big_fimage.jpg

Damin kirkonvaltaajat

Teksti Maija Haavisto

Syyskuussa 2012 amsterdamilainen kirkko vallattiin turvapaikanhakijoiden talviasumukseksi ja protestin keskukseksi. Satakunta turvapaikanhakijaa asuu pakolaiskirkossa. Palotarkastuskin on tehty. Euroopassa tyhjillään olevat kirkot ja luostarit käyvät väliaikaisiksi asumuksiksi suojaa tarvitseville.

Oveen on liimattu tarra: paperittomat tervetulleita.

Sint Josephkerk on käytöstä poistettu kirkko Länsi-Amsterdamissa, Bos en Lommerin kaupunginosassa. Tällä hetkellä kirkossa asuu satakunta turvapaikanhakijaa.

Kaikki alkoi syyskuussa 2012. Muutama kymmenen turvapaikanhakijaa pystytti telttaleirin Osdorpin kaupunginosaan Amsterdamin reunamille. Muutakaan yöpaikkaa ei ollut ja he halusivat saada huomiota epäinhimillisenä pitämälleen turvapaikanhakuprosessille.

Kaupunki uhkasi leirin purkamisella useampaan kertaan. Joulukuun alussa se hajotettiin suuren ihmismuurin yrittäessä estää poliisin pääsyä paikalle.

Leirin purkamisen jälkeen julkaistuissa lehtikuvissa avaruuspukumaisiin suojavaatteisiin sonnustautuneet siivoojat suihkuttivat aluetta desinfiointiaineella. Kuvien viesti ei jäänyt epäselväksi.

Osa turvapaikanhakijoista pidätettiin, osa vietti muutaman yön bunkkerissa puistossa. Lähestyvä talvi kuitenkin vaati pitkäaikaisempaa ratkaisua.

Talonvaltauksella on Amsterdamissa vahva perinne ja se oli pitkään laillista. Vuonna 2010 valtaaminen kiellettiin, mutta talonvaltausyhteisö on yhä vahvasti pystyssä. Sint Josephkerkin tiedettiin tyhjäksi, ja talonvaltaajat valtasivat sen turvapaikanhakijoita varten. Näin syntyi De Vluchtkerk, pako(lais)kirkko.

Kirkon omistava kiinteistöyritys ei ollut alkuun asiasta mielissään, mutta keskusteluiden kautta syntyi sopu. Palotarkastuskin on tehty. Paperilla on mustaa valkoisella siitä, että enintään 120 turvapaikanhakijaa saa asua kirkossa toukokuun 2013 loppuun. Takarajaa on siirretty useita kertoja.

Sen jälkeisestä ajasta ei ole tietoa.

Myös Haagissa purettiin joulukuussa kuukausia pystyssä ollut turvapaikanhakijoiden telttaleiri. Kuukautta myöhemmin sielläkin vallattiin kirkko, joka on saanut nimekseen Vluchthuis. Vielä ei ole tietoa siitä, saavatko turvapaikanhakijat jäädä.

Amsterdamin 1950-luvulla rakennettu Sint Josephkerk on ruma harmaa kuutio kodikkaassa naapurustossa. Se ei muistuta enää kirkkoa kuin arkkitehtuuriltaan, ristit ovat poissa. Jäljellä on vain kylmää betonia. Seinälle on ripustettu rykelmä joulukortteja.

”Tämä ei ole koti, tämä on paikka, tämä on protesti”, sanoo eräs Vluchtkerk-aktiiveista, teatterintekijä ja elokuvaohjaaja Imre Kleinlugtenbelt.

Tämä ei ehkä ole koti, mutta ei myöskään pakolaisleiri. Kirkkosalia reunustavat sohvat, tuolit ja pöydät sekä muutama hyllyllinen kirjoja ja lautapelejä. Salin keskeltä löytyy pöytäjalkapallo, pingispöytä ja pelejä, jotka seisovat enimmäkseen käyttämättä.

Somalialainen Muhammed, 20, kertoo viettävänsä päivänsä enimmäkseen musiikkia kuunnellen. Onko täällä TV? On, ja DVD-soitinkin.

Vapaaehtoiset opettajat antavat hollannin oppitunteja ja hyväntekeväisyysjärjestö tarjoaa kirjat. Tarkoitus on saada pystyyn myös jalkapallokerho.

Huoneita on parikymmentä, joista suurinta osaa käytetään makuusaleina. Kirkko toimi jonkin aikaa kiipeilysalina, minkä ansiosta sinne on asennettu suihkut.

Ruokavarasto on yläkerrassa entisellä urkulehterillä, keittonurkkaus kuorissa. Ikkunoissa näkyy jäänteitä hengellisistä teksteistä. Turkkilaista leipää on laatikoittain.

Järjestysmiehen liiviin pukeutunut Muhammed, hänkin Somaliasta, esittelee vieraalle paikkoja. Tässä on kokoontumishuone, moskeija, lääkärin huone. Vapaaehtoiset lääkärit ovat paikalla parina päivänä viikossa. Muhammed kertoo tyytyväisenä saavansa fysioterapiaa kipeään selkäänsä.

Vluchtkerkissä on järjestetty myös useita konsertteja: joulukonsertin yllätysesiintyjä oli Anouk, joka edustaa Alankomaita tämän vuoden Euroviisuissa.

Tällä hetkellä asukkaita on hieman alle sata. Toiset ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, osa odottaa vielä hakemuksensa tai valituksensa käsittelyä.

Jotkut ovat asuneet Alankomaissa jo kymmenen vuotta. Suurin osa on Afrikasta, etenkin Somaliasta, Sudanista ja Eritreasta. Asukkaita on yhteensä 15 eri maasta. Jotkut ovat paenneet sotaa, monella lähdön syy on ollut poliittinen.

Asukkaita on vaikea saada puhumaan menneisyydestään, koska sitä on traumaattista muistella.

”En ole koskaan nähnyt rauhaa Somaliassa”, 20-vuotias Muhammed sanoo. Hän tuli Alankomaihin 16-vuotiaana, mutta turvapaikka heltisi vain 18-vuotiaaksi asti. Hän voisi asua tyttöystävänsä luona, mutta hän on täällä, koska haluaa olla mukana protestissa.

Vluchtkerkiä ovat olleet perustamassa ja tukemassa protestanttisen kirkon diakonia, talonvaltausjärjestöt, muslimijärjestöt ja lukuisat yksityishenkilöt. Projektin keskushahmoista moni on toimittajia, humanisteja ja kirkon aktiiveja.

Vluchtkerkistä on kirjoitettu kiivaasti paikallislehdissä. Valtaus on herättänyt ihmisissä voimakkaan auttamisen halun. Lahjoituksia on virrannut: astioita, kodinkoneita, vaatteita, huonekaluja, kosmetiikkaa, prepaid-lipukkeita.

Kirkko lahjoitti suuret valonheitinmäiset loisteputkivalaisimet saliin. Ruoka tulee osittain yksityisiltä ihmisiltä, osittain kaupoilta. Nyt yritetään saada halal-teurastajia lahjoittamaan lihaa. Eräs asukkaista toivoi Tolstoita hollannin kielellä.

Rahaa Vluchtkerkille oli tammikuuhun puoliväliin mennessä lahjoitettu kirkon kautta peräti 44 000 euroa. Lisää kuitenkin tarvittaisiin, kokonaistarpeeksi on arvioitu 75 000 euroa. Merkittävä osa hupenee jo pelkkään lämmitykseen. Kirkkosalissa on silti niin kylmä, että useimmat ovat talvivaatteissa.

Yleinen mielipide Hollannissa on epäluuloinen turvapaikanhakijoita kohtaan. Kyse ei ole niinkään vihamielisyydestä, vaan siitä, että tulijoita ajatellaan olevan paljon.

Vuonna 2011 Hollantiin saapui turvapaikanhakijoita kahdeksanneksi eniten EU-maista, yhteensä 14 600 ihmistä. Samana vuonna Suomessa tulijoita oli 2 915. Moni pohtii, ettei kaikkia voi mitenkään ottaa maahan.

Lehdissä on vatvottu pakolaiskirkon tilannetta: mitä järkeä on auttaa pientä ryhmää, jos kaikkia ei voida kuitenkaan auttaa?

”Kyse ei ole siitä, että autamme vain pientä ihmisryhmää. Tämä on jotain suurempaa”, Imre yrittää selittää.

”Monet ihmiset eivät tiedä, miten Alankomaissa kohdellaan maahanmuuttajia.”

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita hakijoita ei aina voi palauttaa lähtömaahan esimerkiksi sen takia, että kotimaasta ei saa matkustusasiakirjoja. Näin on Somalian kohdalla. Esimerkiksi Irak taas ei ota vastaan käännytettäviä.

Suomessa näille ihmisille myönnetään tilapäinen oleskelulupa, jonka turvin maassa voi oleskella väliaikaisesti laillisesti, vaikka oikeutta esimerkiksi perheenyhdistämiseen ei ole.

Hollannissa nämä ihmiset suljetaan säilöönottokeskukseen odottamaan käännytystä. Koska vankilamaisessa säilössä voi pitää enintään kuuden tai erityistapauksissa 18 kuukauden ajan, ihmiset päästetään sen jälkeen kadulle, jos käännytystä ei ole voinut toteuttaa. Ihmisillä ei kuitenkaan edelleenkään ole oikeutta olla maassa, eivätkä he saa tukea.

“Eräs mies istui vuoden ja seitsemän kuukautta vankilassa odottamassa matkustusasiakirjoja. Kun hän ei saanut niitä, hänet heitettiin kadulle.”

Amnesty on kritisoinut Alankomaiden tapaa pitää turvapaikanhakijoita, mukaan lukien lapsia, pitkiä aikoja säilöönottokeskuksissa. Syksyllä 2012 maan hallitus ilmoitti aikeistaan tehdä paperittomana maassa oleskelusta rikoksen, johon syyllistyvä voidaan tuomita neljäksi kuukaudeksi vankeuteen tai 3800 euron sakkoihin. Maassa arvioidaan olevan 45 000–150 000 paperitonta.

Vluchtkerkin aktiivit korostavat, että asiat tehdään asukkaiden ehdoilla. Kirkossa asuminen ja protesti on kunkin valinta. Kun asukkaat päättävät lähteä osoittamaan mieltään esimerkiksi Schipholin lentokentän vastaanottokeskuksen eteen, aktiivit järjestävät bussikuljetuksen.

Asukkaat on jaettu maiden tai kielten mukaan ryhmiin, joista jokaisella on johtaja. Lauantaisin kokoonnutaan neuvottelemaan yhteisistä asioista. Toistaiseksi suurin kiistakysymys on ollut se, pitääkö ulko-ovea vartioimassa olla ammattilainen, kuten kirkon diakonia toivoisi, vai voiko senkin hoitaa vapaaehtoispohjalta.

Kulttuuri on osa Vluchtkerkin protestia. Työn alla on näyttely nimeltä Walk of Shame, Häpeän kävely. Kaupungin kaduille levitetään turvapaikanhakijoiden kämmenenjälkiä, joiden yhteydessä olevan QR-koodin kännykkään skannaamalla pääsee lukemaan kyseisen ihmisen tarinan. Tarkoituksena on tehdä myös musiikkivideo, jonka toivotaan pääsevän televisioon.

”Ihmiset ajattelevat, että protesti on sitä, että heilutellaan kylttejä”, sanoo Imre. ”Minusta se on vanhanaikainen ajatus.”

Koetko, että olette onnistuneet Vluchtkerkin avulla parantamaan turvapaikanhakijoiden asemaa?

”En. Joskus tulee toivoton olo.”

Maija Haavisto

Vluchtkerkin sivut

______________

Nälkälakko Itävallassa

Viime talvena myös Wienissä on ollut näkyvä turvapaikanhakijoiden protestileiri. Noin 50 turvapaikanhakijaa muutti 23. joulukuuta Wienin Votivkircheen protestoidakseen turvapaikkahakemusten usein vuosia kestävää käsittelyaikaa, jonka kuluessa hakijat eivät saa tehdä kunnollista työtä tai opiskella eivätkä valita asuinpaikkaansa.

Suurin osa Votivkirchen protestoijista oli kotoisin Pakistanista. Vuonna 2011 tuhat pakistanilaista haki turvapaikkaa Itävallasta. Turvapaikka myönnettiin vain yhdelle sadasta.

Kielteisen päätöksen saaneet yleensä karkotetaan, mutta koska esimerkiksi Pakistanin kanssa Itävallalla ei ole takaisinluovutussopimusta, kielteisen päätöksen saaneet pakistanilaiset päätyvät kadulle.

Kirkkoon leiriytyneet turvapaikanhakijat haluaisivat pystyä vaikuttamaan omaan, äärimmäisen turvattomaan ja epävarmaan tulevaisuuteensa itse. Protestoijat saivat tukea kirkolliselta Caritas-järjestöltä ja laajaa huomiota medialta ja poliitikoilta. Helmikuussa osa protestoijista aloitti toisen nälkälakon, joka kesti kaksi ja puoli viikkoa.

Maaliskuun alussa Votiv-kirkon turvapaikanhakijat muuttivat läheiseen tyhjillään olevaan luostariin. Tarkoituksena on jatkaa protestia lämmitetyistä sisätiloista käsin. Itävallan sisäministeriö on luvannut olla vangitsematta niitä turvapaikanhakijoita, jotka ovat jo saaneet kielteisen päätöksen.

Niiden 34 hakijan kohtalosta, joiden hakemukset ovat yhä käsittelyssä, ei ole takeita. Votiv-kirkon protestin aikana useita kirkossa eläviä pidätettiin ja käännytettiin muihin maihin.

Satu Taskinen

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Louserit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *