big_fimage.jpg

Äidin poika

Teksti Tuomas Rantanen

Xavier Dolanin Mommy-elokuvassa uskottavan realistisena näyttäytyvä arki on yhtä tuskien taivalta, mutta keskinäisen välittämisen tunteet välittyvät tuoreina ja raastavankin aitoina.

Vasta 25-vuotias Xavier Dolan on saanut taide-elokuva kentällä paljon ylistystä aikaisemmilla elokuvillaan. Hänen teoksissaan korostuvat poikkeuksellisen vahva oma tyyli ja elokuvallisen ilmaisun monipuolinen hallinta. Teemallisesti Dolanilla painottuu pyrkimys paikallistaa toiseuteen liittyvien kielteisten ja vapauttavien teemojen kohtaamista.

Esimerkiksi Kangastuksia (2010) oli tragediaa ja arjen absurdia ilkikurisuutta yhdistelevä queer-näkökulmainen kolmoisdraama, jossa toinen miehistä on kahden muun tavoittelema kolmas pyörä.

Dolan vastasi ohjauksen ohella vastasi käsikirjoituksesta ja yhdestä pääroolista.

Cannesissa viime vuonna palkittu Mommy taas kertoo tavallista raskaammasta vanhemmuuden taakasta. Elokuvan tarinassa omapäinen yksinhuoltajaäiti Diane yrittää kantaa vastuuta arvaamattoman aggressiivisesta ADHD-diagnoisoidusta teini-ikäisestä pojastaan Stevestä.

Uskottavan realistisena näyttäytyvä arki on yhtä tuskien taivalta, mutta keskinäisen välittämisen tunteet välittyvät tuoreina ja raastavankin aitoina.

Elokuva nojaa paljon päänäyttelijöiden (Anne Dorval ja Antoine Olivier Pilon) vahvoihin roolisuorituksiin. Dianen persoonassa hallitsevan ominaisuuden asemasta kilpailevat pinnallisuus ja vastuullisuus. Steveä taas repii pohjimmaisen hyväsydämisyyden ja hallitsemattoman tunnemaailman välinen ristiriita.

Sisäisten ja ulkoisten esteiden keskellä toivoa herättää lähinnä naapurissa hermoromahdusta potevan perheenäidin (Suzanne Clément) toveruus.

Lupaavista lähtökohdista ja äiti-poika-suhteen intensiivisyyden välittömyydestä huolimatta aiheen kehittelyä vaivaa tietty jäykkyys ja ennalta arvattavuus. Yhteiskunnallisen näkökulmaisuuden orastava lupaus sulaa sekin matkalle.

Ylipäänsä elokuvan momentti on enemmän keskeisen suhteen kuvauksessa ja ristiriitaisten tunnetilojen välittämisessä kuin juonessa.

Pääosin normaalia merkittävästi kapeampaan kuvaformaattiin tehdyllä elokuvalla on kuvauksellisesti onnistuneet hetkensä. Kuvan rajaus luo nimenomaan intiimin ikkuna-aukon yhteen elämäntilanteeseen.

Vahvojen lähikuvien käyttö ja taitava leikkaus kohtausten sisällä tehostavat tunnetilojen välittymistä. Asetelmien toisteisuus kuitenkin venyttää elokuvan pituutta turhaan. Tuntuukin, että Dolan ei ole malttanut tarpeeksi karsia monista sinänsä onnistuneista, mutta usein samaa asiaa kertaavista kohdista.

Koko elokuvan kaaren tasolla tiiviimpi leikkaus olisi voinut vahvistaa myös draaman tehoa.

Xavier Dolan: Mommy. Elokuvateattereissa nyt. Kolme tähteä.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: