Elämä

”Yhdessä kasvamme ihmisinä”

Lukuaika: 2 minuuttia

”Yhdessä kasvamme ihmisinä”

Teksti Vesa Vattulainen

”Alussa kantelin Eeliä olkapäillä. Nyt hän on kasvanut pituutta, ja yhdessä olemme kasvaneet ihmisinä”, mieskaveri Antti-Pekka kertoo. On kysymys Pienperheyhdistyksen Mieskaveri-toiminnasta, jossa vapaaehtoiset miehet toimivat kavereina lapsille, joilla ei ole suhdetta omaan isäänsä.

Antti-Pekka sai kaveriltaan ilmaisliput venemessuille.

”Veneet eivät kiinnostaneet, mutta näin Pienperheyhdistyksen standin. Siitä tämä lähti. Onko mikään sattumaa?” Antti-Pekka eli A-P tuumaa.

Hänen elämäntilanteensa oli otollinen vapaaehtoiseksi mieskaveriksi: ”Ei ollut omia lapsia. Tunsin ja tiesin olevani kypsä menemään mukaan – tiesin pystyväni.”

Antti-Pekka kävi kurssin, ja Pienperheyhdistys esitteli viittä kaveriehdokasta.

”Pienperheyhdistyksessä on psykologista silmää”, A-P sanoo. ”Ensitapaamisessa äidin kanssa synkkasi hyvin ja samoin on jatkunut edelleen.”

Ensitapaaminen silloin kuusivuotiaan Eelin kanssa meni jutellen.

”Alussa Eeli oli vähän ujo, sitten tulimme tutuiksi, ja nyt olemme hyviä ystäviä – tunnen niin.”

Tapaamisissaan ystävykset juttelevat kaikista asioista. Jos jokin asia painaa, se pitää kertoa. ”Ollaan käyty läpi rajujakin asioita, jopa kuolemaa”, A-P sanoo.

”Koulussa välitunnit ovat turhia. Ilman niitä pääsisi aikaisemmin kotiin, ja jäisi enemmän aikaa”, sanoo suomalais-venäläistä koulua käyvä Eeli, nyt jo 11-vuotias.

Hän sanoo haluavansa johonkin taideyliopistoon. Eelin haaveena on myös kitaristin ura, ja hän aloitti kitaratunnit noin kolme kuukautta sitten. Sähkökitaristi Eddie Van Halen on Eelin yksi idoleista.

”Kaikki on ollut mukavaa yhdessä”, Eeli sanoo. ”Ollaan käyty uimassa, pelattu pelejä, sulkapalloa ja ohjattu kauko-ohjattavaa helikopteria.”

Kaverinsa kautta Eeli löysi parkourin, ja tykkää harrastaa nyt myös sitä.

”Kun meillä on ollut erimielisyyksiä vaikka leikkisäännöistä, niin yhteisymmärrykseen ollaan päästy keskustelemalla”, Eeli kertoo, ja Antti-Pekka on samaa mieltä.

Kuluva vuosi on nimetty EU:n aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalaiseksi teemavuodeksi. Mieskaveritoiminta on erinomainen esimerkki tuosta solidaarisuudesta. Suomessa teemavuoden koordinaattorina toimii Työterveyslaitos.

Onko muualla maailmassa vastaavaa? Big Brothers -toiminta on käynnistetty jo 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa, missä homma toimii samalla idealla. On myös Big Sisters -toimintaa tytöille. Yhdysvalloissa tämä on yksi arvostetuimmista vapaaehtoistoiminnan muodoista. Toimintaa on jokaisessa osavaltiossa.

Tämän vuoden keväällä Klaus Härö teki mainosmaisen filmin Raylle Eelistä ja A-P:stä.

www.mieskaverit.fi/mieskaverit, www.pienperhe.fi

Mieskaveri-toimintaan ja satoihin muihin vapaaehtoistehtäviin voit tutustua Vapaaehtoistoiminnan MENU-messuilla 28.11. kello 13–18 Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla.

  • 28.11.2012