nenänsä kadonneen. Hänen naamansa näyttää kamalalta. Eipä hän ollut ymmärtänyt ulkoneman arvoa.

Kovaljov kohtaa itsevarman nenänsä katedraalissa. Väkeä on paljon, ja Nenä elvistelee upouuden päällystakkinsa kanssa. Kovaljov tajuaa karmeuden: nenä on Kovaljovia paljon korkea-arvoisempi virkamies. Järjestelmässä, jossa hierarkiat ja arvomerkit ovat tärkeitä, Nenä nolaa entisen isäntänsä.

Kovaljov on saamaisillaan Nenän kiinni, mutta erehtyy tekemään jotain itselleen tyypillistä: iskemään naisia. Nenä pääsee pakoon.

Nähdään takaa-ajoja ja jopa joukkoraiskaus. Mukana sählää Pietarin hienosto ja lauma poliiseja. ”It ain’t over before the fat lady sings”, eli oopperassa homma ei ole ohi ennen kuin lihava täti laulaa, ja laulaahan tuo: ponteva äiti haluaa Kovaljovin vievän tyttärensä vihille.

Kovaljov herää: oliko tämä unta? Venäjäksi nenä nos, on väärinpäin uni, son.

Nenä ei suinkaan nolannut Kovaljovia, vaan tärkeilevät pöyhkeilijät nolaavat aina itse itsensä. Oppiko mies kastraatiopainajaisestaan? Ei. Kovaljovilla on uudet typerät metkut mielessään. Ehkä uni alkaa taas.

Šostakovitšia esitetään myös Helsingin Musiikkitalossa, kun Kaupunginorkesteri kiskaisee Jazz-sarja nro 2:n. Jazzia pelkääville konserttimusiikin ystäville rauhoittavat sanat: Šostakovitš laajensi sointujaan klassisen musiikin konventioita epätyypillisemmiksi, mutta modernista jazzista ei ole kyse. Tai pidetään sitten Sibeliuksen Valse Tristeäkin jazzina. Eli ei kannata juuttua genreihin.

Kaikkihan tietävät Jazz-sarja 2:n, mutta jos joku väittää välttyneensä tältä, suosittelen heti kuuntelemaan yhden maailman keinuvimmista valsseista, Waltz II:n. Biisin faneja oli ohjaaja Stanley Kubrick, joka soitti sen leffassaan Eyes Wide Shut.

Šostakovitš sävelsi elokuvamusiikkia, mutta aina valkokangasta ei tarvita. Musiikki voi olla niin vahvaa, että katsoja näkee mielessään kuvia.

 

Nenä Suomen Kansallisopperassa 16.12. asti. Perustuu Nikolai Gogolin tarinaan. Sävellys Dmitri Šostakovitš, ohjaus Peter Stein. Zürichin oopperan tuotantoa. Pääosissa Vladimir Samsonov, Leonid Bomshteyn, Jyrki Korhonen, Alexey Sulimov, Jenni Lättilä, Margarita Nacér ja Pauliina Linnosaari.

HKO soittaa Šostakovitšia ja Alfred Schnittkeä 6.1. kello 15. Mukana pianisti Anastasia Terenkova ja näyttelijä John Malkovich. Šostakovitšin 5. ja RSO 8.1. kello 19. Nämä Helsingin Musiikkitalossa.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *