big_fimage.jpg

Hatunnosto Scorseselle

Teksti Tuomas Rantanen

Hugo keräsi odotetusti nipun Oscareita.

Osa artikkelista on julkaistu Voimassa 2/2012.

Tämän vuoden Oscar-palkintojen jaossa ei yllättänyt se, että Martin Scorsesen 3D-elokuva Hugo noteerattiin korkealle. Pystit nakattiin sille kuvauksesta, lavastuksesta, äänileikkauksesta, äänimiksauksesta ja erikoisefekteistä.

Useasti itsekin ehdolla ollut Scorsese on palkittu parhaan ohjaajan Oscarilla vuonna 2006 elokuvastaan The Departed. Maineensa hän on luonut erityisesti sellaisilla miehistä väkivaltakulttuuria hienostuneesti kuvanneilla elokuvilla, kuten Sudenpesä (1973), Taksikuski (1976), Kuin raivo härkä (1980) ja Mafiaveljet (1990).

Scorsese on vanhan koulun elokuvantekijä, jolle suureellisten puitteiden sijaan ominaisempaa on vahva tarina, sujuva kerronta ja taitava näyttelijätyö.

Tätä taustaa vasten koko perheen 3D-elokuva Hugo saattoi monesta tuntua Scorsesen uraan nähden yllättävältä sivupolulta.

Hugo kertoo pienestä mutta sitkeästä orpopojasta, joka asuu Pariisin rautatieaseman piilorakenteissa ja säätelee salaa aseman kelloja. Samalla hän yrittää korjata isältään perinnöksi jäänyttä vieterikoneistolla toimivaa robottipoikaa.

Scorsesen tyylilajivalinta ei silti ole täydellinen irtiotto aikaisempaan. Scorsese on aina ollut laajan skaalan elokuvaentusiasti, joka on lainannut ja peilannut elokuvan historiaa eri tavoin klassikoista ö-luokan trashiin.

Scorsese on luultavasti valinnut ensimmäisen 3D-elokuvansa muodoksi koko perheen elokuvan siksi, että se mahdollistaa kokeilevan ihmettelyn uusien ilmaisukeinojen äärellä. Silti hänelle uusikin tekniikka on ensi sijassa yksi perinteisen elokuvallisen kerronnan työkalu. Juuri siksi Scorsese vakuuttaa viimein meidät epäilevät tuomaatkin siitä, että 3D-formaatti voi antaa elokuviin muutakin kuin esimerkiksi klaustrofobisiin takaa-ajojaksoihin lisävauhtia tuovan boosterin.

Scorsesen ilmakuvat 1930-luvun Pariisin yllä sekä pitkät kamera-ajot kaduilla, rautatielaiturilla ja asemakahvilassa sekä seikkailut metallirunkoisen aseman moninaisten kellokoneistojen sisällä ovat vaikuttavia. Silti ne palvelevat nimenomaan ajan ja paikan jäsentämistä sekä tarinan kulkua.

Samalla tulee osoitetuksi että dialogikohtauksissa syvyysulottuvuudella voi rakentaa hierarkioita ja jännitteitä.

Hugossa myös tarina on kolmiulotteinen. Kertomuksen syvyysulottuvuus liittyy elokuvan historiaan. Scorsese rakentaa kaaren tässä elokuvassa käyttämänsä uuden tekniikan ja elokuvan historian ensimmäisten trikkikokeilujen välille.

Erityisesti viitatessaan Georges Méliès’n surrealistisiin kuviin kuulennoista ja merenalaisista seikkailuista Scorsese haluaa kertoa, mitä elokuvallinen kerronta on sinänsä.

Kaiken lisäksi Scorsese saa elokuvansa nostalgisromanttisen rakennelman ja tunteisiin vetoavien ihmiskohtaloiden vyyhden paketoitua ilman lipumista imelään patetiaan. Tästä voisi melkein antaa yhden Oscarin lisää.

Martin Scorsese: Hugo. Elokuvateattereissa nyt. Viisi tähteä.

Kommentoi Facebookissa
Provinssirock 2018
Route Couture