Yhteiskunta

Hyökkäys kaikkia kohtaan

Lukuaika: 3 minuuttia

Hyökkäys kaikkia kohtaan

Teksti Johannes Hautaviita

Yhdysvaltain hyökkäys Syyriaan ilman YK:n mandaattia heikentäisi entisestään kansainvälistä oikeusjärjestelmää, varoittavat asetarkastusryhmää Irakissa johtanut Hans Blix sekä oikeustieteen professori Marjorie Cohn.

Lauantaina 7.9. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti toistamiseen, että Yhdysvalltojen tulee ryhtyä sotatoimiin Syyrian hallintoa vastaan. Obaman hallinto on pyytänyt kongressilta valtuutusta sotatoimille Syyriassa, mutta se on tehnyt selväksi, ettei kongressin tekemä päätös ole sitova: vaikka kongressi vastustaisi iskua, sellainen voi silti tulla.

Kalifornialaisen Thomas Jefferson School of Law -yliopiston oikeustieteen professori Marjorie Cohn arvioi, että hyökkäys heikentäisi YK:ta sekä kansainvälistä oikeutta entisestään. Cohn on ihmisoikeuskysymysten ja Yhdysvaltain ulkopolitiikan johtavia asiantuntijoita.

Cohnin mukaan hyökkäys myös vahvistaisi laajasti vallitsevaa näkemystä, jonka mukaan Yhdysvallat toimii laittomasti, unilateraalisesti ja kaksinaismoralistisesti.

Cohn sanoo, että hyökkäystoimet vahvistaisivat sellaista tulkintaa, jossa Yhdysvallat nostaa itse määrittelemänsä kansalliset turvallisuusintressit kansainvälisen oikeuden yläpuolelle samalla kun maa vaatii, että muut valtiot noudattavat kansainvälistä oikeutta.

Kansainvälisen atomienergiajärjestön johtajana vuosina 1981-1997 sekä YK:n Irakiin lähettämän asetarkastusryhmän puheenjohtajana toiminut Hans Blix vuorostaan kuvailee Yhdysvaltain Syyriaan kohdistamia sotilaallisia uhkauksia ”järkyttävän ylimielisiksi”. Blix vertaa Yhdysvaltain piittaamattomuutta YK:n tarkastuksia kohtaan Syyriassa Irakin vuoden 2003 sotaa edeltäneeseen sotapropagandaan.

”Syyrian tapauksessa Yhdysvallat on lisäksi ilmoittanut, ettei se välttämättä aio edes odottaa YK:n tekemien tarkastusten löydöksiä”, Blix huomauttaa.

Blix kritisoi Obaman hallinnon Syyria-politiikkaa.

”Obama sanoi 5. syyskuuta Tukholmassa, ettei hän ole se, joka on määrittänyt, että kemiallisten aseiden käyttö ylittää ’punaisen rajan’. Hänen mukaansa kansainvälinen yhteisö teki tämän kieltäessään kemiallisten aseiden käytön. Mikäli maailma ei reagoi, tämä kielto murenee”, Blix referoi Obaman puhetta.

”Kansainvälinen yhteisö ei kuitenkaan ole nimittänyt Yhdysvaltoja tai mitään muuta valtiota takaamaan tällaista reaktiota”, Blix korostaa.

”Se perusti YK:n ja turvallisuusneuvoston tätä tarkoitusta varten.”

YK:n peruskirja kieltää väkivallalla uhkaamisen tai väkivallan käyttämisen minkään valtion alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan. Peruskirjan artikla 51 oikeuttaa sotilaallisen voimankäytön, mutta vain, jos kyse on itsepuolustuksesta. Nämä ovat myös kansainvälisen yhteisön vetämiä ’punaisia viivoja’, Blix muistuttaa.

”Seuraukset näiden periaatteiden murenemisesta Kosovossa, Irakissa vuonna 2003 ja nyt mahdollisesti Syyriassa ovat erittäin hälyttäviä”, Blix kiteyttää.

Ennen hyökkäystä Irakiin vuonna 2003 Bushin hallinto ilmoitti YK:n turvallisuusneuvostolle, että se voi joko tukea Yhdysvaltain suunnitelmia Irakin suhteen, tai olla ”hyödytön ja yhdentekevä väittelykerho”. Kuten neljä vuotta aiemmin Jugoslaviassa, Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin vuonna 2003 ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta.

Blix ja Cohn korostavat, että Syyria-hyökkäyksen keskiössä ei ole tilanne Syyriassa, vaan Iran.

”Syyrian rankaiseminen toimisi varoituksena Iranille. Se osoittaisi, että Yhdysvallat on valmis hyökkäämään myös Iraniin”, Blix arvioi.

”Yhdysvallat on huolissaan siitä, että jos maa ei rankaise Assadia, se antaisi vaikutelman, että Yhdysvaltain tekemät uhkaukset ovat katteettomia.”

Cohnin mukaan Yhdysvallat on Iranin vuoden 1979 vallankumouksesta lähtien pyrkinyt heikentämään Irania.

”Yhdysvaltain Syyria-politiikka rakentuu sekä Israelin tukemiselle, mikä toimii vastapainona Iranin vaikutusvallalle, että sen takaamiselle, että länsimailla on pääsy Lähi-idän öljyvaroihin.”

Yhdysvaltain hyökkäyksen seuraukset sekä Syyriassa että Lähi-idässä laajemmin olisivat arvaamattomia, mutta vähimmilläänkin vakavia.

”Hyökkäys aiheuttaisi todennäköisesti suuren määrän siviiliuhreja ja lisäisi pakolaisten määrää – joka on jo nyt yli miljoona”, Cohn arvioi.

”Syyrian infrastruktuuri tuhoutuisi ja uskonnollisten ryhmittymien välinen teurastus kiihtyisi.”

”Syyriaan kohdistettu sotilaallinen hyökkäys saattaisi lisäksi sekä horjuttaa Libanonin haurasta rauhantilaa että johtaa alueelliseen sotaan”, sanoo Cohn.

”Assadin hallinto, Iran ja Hizbollah saattaisivat kohdistaa kostoiskuja Israelia vastaan.”

Sotilaallisten toimien sijaan tulisi pyrkiä edistämään tulitauon solmimista ja konfliktin diplomaattista ja poliittista ratkaisua.

”Keinoista, joilla vaikuttaa sotaa käyviin osapuoliin, ei ole pulaa”, Blix korostaa.

”Osapuolet eivät kykenisi jatkamaan taistelua ilman ulkopuolisten tukijoiden toimittamia aseita ja rahaa. Näitä ulkopuolisia tahoja tulisi painostaa, jotta he luopuvat tästä tuesta. Lisäksi ulkopuolisia tahoja tulisi painostaa vaatimaan Syyrian liittolaisiltaan aselevon hyväksyminen ja rauhankonferenssiin osallistuminen.”

___________

Kaasu tekosyynä?

Yhdysvaltain hallituksen esittämä peruste sotatoimille Syyriaa vastaan on se, että Assadin hallinto on käyttänyt kemiallisia aseita siviilejä vastaan. Siitä, että Assad olisi käyttänyt kemiallisia aseita, ei toistaiseksi ole esitetty uskottavaa näyttöä.

Toukokuussa Kansainvälisen rikostuomioistuimen entinen pääsyyttäjä ja YK:n Syyria-komission jäsen Carla Del Ponte raportoi sen sijaan komission epäilevän, että Syyrian kapinalliset ovat käyttäneet kemiallisia aseita siviileihin kohdistetuissa hyökkäyksissä.

Yhdysvallat taas on käynyt kemiallista sodankäyntiä vuosikymmenestä toiseen. Vietnamin sodan aikana Vietnamiin tiputettiin lähes 80 miljoonaa litraa myrkyllisiä kemikaaleja, joista yli 60% oli niin sanottua Agent Orange -yhdistettä. Yalen yliopiston kasvitieteen emeritusprofessorin Arthur Glastonin mukaan Agent Orange sisältää “mahdollisesti myrkyllisintä ihmisen koskaan valmistamaa ainetta”.

Vietnamin hallituksen mukaan Presidentti John F. Kennedyn vuonna 1961 valtuuttamasta kemiallisesta sodankäynnistä kärsii edelleen noin kolme miljoonaa vietnamilaista, joista puoli miljoonaa on lapsia. Vietnamilaisten lasten tavallisimpiin synnynnäisiin sairauksiin kuuluvat raajojen tai silmien puuttuminen, vesipäisyys, tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja vakavat kognitiiviset häiriöt.

Afganistanissa ja Irakissa Yhdysvaltain asevoimat käyttivät köyhdytettyä uraania ja valkoista fosforia. Irakin Fallujassa syövän, leukemian ja lapsikuolleisuuden kasvun on raportoitu olevan suurempi kuin Hiroshiman ja Nagasakin atomipommi-iskuista selviytyneilä.

Foreign Affairs -lehti kertoi elokuussa Yhdysvaltain tienneen läpi 1980-luvun tukemansa Irakin johtajan Saddam Husseinin käyttävän kemiallisia aseita niin Iranin kuin oman maansa siviiliväestöä vastaan.

Riippumatta siitä, ovatko Yhdysvaltain ja sen liittolaisten syytökset Assadia kohtaan paikkansa pitäviä, lienee yllä esitetyn valossa syytä olettaa, että Yhdysvaltain ensisijainen motiivi hyökätä Syyriaan ei ole periaatteellinen vastustus kemiallisten aseiden käytölle.

  • 10.9.2013