Elämä

Pipoja pasifisteille

Lukuaika: < 1 minuutti

Pipoja pasifisteille

Teksti Mikko Siltanen

Suomalaiset varusmiehet saavat lämpimän vaatetuksen jo valtion puolesta, mutta siviilipalvelusmiehiä tai totaalikieltäytyjiä nämä edut eivät koske.

Kolmatta kertaa järjestettävä Sivarisukka-kampanja kerää vapaaehtoisvoimin lämmintä päällepantavaa myös aseistakieltäytyjille. Tempaus sai alkunsa vuonna 2010, kun Saana Sandholm kuuli Sotilaskotiliiton keräävän villasukkia Tuntemattomalle sotilaalle.

”Ajattelin, että myös siviilipalvelusmiehet ja totaalikieltäytyjät tarvitsevat omat villasukat ihan tasa-arvon nimissä. Sivarisukka on samalla pieni ja hellä kannanotto rauhan puolesta”, Sandholm kertoo.

Vapaaehtoiset käsityöharrastajat voivat lähettää neulomansa vaatteet Sandholmille, joka toimittaa ne eteenpäin. Sukkien lisäksi hän saa muun muassa pipoja, kaulahuiveja ja kämmekkäitä.

”Joskus mukana tulee pieniä saatekirjeitä, joissa tekijät kertovat motiiveistaan tai lähettävät sivareille terveisensä. Mukana on sivareiden vanhempia, sodan kokeneita ihmisiä ja sellaisia, jotka haluavat lahjoittaa vaatteen niin varusmiehelle kuin aseistakieltäytyjälle.”

Sandholm on saanut vuosittain postissa noin 200–300 vaatekappaletta. Hän toivottaa uudet kutojat ilolla vastaan, sillä vuosittain aseista kieltäytyy noin 2500 nuorta miestä.

”Sivarisukasta riittää yhdelle Lapinjärven koulutuskeskukseen tulevalle saapumiserälle ja muutamalle totaalikieltäytyjälle. Sivarit ovat olleet todella iloisia siitä, että heitä on muistettu.”

Sivarisukka 3.0. -kampanja jatkuu marraskuun loppuun asti. Lisätietoja löydät täältä.

  • 16.10.2012