big_fimage.jpg

Häiriintyneitä näkyjä & satujen soittorasiamusiikkia

Teksti Sanna Uuttu

Kun teatteriseurue Ursus pääsee vauhtiin, lavalla on samaan aikaan vääristynyttä burleskiestetiikkaa, sukupuolten moneutta, itkunsekaista ulvontaa ja kikatusta.

Väestösuojan maanalainen näyttämö täyttyy groteskeista näyistä ja satujen transgressiosta. Teatteriseurue Ursus juoksuttaa lavalle fyysisistä harjoituksista ja työryhmän alitajunnallisista tiloista syntyneitä hahmoja – rivoja ja rouheita henkilöitä, joilla on enemmän peruukkeja, pieniä trikoita, puolinaamioita ja muovitimantteja. Lavalla on samaan aikaan vääristynyttä burleskiestetiikkaa, sukupuolten moneutta, itkunsekaista ulvontaa ja kikatusta.

Heli Väätäisen ohjaama visuaalinen ja liikevetoinen esitys ei pyydä katsojaa seuraamaan juonikuviota. Esiintyjät Louna-Tuuli Luukka ja Sami Roikola tuovat näyttämölle hahmoja kuin pieniä numeroita, joiden rajoja ja laitoja koetellaan. Roikolan ja Väätäisen yhdessä synnyttämä äänisuunnittelu on sekoitus omia sävellyksiä, ukkosefektejä ja ikimuistoisia nimiä. Sellaisia kuin Vicky Rosti.

Perturboa edeltää poikkeuksellisen pitkä harjoituskausi, joka tiivistyi loppua kohti.

”Tähän esitykseen pitkä harjoituskausi oli erityisen sopiva. Käsittelemme paljon alitajunnan asioita ja alitajunnasta haettua materiaalia. Harjoitukset kestivät vuoden ajan. Syyskauden ajan tuotimme materiaalia, jonka jälkeen pidimme tauon. Kevään treeneissä Väätäinen on koonnut kaikesta materiaalista esityksen”, Roikola kertoo.

Tuloksena on assosiatiivinen esitys, joka seuraa omaa absurdia logiikkaansa. Hahmot, jotka esitellään lyhyissä numeroissa, palaavat riekaleina takaisin, varioituvat ja katoavat. Mieleen tulee ainakin Turhapuro ja Nasse-Setä, jotka ehkä ovat 80-luvulla syntyneiden kollektiivista lapsuudenkuvastoa. Likaiset miehet sekoittuvat varieteehen, Betsyyn ja hopeablondin räksytykseen.

”Harjoituksissa rajasimme materiaalia niin, että se käsittelee ihmismieltä ja ihmismielen sisäisiä maailmoja”, Väätäinen tarkentaa.

Erika Belazreg vastaa esityksen rosoisista, mielikuvituksellisista lavasteista, joissa jokapäiväisten esineiden käyttötarkoitus revitään auki. Toimistotuolista syntyy folioponi, jonka kallolla on pieni barokkikampaus.

”En halua tehdä realistista teatteria. Näyttämöllä on sellaisia asioita, joita haluaisin itse nähdä. Lähes kaikki on kierrätettyä tai lainattua, käytöstä poistettua ja elämää nähnyttä. Vanhan uudistaminen ja jatkuvuus on mielestäni inspiroivin työtapa. Se on tavallaan onni, ettei ole rahaa suuriin lavasteisiin – täytyy miettiä, mikä on oikeasti oleellista. Jos olisi iso budjetti, täällä olisi karusellit ja muut”, Belazreg kertoo.

Nyt lavalla nähdään dyykattuja ja lainattuja tavaroita, vanhoja sairaalavälineitä ja hiusliikkeistä saatuja poistoperuukkeja.

”Kun tehdään visuaalista teatteria niin työskentelyn on pakko olla aika saumatonta, ettei suunnitelmat mene ristiin. Pyrimme saamaan yhteisen visuaalisen linjan. Varsinkin ohjauksellisesti haluan, että visuaaliset elementit ei olisi liian irrallisia. Niiden täytyy olla orgaaninen osa kaikkea muuta”, Heli Väätäinen kertoo.

Esityksen nimi, Perturbo, on esperantoa ja tarkoittaa häiriötä. Ryhmä selventää, että esitys haluaa tarjota samaistumispintoja mahdollisimman monille sekä kaataa mahdolliset kieliesteet.

”Esperanto on keinotekoinen kieli, joka on luotu sellaiseksi, että kaikki ymmärtäisivät sitä”, Roikola kertoo. Samalla esperanto on utopiaksi jäänyt hanke, joka hirviön tavoin nieleksii kaikki vaikutteet. Esityskin on sellainen. Sen nielu on imaissut hirveitä vaikutteita, joista se ammentaa jotain lumovoimaista ja kammottavaa, liki ymmärrettävää.

Teatteriseurue Ursuksen Perturbo, esitykset Helsingin teatteri Kultsalla 2.–19.5.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu