big_fimage.jpg

Systeemin ulkopuolella

Teksti Kaisu Tervonen

Jem Cohen nojaa samoihin periaatteisiin kuin punkkaritoverinsa.

Osa artikkelista on julkaistu Voimassa 5/2013.

Jem Cohen on erittäin kiinnostunut Sodankylän valosta. Newyorkilaiselle se on uutta.

”Se on kuulemma ihmeellinen. Oletko käynyt Sodankylässä? Voitko kertoa minulle siitä?”

Teen parhaani, vaikka pian ohjaaja pääsee tutustumaan keskiyön aurinkoon omin silmin. Hän on yksi 12. kesäkuuta alkavien Sodankylän elokuvajuhlien vieraista.

Jem Cohen, 50, valmistui Wesleyan Universitystä, samasta opinahjosta kuin Armageddonin kaltaisen testosteronitoiminnan mies Michael Bay ja tv-sarja Mad Menin luoja Matthew Weiner. Cohenin työt ja metodit eivät kuitenkaan voisi olla paljon kauempana edellä mainittujen elokuvien suurelle yleisölle tarjoilluista visioista.

”En edes opiskellut Wesleyanissa elokuvaa vaan valokuvausta, maalaustaidetta, japanilaista kulttuuria sun muuta. Se aika oli kuitenkin tärkeää. Päätin alkaa tehdä elokuvia sieltä päästyäni”, Cohen kertoo.

Toimintametodinsa hän oli kuitenkin löytänyt jo aiemmin. Washington D.C:ssä varttunut Cohen pääsi nauttimaan punkin räjähdyksestä 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa.

”Washington D.C:ssä punkliikehdinnällä oli voimakas paikallinen identiteetti. Meille politiikka ei ollut mitään erillistä, vaan se nivoutui jokapäiväiseen elämään. Poliittisuus tarkoitti meille itsenäisyyttä ja tekemisen vapautta, molemmat tärkeitä myös taiteen kannalta”, Cohen tiivistää.

Hän onkin todennut, että nuoruusvuodet punkympyröissä olivat uran kannalta olennaisempia kuin pestit rekvisiitta-apulaisena John Saylesin ja Martin Scorsesen elokuvissa. Läpi uransa Cohen onkin tehnyt 8 millimetrin ja 16 millimetrin elokuvia samalla tee-se-itse-periaatteella kuin hänen muusikkotoverinsa 7-tuumaisia levyjä.

Linkki musiikkimaailmaan on säilynyt elokuvien aiheissa. Cohen on tehnyt musiikkivideoita R.E.M.:lle, ohjannut lyhärin laulaja-lauluntekijä Elliott Smithistä ja kuvannut pitkät dokumentit atlantalaisesta rock ’n’ roll-persoonasta Benjamin Smokesta sekä hardcoren höyryistä kasvaneesta Fugazi-bändistä pitkän dokumentin Instrument.

Fugazin toinen laulaja-kitaristi Guy Picciotto oli Patti Smithin rinnalla myös yksi Cohenin uusimman elokuvan, viime vuonna valmistuneen Museum Hoursin tuottajista. Wieniin sijoittuva pitkä elokuva kertoo Kunsthistorisches Museumin museovartijasta Johannista (Bobby Sommer) sekä kanadalaisturistista Annesta (Mary Margaret O’Hara), joiden välille syntyy yhteisymmärrys.

Kahden ihmisen kohtaamisen ohella Museum Hours kertoo museoista yleensä, taiteen arvottamisesta sekä visuaalisen taiteen ja jokapäiväisen elämän välisestä suhteesta. Kuten muutkin Cohenin elokuvat tämäkin on tehty pienellä rahalla ja pienellä ryhmällä, täysin niin kutsutun elokuvateollisuuden ulkopuolella.

”Mielestäni Museum Hours on poliittinen elokuva jo sen itsenäisen tekotavan takia, mutta elokuva sisältää myös idean, että taiteen tulisi olla jokaisen ulottuvilla ja että se pitäisi irrottaa jatkuvasta hintalappuihin tuijottamisesta”, Cohen kertoo.

Elokuva on leikkisä ja myös helposti lähestyttävä verrattuna Cohenin aiempaan tuotantoon, jota on kuvailtu muun muassa sanoilla ”poeettinen essee-elokuva”.

Cohen myöntää, että Museum Hoursilla on mahdollisuus tavoittaa laajempi yleisö kuin hänen muilla elokuvillaan.

”Teen kuitenkin mieluummin elokuvan, joka räjäyttää muutaman ihmisen tajunnan kuin sellaisen, joka saa suuren yleisön lievästi huvittumaan.”

1980-luvun alusta elokuvia tehneen Cohenin mukaan elokuvien rahoittaminen on ajan kuluessa vain vaikeutunut.

”En ole saanut elokuvilleni rahoitusta Yhdysvalloista seitsemään vuoteen. Punktaustani ansiosta jatkaisin elokuvien tekemistä vaikka ilman rahaakin, mutta en ole enää nuorukainen”, Cohen sanoo.

Rahaongelma koskee riippumattomia elokuvantekijöitä kaikkialla, mutta Cohenilla ei ole tarvetta tukeutua samanmieliseen yhteisöön. Hän on sooloartisti.

”Elokuvan saralla on myös yksinäisen tekemisen perinne”, Cohen kertoo ja luettelee nimiä kuten Dziga Vertov, Joris Ivens, Chris Marker ja Agnes Varda.

”Tämä perinne on yhtä lailla osa elokuvaa kuin ne teokset, joita kutsutaan nykyään ’leffoiksi’.”

Sodankylän elokuvajuhlat 12.–16.6. www.msfilmfestival.fi

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu