Yhteiskunta

Ikävä kyllä, nimesi ei ole listalla

Lukuaika: 2 minuuttia

Ikävä kyllä, nimesi ei ole listalla

Teksti Jecaterina Mantsinen

Osa suomalaisista ei ole pystynyt äänestämään eurovaaleissa. Syynä saattaa olla viranomaisten töppäily.

Osa maahanmuuttajataustaisista suomalaisista ei ole pystynyt äänestämään europarlamenttivaalien ennakkoäänestyksessä, vaikka heillä lain mukaan olisi siihen oikeus. Esimerkiksi Lahdessa maahanmuuttajataustaisia ihmisiä jouduttiin ennakkoäänestyksessä käännyttämään, koska sähköinen vaalijärjestelmä ei huolinut heidän henkilötunnuksiaan.

Ongelmat johtuvat todennäköisesti siitä, ettei vaalien alla kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia kirjata äänioikeusrekisteriin automaattisesti, vaan maistraatin työntekijät joutuvat tekemään rekisteröinnit käsin Väestörekisterikeskuksen antamien tietojen pohjalta. Jos nimi ei syystä tai toisesta päädy rekisteriin, äänestäminen ei onnistu.

EU-vaalien äänioikeusrekisteri perustettiin 7. huhtikuuta niiden väestötietojen perusteella, jotka olivat saatavilla kolme päivää aikaisemmin. Rekisteri tuli lainvoimaiseksi 12. toukokuuta, ja sen jälkeen kansalaisuuden saaneet eivät voi äänestää näissä vaaleissa.

Reilun kuukauden aikana erikseen kirjattavia tapauksia tulee Suomessa keskimäärin 200–400 kappaletta.

Kun erään äänestäjän henkilötunnusta ei löytynyt äänioikeusrekisteristä, Lahden maistraatin virkailijan vastaus oli, että henkilö on “pudonnut järjestelmästä” ja tämän pitäisi selvittää asia itse.

Väestörekisterikeskuksen tietopalveluiden johtajan Timo Salovaaran mukaan tällaisessa tilanteessa maistraatin olisi kuulunut ottaa asia hoidettavakseen, tarkistaa äänioikeuden edellytykset ja kirjata henkilö väestörekisteritietojen perusteella äänioikeusrekisteriin, jos edellytykset äänioikeudelle löytyvät.

”Ikävä kyllä näyttää siltä, että maistraatissa on ollut epäasiantuntevaa neuvontaa, eikä asiaa ole hoidettu niin kuin pitäisi.”

Jos ennen 12. toukokuuta kansalaisuuden saaneen äänioikeutta ei ole rekisteröity, on Salovaaran mukaan tapahtunut virhe.

”Maistraateissa harva ihminen on perehtynyt näihin vaaliasioihin, eli joku saattaa vastata kysymyksiin vailla parempaa tietoa.”

Salovaaran kertoo, että ennakkoäänestyspaikoilla käännytetyt ihmiset ovat kuitenkin halutessaan voineet hakea oikaisua viranomaisen virheeseen. Maistraatin mukaan esiin tulleet virheet voidaan korjata vielä lauantaina.

Viranomaistoiminnan huolimattomuuden tai huonon tiedonkulun takia joidenkin maahanmuuttajien äänioikeus saattaa jäädä eurovaaleissa käyttämättä.

Maahanmuuttokysymys on näissä vaaleissa ajankohtainen, sillä unionitasolla haetaan jäsenmaiden yhteistä siirtolaisuus- ja maahanmuuttopolitiikkaa. EU:lla on vaikutusta luonnollisesti myös unionin kansainvälisiin suhteisiin, eli niihin maihin, joista EU:n alueelle muutetaan.

Lahden maistraatin mukaan yllä mainittua keskustelua “järjestelmästä pudonneesta” henkilöstä ei koskaan käyty, ja kaikki 4.4.–12.5. välillä maistraatin tietoon tulleet kahdeksan äänioikeutta kirjattiin äänioikeusrekisteriin asianmukaisesti.

Viranomaistoiminnassa yksi antamatta jäänyt ääni hukkuu tilastoihin, mutta käytännössä yksikin ääni voi ratkaista vaalin.

  • 24.5.2014