big_fimage.jpg

Afrikka etsii tähteään

Teksti Anna-Sofia Joro

Afrikkalaisen elokuvan festivaalilla maanosa katsoo itseensä & Eurooppaan.

Naiset ripustavat kankaita kuivumaan, ja oviaukosta lappaa arjen raskauttamaa porukkaa. Tämä ei liene ainoa Malin pääkaupungin Bamakon elämää kuhiseva sisäpiha, mutta ainutlaatuinen se on. Muurien varjossa istuu tuomareita, asianajajia ja todistajia. On menossa oikeudenkäynti: Afrikan yhteiskunta vastaan Maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Tilanne on niin absurdi, että se tuntuu melkein aidolta. Ei ihme, sillä Bamako-elokuvan dokumentaariseen tyyliin ohjannut Abderrahmane Sissako varttui samaisella sisäpihalla. Pariisilaistunut ohjaaja rekrytoi tuttujaan, asianajajia ja jopa Malin entisen kulttuuriministerin esittämään itseään ja puhumaan rakkaan Afrikkansa puolesta.

”Näyttelijät” varustettiin faktoilla Afrikan velkataakasta ja yksityistämisen haitoista, ja sitten he saivat improvisoida. Puheissa heijastuu ympärillä kuhiseva arki. Kesken kaiken sisään marssii hääseurue, ja vanha mies puhkeaa surumieliseen lauluun.

Todistajalausunnot iskevät uusliberalistista talouspolitiikkaa nivusiin ja näpäyttävät länsimaita tekopyhyydestä ja vitkastelusta. Syytökset vakuuttavat yksinkertaistettuinakin.

Jos Maailmanpankki ja IMF saataisiin vastuuseen ja oikeuden eteen, juuri näin oikeudenkäynnin pitäisi mennä. Maailmanpolitiikan tähdeksi nousee malilainen sisäpiha, jolla kaikki liittyy kaikkeen.

Useampi festivaalielokuva käsittelee Eurooppaan saapuvia paperittomia siirtolaisia. Yksi elokuvista on Merzak Allouachen Harragas. Nimi viittaa siirtolaisiin, jotka polttavat paperinsa silloin, kun kiinni jääminen uhkaa. Suuri osa harragaseista tulee Algeriasta, jossa nuoret eivät juuri toivoa näe.

Kolmen ystävän matka kohti parempaa elämää alkaa Mostaganemin satamakaupungista. Heidät erottaa Espanjasta 200 kilometriä merta. Samaan veneeseen ahtautuvat niin Saharan maanviljelijät kuin algerialaiset ”kultapojat”.

Samaan aikaan Tunisiassa pohditaan, onko maallinen perustuslaki mahdollinen. Nadia El Fanin rohkea dokumentti Neither Allah Nor Master vie keskelle ramadania. Pelko on syöpynyt ihmisten mieliin, ja he livahtavat kahvilaan salaa kuin seksikauppaan, sillä päiväsyömisen ajatellaan olevan laitonta.

Dokumentin aikana koetaan presidentti Ben Alin syrjäyttävä jasmiinivallankumous, mutta samalla kun vapaamieliset keskustelevat sekularismista, islamismi muhii köyhissä lähiöissä. Itsekin tappouhkauksia saanut El Fani saapuu festivaalin vieraaksi.

Afrikkalaisen elokuvan festivaali on harvinainen helmi, jonka tämänvuotinen teema on rakentaa siltoja. ”Tämän festivaalin Afrikka ei hae sääliä tai länsimaisia pelastajia”, festivaalijohtaja Wanjiku wa Ngugi sanoo.

Helsinki African Film Festivalin näytökset 2.–6. toukokuuta Andorrassa & Bio Rexissä. www.haff.fi

Kommentoi Facebookissa
Kirjamessut 2018 banneri
Helsinki liikkuu