big_fimage.jpg

Viimeinen beatnikki

Teksti Mikko Salasuo

Harvaa taiteilijaa voi nykyään kutsua tuntemattomaksi suuruudeksi. Mikä on Tom Russellin tarina?

Tapani kuunnella uutta musiikkia noudattaa aina samoja rituaaleja. Tuore hankinta soittimeen, mies sohvalle makuuasentoon ja kansilehti auki. Viimeistään kolmannen biisin soidessa olen lukenut lyriikat. Siinä vaiheessa on ratkaisevan päätöksen aika: joko lopetan kuuntelun tai palaan alkuun ja keskityn musiikkiin.

Tom Russellin Mesabi-levy on aloitettava alusta lyriikoiden lukemisen jälkeen. Nimikkokappaleen folkrock soi todella ylväästi. Se kertoo Bob Dylanin kotiseudusta, Mesabin rautamalmialueesta Minnesotassa. Levyn jatko kuvaa epäonnistuneiden Hollywood-tähtien synkkiä kohtaloita sekä Yhdysvaltojen ja Meksikon raja-alueen kaoottista tilannetta.

Viimeisen kappaleen jälkeen päätän selvittää, millainen mies tekee musiikkia, jota olen ihastellut lähes 20 vuoden ajan. Mistä Tom Russell ammentaa lyriikkansa sofistikoituneet historialliset ja kirjalliset viitteet vuosi toisensa jälkeen? Mikä selittää viittaukset Norjaan, Hollantiin ja Irlantiin keskellä tarinoita amerikkalaisesta köyhälistöstä, meksikolaisista pakolaisista ja epätoivoisesta huumesodasta?

Tom Russell on kriitikkojen rakastama ja ylistämä, mutta vain harvalle tuttu – siis tuntematon suuruus. Tiedän jo, että kyseessä on sama mies, johon Pekka Myllykoski ja Arto Pajukallio ihastuivat jo lähes 30 vuotta sitten. Danny-show, Lintumies, Jaloviinaa ja moni muu biisi tunnetaan meillä paremmin Freud, Marx, Engels & Jungin karheina klassikkoina kuin Russellin alkuperäissävellyksinä.

Saan tietää, että nuori Tom Russell valmistui kriminologian maisteriksi 1960-luvun lopulla ja harjoitti ammattiaan Nigeriassa Biafran sodan aikana. Ura jäi varsin lyhyeksi, sillä kriminologian opettamisen sijaan hän soitteli Afrikassa kitaraa ja tarkkaili sotaa, sen raakutta ja kärsimystä ja painoi mieleen tarkasti kaiken näkemänsä.

Nigeriasta Russell ei palannut kotiinsa Kaliforniaan, vaan aloitti kapakkamuusikon uran Vancouverin kantrikuppiloissa. Sieltä tie vei monen mutkan kautta Puerto Ricoon sirkusmuusikoksi. Menestyksen vältellessä Russellia hän pisti kitaran hetkeksi sivuun, mutta elämän havainnointi ja tarinoiden kirjoittaminen jatkui.

Kulkiessaan maailman eri kolkissa 1970-luvulla Russell tutustui kirjailija Charles Bukowskiin. Ensitapaaminen käynnisti yli 20 vuotta jatkuneen kirjeenvaihdon, josta Russell on myöhemmin julkaisut kirjan.

Selvityksen edetessä käsitän, että kuusikymppinen Tom Russell on viimeinen beatnikki – sukupuuttoon kuolleen boheemiheimon reinkarnaatio. Edesmenneiden Burroughsin, Ginsbergin ja Kerouacin tapaan Russell on kulkumies – tarinoiden kerääjä ja kertoja. Hän haluaa edelleen olla ”matkalla jonnekin”.

Russell on asunut muun muassa Kaliforniassa, Kanadassa, Norjassa, Espanjassa, Meksikossa, New Yorkissa, Texasissa ja Puerto Ricossa. Lopulta hän asettui vuonna 1997 El Pasoon – niin kauas kaikesta kuin mahdollista, sanoo mies itse.

Russellin varsinainen musiikillinen läpimurto tapahtui vasta 1980-luvun alussa. Tuolloin hieman yli kolmekymppinen muusikko ajoi taksia Queensissa. Grateful Deadista tunnettu laulaja-lauluntekijä Robert Hunter istui taksin takapenkille – ja pian Russell päätyi hänen keikoilleen lämmittelijäksi.

30 vuotta tuon taksimatkan jälkeen Tom Russell on julkaissut yli 20 albumia ja kirjoittanut neljä kirjaa. Viides on tekeillä.

Musiikin tekemisen ohessa Russell maalaa ja järjestää näyttelyitä sekä julkaisee aktiivisesti esseitä lehdissä. Iän karttuessa vauhti on vain kiihtynyt. 2000-luvulla on valmistunut 11 albumia, joiden suunta on liukunut kantrista folkin suuntaan. Mukana on aina ripaus tejanoa, Teksasin ja Meksikon rajaseudun soundia.

Saan Russelliin yhteyden sähköpostitse. Mies kertoo uskovansa, että vanhan koulukunnan laulaja-lauluntekijä-musiikkiperinne on hiipumassa. Hän kirjoittaa itse kehittyneensä muusikkona aivan viime vuosina. Jatkuva kirjoittaminen ja taiteen tekeminen eri muodoissa ovat vieneet hänen musiikkiaan eteenpäin.

Lauluissaan Russell kommentoi Meksikon huumesotaa. Se on huumekartellien välistä valtataistelua sekä kartellien avointa sotaa Meksikon armeijaa vastaan. Yhdysvallat painosti Meksikoa aloittamaan järeät toimet – seuraukset ovat olleet hirvittävät. Vuodesta 2006 uhreja on kertynyt jo yli 50 000. Russell kertoo surevansa sitä, että meksikolaiset rajakaupungit ja niiden asukkaat kärsivät tilanteesta.

”Niiden elpyminen tulee viemään vuosikymmeniä”, Russell kirjoittaa.

Mikä miehen mielestä olisi ratkaisu huumesodan lopettamiseksi? Onko sellaista?

”Teoriassa Yhdysvaltojen pitäisi pohtia uudelleen huumelainsäädäntöä, mutta se on ikävä kyllä epätodennäköinen skenaario. Olen kriminologina pohtinut asiaa paljon, mutta en näe helppoa ratkaisua. Kartellit taistelevat vallasta niin kauan kuin tilanne säilyy nykyisen kaltaisena.”

Entä mistä tulee miehen läheinen suhde Pohjoismaihin? Yksi hänen kirjoistaankin sijoittuu tänne.

”Pohjoismaissa ihmiset pitävät tarinoista ja tuntevat hyvin amerikkalaista musiikkihistoriaa. Olen saanut Norjassa ja Suomessa aina lämpimän vastaanoton – tietysti myös Freukkarien ansiosta. Minulla on myös veriside pohjolaan, koska sukujuureni ovat Irlannissa ja Norjassa.”

Ekskursioni Tom Russellin elämänpolulle on saatu päätökseen. Johtopäätökseni on, että mies on sekoitus seikkailijaa, rauhattomuutta, lukeneisuutta, lempeyttä ja kovuutta. Hän on kuin lämmin tuulahdus 1950-luvun kirjallista tarinankerrontaa – ja silti vahvasti läsnä vuonna 2012.

Tom Russell keikalla Thad Beckmanin kanssa Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa 17.5. ja Tampereen Vastavirta-klubilla 18.5.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu