big_fimage.jpg

Ison budjetin mäiskettä ydinhistorian varjossa

Teksti Eija Niskanen

Godzilla, tuo symppis japanilainen hirviö kävi kääntymässä Hollywoodissa ja sai reissulla jenkkityyliin vähän lisää jenkkakahvoja. Nyt elokuvateattereihin tuleva, ison budjetin 3D-mäiske ei kuulu ihan katastrofielokuvien parhaimmistoon, mutta sitä katsoessa voi pohtia elokuvan ydinteollisuusretoriikkaa.

Alun perin japanilaisen Toho-elokuvayhtiön ohjaaja Ishiro Hondan ja erikoistehostemies Eiji Tsuburayan ja kumppaneiden luoma hirviö on syntymästään eli vuodesta 1954 lähtien tallonut valkokankailla jalkoihinsa japanilaisia miljoonakaupunkeja. Ydinjätteestä syntynyt hirviö heijasteli aikansa Bikini-saarten atomipommikokeita – joiden jalkoihin jäi japanilainen kalastusalus – ja Tyynenmerensodan päättäneiden atomipommien aiheuttamaa kylmän sodan kauhua ja sen ajan kuuluisaa ydinvoimahenkäystä.

Joskus se on edustanut japanilaisille Yhdysvaltoja. Aikaa myöten Godzilla, tai japanilaisittain Gojira, sai sympaattisia piirteitä ja päätyi karkottamaan itseään paljon pahemmat monsterihahmot tiehensä.

Länsiversiossa huomio kiinnittyy siihen, miten siinä käydään läpi rivakasti koko ydinteollisuushistoria ja muutama sen liitännäinen. Tosin tämä tapahtuu niin hämmentävästi pomppien, että on vaikea määritellä, pystyykö elokuva sanomaan siitä mitään olennaista.

Alkutekstien alla näkyy dokumenttikuvaa Bikini-saarten atomipommikokeista. Elokuvan alkukohtauksissa puolestaan eletään vuotta 1999, ja japanilaisessa ydinvoimalassa työskentelevä länsimainen Brodyn pariskunta päätyy maanjärähtelyn aiheuttaman ydinvoimalaonnettomuuden erottamaksi. Tämä on tietysti silkkaa Fukushimaa. Erotuksena on vain se, että ydinvoimala näyttää sijaitsevan keskellä pilvenpiirtäjiä, kun todellisuudessa ne kaikki on sijoitettu muuttotappioisiin maaseutukuntiin. Elokuva heijastaa ilmeisesti länsimaista mielikuvaa Japanista yhtenä megalopoliksena.

Elokuvassa todetaan pian, että päinvastoin kuin yleisesti on luultu, onnettomuutta ei aiheuttanut maanjäristys tai voimalayhtiön huolimattomuus vaan suuremmat voimat, ydinvoimalla elävät monsterit, MUTOt. Amerikkalaisten sodanjälkeiset ydintestitkin tähtäsivät tämän elokuvan mukaan vain MUTOjen ja muiden monstereiden tuhoamiseen. Se siis kylmästä sodasta ja asevarustelukilvasta.

Elokuva ei jatkukaan isä-Brodylla, vaan sanomme sayonara Juliette Binochelle ja elokuva alkaa ikään kuin uudelleen alusta. Nykyaikaan siirryttäessä ohjaksiin astuu ydinvoimalainsinööri Brodyn poika, joka on USA:n asevoimien pomminpurkaja. Hän ei jaksa kuunnella Japanissa asuvien ulkomaalaisten hierarkiassa englanninopettajaksi vajonneen isänsä salaliittoteorioita siitä, miten ydinvoimalaa ympäröivällä evakuointivyöhykkeellä on käynnissä jotain omituista.

Palatessaan Japanista Kaliforniaan Brodyn poika sattuu tietysti välilaskulle Honoluluun, kun monsterit iskevät sinne. Paikka on pian uudelleen kuin japanilaisten Pearl Harbor -hyökkäyksen jäljiltä. Tässä on huomioitava, että Japanin vuoden 1941 hyökkäystä Havaijille on usein käytetty retorisena oikeutuksena atomipommituksille.

Salaisen tutkimusprojektin päällikkö Serizawa (roolissa Japanin kansainvälinen tähti Ken Watanabe) pitää aina mukanaan isänsä taskukelloa, joka on pysähtynyt kellonaikaan 8:45. Se on Hiroshiman atomipommin kellonaika, ja tämä vihje selittää pojan kiinnostuksen ydinvoimaa energiakseen popsiviin hirviöihin.

Serizawa tajuaa pian, että japanilaisen ydinvoimalan alta vironnut urosmonsteri etsii naaraspuolista pariaan. Tuhoutuneen naaraan jäännökset tutkimusryhmä kärräsi filippiiniläisestä kaivoksesta sinne minne muukin atomijäte on haudattu: Nevadan autiomaahan, amerikkalaisten atomipommitestien maaperälle. Siispä ohjaksiin astuvat amerikkalaiset, ja pomminpurkajasankarimme pääseekin lataamaan vaihteeksi ydinkärkiohjuksia, joilla monsterit aiotaan taltuttaa.

Tässä vaiheessa alkaa pilvenpiirtäjää tulla alas kuin 9/11:n aikaan ja uutislähetysten otsikot ”America Under Attack” heijastelevat samoja muistikuvia. Mitä tällä historiankaarella yritetään sanoa?

Kun japanilaiset Godzilla-elokuvat toimivat lajityyppinsä tokusatsu– eli käsikutoisen erikoistehoste-pläjäyksen ja Godzilla-hahmon fanittamisella, tuntuu amerikkalaisvastine ottavan itsensä hieman liian vakavasti. Pakettiin on ympätty salaliittoepäilyjä, jokaisen mahdollisen katastrofielokuvan perusrytkeet sekä pakollinen sankarin ydinperhe, jonka arvaamme jo alussa kohta hätäilevän kaaoksen keskellä.

Nimekkäät näyttelijät, Watanaben lisäksi David Strathairn, Sally Hawkins ja Juliet Binoche, eivät pääse sinne tänne juoksentelun lomassa tekemään paljoa näyttelemiensä hahmojen hyväksi. Oikeastaan he eivät ole tarpeellisiakaan, koska Godzillaahan tässä odotetaan.

Päähahmo näyttäytyy yllättävän vähän tässä yli kaksituntisessa elokuvassa, se on valkokankaalla oikeastaan vasta viimeisen puolituntisen. Meille Godzilla-faneille se on pitkä aika odottaa.

Loppupuolituntinen meneekin sitten vallan viihtyisästi elokuvan ehdottomasti mielenkiintoisimman hahmon parissa. MUTOjen koivet ja ihmishahmot tuodaan lähelle katsojaa 3D-tekniikalla, kun taas Godzilla pysyttelee enemmän taustalla. Godzillan esiintyessä homma hoituukin majesteettisen elegantisti. Näissä kohtauksissa tehdään kunniaa perinteelle ja Japanille – Godzillan kodille.

Gareth Edwards: Godzilla. Ensi-illassa 14.5. Kaksi tähteä.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu