big_fimage.jpg

Elokuvaelämys kylpytynnyrissä

Teksti Anna-Sofia Joro

Kukapa ei haluaisi katsella leffoja kylpytynnyrissä lilluen, etenkin kirpeänä syyskuisena iltana. Reikäreuna-elokuvafestivaaleilla sekin on mahdollista.

Kukapa ei haluaisi katsella leffoja kylpytynnyrissä lilluen, etenkin kirpeänä syyskuisena iltana.

Kylpytynnyri-Kinon voi kokea Oriveden aseman kupeessa, jossa järjestetään yhdeksättä kertaa poikkitaiteellinen Reikäreuna-elokuvafestivaali. Miten idea paljun ja elokuvan liitosta syntyi, festivaalin toinen perustaja ja tuottaja Jani Ilomäki?

”Suomalaiset ovat saunakansaa, joten yhdistimme kulttuurin tärkeitä asioita elokuvafestivaaliin. Niihin kuuluvat maaseutu, baari ja terassi, sauna ja kylpytynnyri.”

Ilomäen mukaan palju tuo lisäarvoa elokuvaelämykseen.

”Lilluminen oluen tai siiderin kanssa luo rennon ilmapiirin, jossa erilaiset ja eri ikäiset ihmiset ovat yhdessä hyvällä tuulella. Elokuvateatteriin verrattuna Kylpytynnyri-Kinossa on enemmän hälinää, mutta se on hyvin lämminhenkistä.”

Elokuviin reagoidaan äänekkäämmin, nauramalla ja tuulettamalla. Ei ihme, sillä valkokankaalle heijastetaan rennompia elokuvia kuin salinäytöksissä. Luvassa on ”kylpylyhäreitä” ja musiikkivideoita.

”Rentoja, meneviä ja visuaalisia elokuvia”, Ilomäki määrittelee.

Musiikkivideoista näytillä on Oulun musiikkivideofestivaalin voittajia vuosien varrelta.

Toisen kiinnostavan kokonaisuuden muodostavat Uneton48-lyhytelokuvakilpailun finalistit. Viime kevään kilpailussa sata joukkuetta teki lyhytelokuvan kahdessa vuorokaudessa. Yhteisten visuaalisten elementtien, tällä kertaa saksien ja jonkin keksijän, tuli näkyä lopputuloksessa. Jokaiselle joukkueelle myös arvottiin genre.

Kylpytynnyri-Kino on huomattu maailmallakin.

”Itä-Lontoossa järjestetään säännöllisesti Hot Tub Cinemaa. Olemme aika varmoja, että he saivat ensin tietoa meistä yhteistyönäytöksen myötä, joka pidettiin kovalla pakkasella Rovaniemellä”, Ilomäki pohtii.

Suomalaisen kulttuurin olennaisuuksia kokoava festivaali ei olisi täydellinen ilman karaokea – tietenkin kylpytynnyrissä laulettuna.

”Kaksi vuotta sitten järjestimme karaoken elokuvateatterissa keskellä yötä teemalla ’karmeimmat karaokevideot Suomessa’. Seuraavana vuonna yhdistimme hitin epävirallisesti festarin toiseen suosikkiin Kylpytynnyri-Kinoon”, Ilomäki selvittää.

Ilomäki kertoo Reikäreunan paikkaavan poikkitaiteellisuuden reikää suomalaisten elokuvafestivaalien kentällä.

”Reikäreuna yhdistää elokuvan, kuvataiteen ja musiikin rennolla ja kotoisalla tunnelmalla syrjäseudulla. Festaritunnelma ei huku kaupunkien ihmisvilinään.”

”Yritämme näyttää filmielokuvia budjetin sallimissa rajoissa, sillä Suomen elokuvatarjonta on koko ajan yhä digitalisoituneempaa.”

Neljän päivän pituiseen festivaaliin mahtuu 22 elokuvanäytöstä, yhdeksän taidenäyttelyä, kaksi iltaklubia ja linja-autosauna. Yleisöäkin tuntuu löytyneen, sillä puolisen tuntia Tampereelta sijaitsevalle Orivedelle suuntaa vuosittain 2700 festivaalivierasta.

Reikäreuna-elokuvafestivaali järjestetään Orivedellä 5.-8.9.2013.

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu