big_fimage.jpg

Kylmä sota lämmittää

Teksti Tuomas Rantanen

Kati Outinen hurmaa Taru Mäkelän 1960-luvulle sijoittuvassa elokuvassa Mieletön elokuu.

Taru Mäkelä on ohjannut vuoden 1962 Helsingin nuorisofestivaaleille ajoittuvan mainion epookkikomedian. Nuorisofestivaalit olivat Neuvostoliiton ja sen satelliittivaltioiden järjestämiä massatapahtumia, jotka propagoivat poliittisesti puolensa valinnutta rauhanaatetta ja kansainvälisyyttä.

Kylmän sodan harmaalla alueella Suomessa järjestetty festivaali aiheutti poliittisia jännitteitä ja viranomaisille harmaita hiuksia (kuvainnollisesti) aina Kekkosta myöten. CIA ja lännen valtapiirit tukivat vastafestivaalia ja junailivat erilaisia välikohtauksia. Lättähatut nujakoivat lystikseen.

Mieletön elokuu on hiukan sukua Risto Jarvan iki-ihanalle elokuvalle Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975). Romanttisten ja hiukan lapsekkaiden ihmissuhdekoukeroiden takana piirtyvät hyvin ajan henki ja rakenteet. Kuvauspaikkavalinnat ovat hienoja ja Kati Outinen hurmaava.

Painavinta rautaesiripunkin aikaan lienee ollut se oma elämä.

Taru Mäkelän Mieletön elokuu ensi-illassa tänään 4.10. Neljä tähteä.

Juttu on julkaistu myös Voimassa 8/2013.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu