Yhteiskunta

Amerin kevytsavuke-tapaus uudelleen auki

Lukuaika: < 1 minuutti

Amerin kevytsavuke-tapaus uudelleen auki

Teksti Mikko Niskasaari

Kaksi juristia on jättänyt huhtikuussa 2012 Helsingin poliisilaitokselle tutkintapyynnön, jossa Amer-Tupakka Oy:n entistä kemistiä Seppo Koppista epäillään väärästä valasta ja korkeimman oikeuden tuomari Ari Kantoria yllytyksestä siihen. Epäillyn rikoksen tekohetkellä Kantor oli Amerin asianajaja.

Seppo Koppinen on koulutukseltaan filosofian kandidaatti ja kemisti. Hän toimi vuosina 1980–2004 Amer Oy:n tupakkalaboratorion kemistinä, tuotekehityspäällikkönä ja laboratoriopäällikkönä. Koppisen työtehtävät koskivat nimenomaan savukkeiden ja tupakansavun ominaisuuksia.

Koppinen esiintyi niin sanotussa kevytsavukeoikeudenkäynnissä, joissa kaksi Amerin tupakoiden kuolemansairaaksi murjomaa naista haki yhtiöltä korvauksia. Kanteen mukaan Amer huijasi jo käsitteellä kevytsavuke, joka antoi kuvan kuin ne olisivat jotenkin vähemmän vaarallisia kuin muut savukkeet.

Tosiasiassa kevytsavukkeet ovat yhtä tappavia kuin kaikki muutkin.

Koppista kuultiin Amerin nimeämänä todistajana Helsingin käräjäoikeudessa 2008 ja hovioikeudessa 2009. Hän ilmoitti ettei tiedä, aiheuttaako tupakka vaarallisia sairauksia:

”Minä en ole lääketieteen asiantuntija, että minä osaisin sanoa, mitä tupakointi aiheuttaa. Minä en osaa sanoa vastausta.”

Muun muassa tämän lausuman perusteella kanne hylättiin, tuomioistuimet eivät olleet varmoja, aiheuttaako tupakka keuhkosyöpää ja muita sairauksia, ja tiesikö Amerin johto siitä.

Tutkintapyynnön tekijät katsovat olevan ”erittäin epäuskottavaa ja suorastaan mahdotonta, ettei tupakkayhtiön pääkemisti tiennyt näitä asioita. Koululääketieteen yksimielinen kanta on jo 1950- ja 1960-luvulta lähtien ollut, että yli 90 prosenttia keuhkosyövästä ja keuhkoahtaumasta on tupakan aiheuttamaa ja että tavallinen tupakointi (aski savukkeita päivässä) kohottaa sairastumisvaaran 10-kertaiseksi.”

He myös katsovat olevan epätodennäköistä, että todistaja kiistää tällaisen asian oma-aloitteisesti, joten he nimeävät Ari Kantorin epäillyksi väärästä valasta.

Aiheen tutkintapyyntöönsä juristit saivat professori Erkki Aurejärven pamfletista Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat, joka julkaistiin maaliskuussa.

Heikki Hiilamo kirjoitti tupakkateollisuuden salaisista Suomi-kansioista Voimassa 2/12 artikkelissa Pistetään polkaksi.

  • 27.4.2012