Venäläistä rulettia EU:n ilmastopolitiikassa

Teksti Leo Stranius

Teollisuusmailla on suuri vastuu ilmastopolitiikassa: omia päästöjä on vähennettävä ja kehitysmaiden päästövähennyksiä tuettava, Leo Stranius kirjoittaa. Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluiden alla Suomen hallitus nakertaa yhteistä rintamaa, kun muut pohjoismaat yrittävät toimia suunnannäyttäjinä.

EU viimeistelee parhaillaan kantoja joulukuussa Kööpenhaminassa käytäviin ilmastoneuvotteluihin. Juuri nyt on oikea aika tuoda pöytään uskottavia esityksiä teollisuusmaiden päästövähennystavoitteiksi ja kehitysmaissa toteutettavien ilmastotoimien rahoittamiseksi.

Nykyisen ilmastotieteen valossa maapallon mahdollinen kahden asteen lämpeneminen aiheuttaa huomattavasti suurempia riskejä ihmiselle ja ekosysteemille kuin vielä muutama vuosi sitten kuvittelimme. Erilaisten palautekytkentöjen seurauksena on voitu ylittää jo sellainen piste, jossa lämpeneminen on riistäytynyt käsistä eikä mitään ole tehtävissä. Pelaamme maapallolla venäläistä rulettia.

Haasteet Kööpenhaminan ilmastokokousta varten ovat kovat. Vuoteen 2050 mennessä maailmanlaajuisten päästöjen on vähennyttävä vähintään 80 prosenttia vuoden 1990 päästötasoon verrattuna. Tämä tarkoittaa teollisuusmaiden osalta 100 prosentin nettovähennyksiä. Tulevina vuosikymmeninä joudumme etsimään myös keinoja, kuinka pystymme kaappaamaan ilmakehään jo päästettyjä kasvihuonekaasupäästöjä.

Vuoteen 2020 mennessä maailmanlaajuisten päästöjen on käännyttävä voimakkaaseen laskuun. Teollisuusmaiden päästöjen on vähennyttävä vähintään 40 prosentilla vuoden 1990 tasosta. Lisäksi kehitysmaiden on pystyttävä vähentämään päästöjään vähintään 15-30 prosenttia normaaliin kehitykseen verrattuna. Vertailun vuoksi hallituksen esitys pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiaksi vähentää Suomen päästöjä noin 5-10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Teollisuusmaiden omien rajujen päästövähennysten lisäksi meidän tulee pystyä kantamaan iso vastuu myös kehitysmaiden päästövähennyksistä. Kehitysyhteistyön näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että kaikki myönnettävä kehitysapu tulisi olla ilmastoystävällistä ja hiilineutraalia.

Kehitysapu ei kuitenkaan yksin riitä. Teollisuusmailta tarvitaan kehitysyhteistyövarojen lisäksi vähintään 110 miljardia euroa vuosittain julkista rahaa kehitysmaiden päästövähennyksiin, sopeutumiseen ja metsäkadon pysäyttämiseen. EU:n osalta tämä merkitsee karkeasti noin 35 miljardin euron vuosittaista rahoitusta. Rahoituksen on oltava lisäistä kehitysyhteistyövaroihin ja teollisuusmaiden itselleen ostamiin päästöoikeuksiin nähden.

Suomessa päästövähennykset voi toteuttaa johdonmukaisesti säätämällä ilmastolaki vuosittaisista, vähintään viiden prosentin päästövähennyksistä. Rahoitus, joka Suomen osalta olisi noin 800 miljoonaa euroa vuosittain, voidaan taas kerätä huutokauppaamalla päästöoikeuksia ja korvamerkitsemällä tuloja kehitysmaissa tehtävien toimien rahoittamiseen. Lisäksi varoja voidaan kerätä verottamalla kansainvälistä lento- ja meriliikennettä.

Suomi voisi toimia Ruotsin ja Tanskan rinnalla aktiivisena suunnannäyttäjänä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Valitettavasti hallitus on kuitenkin vastustanut EU:n komission esittämiä kriteerejä, jossa yhtenä päästövähennysten jakoperustana toimisi henkeä kohden tuotettujen kasvihuonekaasujen määrä.

Suomen hallitus vastustaa myös EU:n ajatusta päästöoikeuksien huutokauppatulojen korvamerkinnästä. Lisäksi Suomi yrittää saada nieluilleen erityiskohtelun, jotta metsien hakkaamisesta ei koituisi ylimääräisiä päästövähennystavoitteita. Näillä toimenpiteillä vain lisätään luoteja ilmastopolitiikan venäläisessä ruletissa sekä nakerretaan mahdollisuuksia saada kattava ja oikeudenmukainen ilmastosopimus maapallon pelastamiseksi.

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *