big_fimage.jpg

Nostalgiaa vastaan

Teksti Hannele Huhtala

Poptähti Maija Vilkkumaa palaa ryminällä takaisin esikoiskirja kainalossa. Edessä on pesti Kerkko Koskinen Kollektiivissa & uusi soololevy.

Aloitetaan kulttuuriuutisella: Maija Vilkkumaa laulaa taas.

Vilkkumaa on Kerkko Koskinen kollektiiviin uusi laulaja Mannan ja Vuokko Hovatan rinnalla Paula Vesalan jättäydyttyä yhtyeestä.

Laulaja-lauluntekijänä tunnettu Vilkkumaa on myös sanoittanut osan Kollektiivin uuden levyn kappaleista. Hän kertoo, ettei ajattele Kollektiivia hippilaumana vaan kunnianhimoisena uutena suuntana.

”Kollektiivi on yhden visiorikkaan neron juttu. On kiinnostavaa nähdä, miten joku muu luo musiikkia, ja laulaa Vuokon, Mannan ja Kerkon kanssa yhdessä. Kerkolla on esimerkiksi kaikesta nuotit. Minä taas olen paljon enemmän bändityyppi, ja tapani tehdä musiikkia on aina ollut sellainen, että mennään treenikämpälle ja katsotaan siellä.”

Vilkkumaa sanoo, että hän saattaisi pelätä Koskisen vaativaa luonnetta, elleivät he tuntisi jo lukioajoilta.

Uutta soolomateriaalia Vilkkumaalta on odotettavissa vuonna 2015.

Vuonna 2011 Vilkkumaa pisti oman bändinsä tauolle ja siirtyi kotiäidiksi ja kirjailijaksi. Hänellä on nyt 5- ja 3-vuotiaat tyttäret ja vuonna 2013 julkaistu esikoisromaani Nainen katolla. Soolouran lopettamista ja sitä seurannutta kolmen vuoden taukoa Vilkkumaa selittää luonnollisena osana bändin kaarta.

”Bändi tuli tiensä päähän, olimme kiertäneet 12 vuotta. Tuntui siltä, etten saanut enää ammennettua mitään biisintekijänä. Kaikkea tätä korostivat sitten vielä lapset”, Vilkkumaa selittää.

”En voi enää tehdä kappaleita kännissä olemisesta teinibileissä – olen nelkyt. Mutta en halua tehdä kappaleita pyykinpesemisestäkään.”

Vilkkumaa halusi murtaa taiteilijan egonsa.

”Jos olisin jatkanut bändiä, asemani musiikkikentällä olisi ollut vain varmistelua. Joka vuosi pitää olla tällä ja tuolla festarilla, ja jos en olisi ollut, olisin ollut pettynyt. Olisin voinut odotella, että jotkut kappaleeni nousevat uudelleen, mutta nostalgia on pahimmillaan eltaantunutta”, Vilkkumaa sanoo.

”En halunnut jäädä kiertämään pikkujouluporukoille.”

Myös Vilkkumaan kirjassa käsitellään nostalgiaa, vanhoihin muistoihin jumiutumista ja sitä, miten elämässä pitäisi mennä eteenpäin.

”Nostalgiavastaisuus liittyy ikään, ja popartistin ammatti korostaa sitä. Taiteilijuudessa riskinottokyvyn säilyttäminen on tärkeää. Nuorilla sitä on luontaisesti. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä enemmän kerää kultaista häkkiä ympärilleen”, Vilkkumaa toteaa omasta elämästään.

Absurdiksi karnevalismiksi kuvatun romaanin päähenkilö Silja on 1970-luvulla syntynyt kotiäiti, entinen poptähti, jonka elämä menee alaspäin syöksykierrettä.

Kirjassa on runsas henkilögalleria: mukana on Siljan syntymäpäiväkaima, uusnatsismin kanssa flirttaileva Ville, koomikko Linda, iltapäivälehtitoimittaja Leila Hakkarainen sekä Siljan puoliso, pelifirman pomo Harri Oja ja Siljan alter ego Gwendolyn. Muun muassa.

Hahmot ovat tätä päivää ja tunnistettavasti ristiriitaisia. Kenelläkään ei mene kovin hyvin, vaikka he yrittävät rimpuilla irti pahasta olosta ja yhteiskunnassa typeriksi kokemistaan asioista. Paitsi passiivinen Silja.

Vilkkumaan siirtyminen kirjailijan kenkiin tapahtui levy-yhtiö Kaiku Recordsin pomon Pekka Ruuskan aloitteesta. Hän pyysi Vilkkumaata kirjoittamaan “postmodernin pläjäyksen”, mutta varsin pian alkoi näyttää siltä, että pläjäyksestä oli kasvamassa romaani.

Vilkkumaa päätyi julkaisemaan Kaiku Booksilla, joka on osa uutta Kaiku Entertainmentia, Ruuskan johtamaa levy-yhtiön, keikkamyyntitoimiston ja kirjakustantamon yhdistelmää.

Kysyn, miten Vilkkumaa on selvinnyt levy-yhtiöiden bisneksenteon jaloissa taiteilijana. Hän on tehnyt pitkän uran Warnerilla, isolla levy-yhtiöllä, ja sitten jättäytynyt tauolle. Oliko syynä liian ison koneiston aiheuttama loppuun kuluminen?

”En oikeastaan ymmärrä, miksi levy-yhtiöt nähdään aina niin pahoina. Minä tarjosin demoa ja sen perusteella minut signattiin. Olen aina saanut tehdä, mitä haluan.”

Vilkkumaan mukaan taiteilija ei voi ryhtyä markkinointipuuhiin pakotettuna. Hän itse on markkinoinut kirjaansa sen omalla Twitter-tilillä, Facebook-sivulla ja kirjakiertueella.

Mutta tätä kaikkea Vilkkumaa ei varsinaisesti koe markkinoinniksi. Hän tviittaa, koska pitää siitä ja kokee sen olevan osa populaarikulttuuriin kuuluvaa kokonaisshow’ta.

”Musiikin puolella voisi ajatella, että musiikkivideoilla lisätään levynmyyntiä. Mutta minä olen halunnut tehdä ne, koska se on ollut tärkeää. Ei sitäkään voisi tehdä pakolla. Taiteilijalla on pakko olla sellainen haistakaa paska markkinointityypit -asenne”, Vilkkumaa sanoo.

”Työntekemisen aikana ei edes alitajunnassa voi olla ajatusta siitä, että tästä tulee rahaa. Työ ei voi olla vain väline, vaikka sitä joutuu miettimään, että pitääkö jollekin projektille hakea lisää apurahaa vai ryhtyä sponsoriyhteistyöhön.”

Mutta Vilkkumaa ei olekaan mikään ujo esikoiskirjailija vaan suuriin lavoihin tottunut esiintyjä, joka ei heti ahdistu ajatuksesta tviitata.

Vilkkumaa tunnetaan sanoitustensa kipakkuudesta, tarkoista ihmissuhdekuvauksista ja halusta rangaista väärintekijöitä. Myös Nainen katolla on ankara kuvatessaan ihmissuhteita ja siinä on paljon suomalaisen yhteiskunnan kritiikkiä.

Kirjassa pohditaan, miksi Suomessa yhä eletään uudestaan ja uudestaan talvisodan traumaa. Siinä kuvataan myös maahanmuuttovastaisuuden kasvua ja journalismin viihteellistymistä sekä mainitaan muun muassa suomalaisyritysten hyväksikäyttämät hallintarekisterit ja veroparatiisit. Toisaalta Vilkkumaa kirjoittaa esimerkiksi kotiäitien kohtaamasta vihasta.

”Kiukku on helposti voimauttava tunne, se pulpahtelee luomisprosessissa. En koe muuten olevani erityisen vihainen. Etenkin nykyään, kun sosiaalinen media aiheuttaa mikrokriisejä, en jaksa oikein suuttua mistään. Ihmiset vaan taivastelee.”

”Minua harmittaa esimerkiksi päivähoitajien puolesta. Tarhat esitetään iltapäivälehdissä meluisina ja ikävinä paikkoina. Niissä tarhoissa, joissa olen käynyt, työntekijät miettivät tarkkaan ryhmädynamiikkaa ja lasten hyvinvointia. Päivähoitajat tekevät tärkeää työtä huonosti palkattuina. Mutta millä vaikutat jonkun ammatin arvostukseen?”

Minkään aatteen julistuksellinen puolustaja Vilkkumaa ei ole, hän sanoo vieroksuvansa poliittisia lauluja. Silti Vilkkumaa on selvästi huolissaan hyvinvointiyhteiskunnan romahtamisesta. Hän vaikuttaa nostalgikolta kun tulee puhe yhteiskunnasta.

”Muistan 1970-luvulla syntyneenä, että oli kaikkein pienimmät luokkakoot, terveyskeskus ja kirjasto joka kulmassa. En tiedä tarkkaan, miten julkinen talous toimii, ja siinä keskustelussa on nopeasti voimaton”, Vilkkumaa sanoo. ”Suomi näyttää olevan aika neuvottomassa tilassa, visio puuttuu.”

”Kaikki tietää, mitä tapahtuu, kun ryhmätyötä tehdään ilman, että kukaan ottaa johtajan roolia. Sellaiselta meno nyt näyttää, ja se tuntuu pelottavalta.”

Kerkko Koskinen kollektiivin uusi levy ilmestyy keväällä 2014.

Nainen katolla. Kaiku Books 2013. 334 s.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu