Elokuva

Vedetään nenästä

Lukuaika: 2 minuuttia

Vedetään nenästä

Teksti Mikko Siltanen

Amerikkalaisen huumesodan motiiveja on alettu viime aikoina pohtia kriittisesti. Eugene Jarecki tarkastelee dokumenttielokuvassaan The House I Live In huumeongelmaa lähietäisyydeltä ja kyseenalaistaa Valkoisen talon vuosikymmeniä toistaman mantran, jonka mukaan Kolumbia on ongelman ydin. Elokuva on osa DocPointin vuoden 2013 ohjelmistoa.

Artikkeli on aiemmin julkaistu Voimassa 10/2012.

Kun italialainen dopingasiantuntija Sandro Donati alkoi muutama vuosi sitten perehtyä kokaiinikauppaan, hän yllättyi.

”Tulin siihen tulokseen, että Valkoisen talon huumetoimisto ja amerikkalaisten vaikutuspiirissä oleva YK:n huumetoimisto ovat manipuloineet julkaisemiaan kokaiinin liikennettä koskevia tilastoja vuosien ajan. Niiden mukaan kokaiinia takavarikoitiin vuonna 2011 enemmän kuin tuotettiin.”

Donatin mukaan ongelman ydin on Kolumbia, joka on maailman suurin kokaiinin tuottaja. Yhdysvallat on käyttänyt miljardeja vuonna 2000 aloitettuun huumekaupan vastaiseen Plan Colombia -operaatioon, joka on militarisoinut maan. Amerikkalaiset todistelevat operaation menestystä vuosi vuodelta laskevilla arviolla kokaiinin tuotannosta.

”Plan Columbia on epäonnistunut. Kokaiinin tuotanto Kolumbiassa on jopa kuusi tai seitsemän kertaa suurempaa kuin amerikkalaisten tilastot kertovat”, Donati väittää.

Amerikkalaisen huumesodan motiiveja on alettu viime aikoina pohtia kriittisesti.

Eugene Jarecki tarkastelee dokumenttielokuvassaan The House I Live In huumeongelmaa lähietäisyydeltä ja kyseenalaistaa Valkoisen talon vuosikymmeniä toistaman mantran.

Todellista keskustelua asiasta ei ole vielä syntynyt. Sandro Donati sai viranomaiset kuitenkin älähtämään, kun kansalaisjärjestö Narcoleaks julkaisi hänen raporttinsa. Valkoisen talon huumetoimisto otti siihen välittömästi kantaa nettisivuillaan.

 ”Osuimme arkaan paikkaan, sillä Yhdysvaltain hallinto ei yleensä ota kantaa pienen kansalaisjärjestön juttuihin.”

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Donatin käyttämät luvut eivät olleet vertailukelpoisia. Takavarikoitu kokaiini saattaa olla heidän mukaansa jatkettua, eli sitä ei voi verrata tuotantolukuihin. Lisäksi osa takavarikoiduista huumeista voi olla edellisinä vuosina valmistettua.

”Vastaus ei selittänyt mitään. Osa kokaiinista on leikattua, mutta Narcoleaksin viranomaisilta ja lehdistöltä keräämien tietojen mukaan valtaosa maailmassa tehtävistä isoista kokaiinitakavarikoista sisältää hyvin puhdasta ainetta.”

Donatin mukaan on mahdotonta, että Yhdysvaltoihin tuleva kokaiini olisi poikkeus.

”Lisäksi Yhdysvaltain eri viranomaisten antamat tiedot ovat pahasti ristiriidassa keskenään.”

Donati pitää selvänä, että tuotanto on kasvanut jatkuvasti, vaikka hallinto haluaa pitää yllä toisenlaista näkemystä.

”Meidän pitäisi pystyä kyseenalaistamaan valheelliset tilastot, sillä muuta virallista tietoa kokaiinin tuotannosta ja takavarikoista ei ole tarjolla. Huumeet ovat myös eurooppalainen ongelma, joka ei ratkea, jos EU pelkää amerikkalaisten reaktioita.”

USA:n huumesotaa käsittelevä dokumentti The House I Live In (2012) dokumenttielokuvafestivaali DocPointissa 22.–27.1.

  • 28.12.2012