big_fimage.jpg

Tuulispäässä osa hylätyistä eläimistä saa uuden elämän

Teksti Leona Kotilainen

Selviytyäkseen eläimet tarvitsevat suojaa, ruokaa ja vettä. Voidakseen hyvin ne tarvitsevat lisäksi vapauden liikkua, virikkeitä ja jotkut myös lajitoveriensa seuraa. Liian usein tämä unohtuu, kun päätetään ottaa eläin omalle vastuulle. Monet eläinten oloista kiinnostuneet iloitsivat, kun selvisi, että Suomeen on perustettu eläinten vanhain- ja turvakoti. Siellä kodin saisivat nekin, joille ei yleensä turvaa suoda: tuotantoeläimet.

Piia Anttonen asusteli maatilalla Somerossa vuosia ennen kuin sai ajatuksen eläinten turvakodin perustamisesta. Entinen heppatyttö oli muuttanut maalle pitääkseen eläimiä. Anttonen suunnitteli hevostallien rakentamista ja vuokraamista, kunnes ajatus perustallia luonnonmukaisemmasta asumismuodosta alkoi kyteä mielessä. Ensimmäisen hevosvuokralaisen myötä asenne tallivuokraukseen muuttui.

”En halunnutkaan tukea toimintaa, jossa eläin on lähinnä vain harrastusväline, jolla käydään ratsastamassa. Sen jälkeen lähdetään kotiin ja parin vuoden päästä hevonen myydään pois, kun elämässä on muutakin tekemistä.”

Vuonna 2012 Anttonen otti tilalle asumaan vanhemman hevosen, jonka kouluratsu-ura oli päättynyt. Tilalle tuli myös vuohi, joka pian synnytti kilin. Eläinsuojelukeskus Tuulispää perustettiin saman vuoden lopussa. Eläimiä on tullut tilalle jatkuvasti lisää. Tällä hetkellä Tuulispäässä asuu parikymmentä eläintä: koiria, kissoja, vuohia, hevosia, kaneja, kanoja, kukko, marsu sekä villisika.

Villisika päätyi Tuulispäähän Anttosen kampanjoitua sikojen henkiin jättämiseksi. Janakkalan alueella liikuskelleet 6–7 villisikaa olivat saaneet poliisilta tappotuomion. Ainakin neljä sioista ehdittiin tappaa. Yksi pelastui.

Tuulispäässä on maata tällä hetkellä noin 2,5 hehtaaria, mutta tulevaisuudessa Anttonen haluaa ostaa lisää. Tilan eläimille on yritetty luoda mukavat ja itsenäiset oltavat. Hevoset ja vuohet voivat liikkua ympäri vuoden pihatossa ja aitauksessa. Lisäksi hevosia ulkoilutetaan lähipelloilla ja -teillä.

Kanat ja kukko saavat päivisin liikuskella vapaasti pihapiirissä ja pihaa ympäröivässä metsässä, ja iltaisin ne hakeutuvat orrelle lepäämään. Kanit majailevat yöt ja talvet tallissa, mutta sään salliessa nekin viettävät tuntikausia ulkona niille rakennetuissa aitauksissa. Tallissa yönsä viettävä villisika oleilee päivisin vuohien ja hevosten kanssa samassa tilassa. Kissat pääsevät kuistille rakennettuun ulkotilaan kätevästi kissanluukun kautta. Koirille on omat huoneet.

Anttonen haluaisi, että tulevaisuudessa eläimet voivat itse päättää, ovatko ne sisällä vai ulkona.

Aivan kuin ihmiset kaikki eläimetkään eivät tule toimeen keskenään. Konfliktien luomaa stressiä yritetään minimoida tilojen rajaamisella. Vaikka säädösten mukaan Anttosen pihatossa saisi pitää jopa kymmentä hevosta, hän ei halua hankkia niin montaa tuohon tilaan.

”Pitäähän eläimilläkin olla omaa tilaa”, muistuttaa Anttonen. Hän yrittää vaikuttaa omilla valinnoillaan siihen, miten ihmiset kohtelevat vastuulleen ottamiaan eläimiä.

”Hengissä pysymisen edellytysten lisäksi eläimelle pitäisi tarjota tilat omaehtoiseen liikuntaan, kunnolliseen suojaan, lajitoveriin sekä virikkeelliseen ympäristöön. Pahimmissa tapauksissa eläimillä on puute näistä kaikista.”

Vaikka Tuulispäässä riittää tilaa ja eläimille lukuisia eri oleskelupaikkoja, hakee Anttonen eläinten elinympäristöön jatkuvasti parannuksia. Hän keskustelee eläinten oloista ja niiden parantamisesta muiden tilalla työskentelevien kanssa. Keinoja olojen kohentamiseksi testaillaan ja otetaan käyttöön tarpeen vaatiessa ja silloin, kun siihen on taloudelliset edellytykset.

Kaikkia tarjottavia eläimiä Anttonen ei voi ottaa, koska Tuulispäässä jo asuvien eläinten hyvät olot täytyy turvata loppuun asti.

”Suurin osa eläimistä muuttaa tänne loppuelämäkseen, mutta tapauskohtaisesti voidaan etsiä uutta kotia esimerkiksi nuorelle eläimelle tai silloin, kun tiloja vakituiseen asumiseen ei ole sillä hetkellä tarjolla”, selittää Anttonen.

Monia tilan eläimiä, etenkin hevosia, on koko elämänsä ajan liikuteltu paikasta toiseen. Tuulispäästä ne ovat saaneet pysyvän kodin, josta ne siirtyvät vain makoisille laitumille ja aktivoiville lenkeille.

”Useimmat eläimistä on saatu ihmisiltä, jotka eivät syystä tai toisesta voi niitä pitää, mutta haluavat kuitenkin turvata niiden tulevaisuuden. Tuotantoeläimissä ikä ei ole ratkaiseva tekijä vaan se, että eläin pääsee pois tuotannosta tai ettei sitä teurastettaisi”, Anttonen kertoo.

”Lisäksi on eläinsuojelutapauksia, joissa lopettaminen on esitetty toiseksi vaihtoehdoksi. En pysty ottamaan kokonaista karjalaumaa, mutta jos on kyse muutamasta eläimestä, pystyn auttamaan.”

Tälläkin hetkellä Anttonen pohtii, mahtuisiko tilalle muuten teuraaksi joutuvia lampaita ilman, että muiden eläinten olot huonontuvat.

”On raskasta joutua päättämään mikä eläin saa elää ja mikä ei”, Anttonen sanoo.

”Yritän usein ehdottaa ihmisille, että he kokeilisivat vielä uuden kodin etsimistä eläimelle muualta, mutta ihminen ei luota ihmiseen. Pelätään, että eläin päätyy huonoon hoitoon tai kiertolaiseksi.”

Muutama päivä haastattelun jälkeen varmistui, että tuotannosta poistettavat lampaat saavat kodin Tuulispäästä.

Kun puhe kerran on eläinten oikeuksista ja vapaasta liikkumisesta, miksi pitää eläimiä vangittuna edes Tuulispäässä?

”Tuulispään asukkaista ainoa luonnossa pärjäävä eläin on villisika Osku. Suomen talvi on niin rankka, etteivät jalostetut ja kesyyntyneet eläimet pärjää paleltumatta tai nääntymättä nälkään.”

Ennen Tuulispäähän tuloa Osku ja sen lauma oli jo ollut ihmisten kanssa tekemisissä. Ne eivät pelänneet ihmistä ja uskaltautuivat puutarhaan syömään, vaikka niitä yritettiin ajaa ja työntää pois pihalta. Ihmiset ilmoittivat häiriöstä poliisille, ja osa laumasta ehdittiin tappaa.

”Jos Osku päästetään luontoon, tulos on sama. Ennen pitkää se löytyy jonkun pihamaalta tonkimasta ja taas ladataan aseita”, Anttonen kiteyttää.

Tarkoitus ei ole luoda paikkaa, jossa ihmiset taputtelevat söpöjä eläimiä ja menevät sen jälkeen kotiin syömään niiden lajitovereita. Anttonen suunnittelee tuotantoeläinten olosuhteiden esittelemistä tilalla ja toivoo häkkien ja muiden esineiden herättelevän ihmisiä.

”Tavoitteena on luoda turvakodin, museon ja vegaanikahvilan yhdistelmä, jossa ihmiset tutustuvat pelastettuihin eläimiin persoonina ja elämyspuiston kautta tuotantoeläinten oloihin tuotantotiloilla.”

Anttonen noudattaa itse vegaaniruokavaliota ja haluaa omalla toiminnallaan edistää veganismia ja eläinten hyvinvointia. Eläinten huvi- ja muu hyväksikäyttö surettaa.

”Vegaaninen kahvila osoittaisi ihmisille, että ilman julmuutta tuotettu ruoka on todella hyvää. Näin kahvila voi murtaa ennakkoluuloja. Haluan näyttää, miten voi konkreettisesti toimia ja parantaa eläinten oloja veganismin kautta. Toivon, että ihminen täällä vieraillessaan alkaisi miettiä omaa suhdettaan eläimiin.”

Silti hän ei halua muistuttaa ainoastaan eläinten oloihin liittyvistä kauheuksista, vaan myös saavutuksista.

”Toivon, että museon kautta voisimme näyttää ihmisille, kuinka paljon on saatu aikaiseksi. Muun muassa koirien hännän typistäminen kiellettiin, vaikka sitä ei joskus lainkaan ajateltu mahdolliseksi.”

”Haluaisin ajatella, että eläimiin kohdistuva sorto olisi tulevaisuudessa menneisyyttä ja kiellettyä. Yleinen harhaluulo on, että lainsäädäntö takaa eläimille hyvät olot.”

Anttonen ja suurin osa Tuulispäässä käyvistä vapaaehtoistyöntekijöistä ovat vegaaneja ja muutenkin kiinnostuneita eläinten oikeuksista. Mutta mitä Tuulispään muut asukkaat syövät?

”Puput, hevoset ja vuohet ovat luonnostaan kasvissyöjiä, mutta villisika ja kanat ovat sekasyöjiä, jotka syövät maasta matoja ja muuta mitä löytävät.”

Koirille Anttonen valmistaa vegaanista ruokaa sekä antaa niille ja villisialle maatilalla asustavien kanojen munia. Kissoille on nykyään tarjolla vegaanista ruokaa ja Anttonen aikoo ottaa sen kokeiluun.

”Tuntuu väärältä, että lemmikit arvotetaan muita eläimiä korkeammalle. Toisia pelastetaan, kun samaan aikaan muualla jonkun elämä päättyy. Koneisto jauhaa upeista ja älykkäistä eläimistä ruhomössöä, koska sattuvat kuulumaan eri lajiin. Koirien teollinen kasvatus, teurastus parin vuoden ikäisenä ja jauhaminen sioille tarkoitettuun ruokaan herättäisi varmasti vastustusta.”

Vaikka ruokaa menee paljon, suurin kuluerä on tilojen lämmittäminen talvella. Sitten tulevat erilaiset tarvikkeet ja materiaalit, eläinlääkärimaksut ja lääkkeet, kavioiden hoidot, madotukset ja niin edelleen.

Tällä hetkellä lähes kaikki keskuksen kulut menevät Anttosen omasta pussista, mutta hän on saanut yksittäisiltä ihmisiltä ja yhdistyksiltä pieniä tavara- ja rahalahjoituksia. Ilman rahankeräyslupaa suurempaa rahankeräystä ei voi järjestää.

”Tulevaisuudessa on tarkoitus periä pientä pääsymaksua vierailijoilta.” Tilan töiden lisäksi Anttonen käy töissä viitenä päivänä viikossa, eikä hän tai kukaan muukaan saa keskuksessa työskentelystä palkkaa.

Tilalla tehdään pitkää päivää, sillä jokainen eläin tarvitsee huomiota ja huolenpitoa. Eläimet ruokitaan päivittäin ensimmäisen kerran aamuseitsemän jälkeen, ja osa eläimistä ruokitaan vielä puolen yön aikaan. Välissä siivotaan lannat, aitaukset, nukkumapaikat, talli, pihatto, vaihdetaan vedet, annetaan ruokaa, ulkoilutetaan eläimiä. Tämän lisäksi keksitään virikkeitä, rakennellaan ja parannellaan tilaa sekä vietetään aikaa eläinten kanssa.

Tarjouksia ”käyttökelvottomista” hevosista tulee viikoittain, ja varsinkin niiden tilanne on tullut Anttoselle yllätyksenä.

”Ne ovat ihmisille lähinnä harrastusvälineitä, jotka hylätään, kun ne eivät enää toimi toivotusti tai eivät muuten kiinnosta.”

Saatuaan tilalle ensimmäisen hevosen Anttonen etsi sille kaveria ja huomasi monien muiden tavoin havittelevansa kaunista valkeaa ratsua. Toinen, romuluinen vaihtoehto ei ollut yhtä houkutteleva asukas, kenellekään. Sen kohtalosta Anttosella ei ole täyttä varmuutta.

”Silloin tajusin toimineeni niin kuin ne, joita arvostelen. Hamusin kaunista yksilöä, jonka kaikki halusivat, vaikka se vanha ja väsynyt yksilö minun olisi pitänyt ottaa tänne asumaan.”

Tuulispää pyörii vapaaehtoisvoimin, ja toimintaa voi tukea esimerkiksi vapaaehtoistyöllä. Tilalle on mahdollisuus mennä töihin ruokaa ja majoitusta vastaan auttamaan eläinten hoidossa sekä erilaisissa maatilatöissä, tai osallistua yksittäisiin talkoopäiviin. Lisätietoja löytyy Tuulispään nettisivuilta.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Louserit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *