big_fimage.jpg

Vaarallinen taide herätti kohun

Teksti Suvi Auvinen

Suomessa ei ole tuhottu taideteoksia sisällöllisistä syistä sisällissodan jälkeen. Tähän muutoksen tarjosi Tampereen Tullintorin kauppakeskus, joka suuttui kulutuskritiikistä tiloissaan.

”Kyllähän se täysin käsittämättömältä tuntui kuulla, että teokseni on tuhottu”, kertoo kuvataiteilija Teemu Takatalo Tampereen taidekohun keskeltä.

”Käsittääkseni Suomessa ei ole taideteoksia tuhottu sisällöllisistä syistä sitten sisällissodan, mikäli teokset vain ovat olleet lainmukaisia.”

Tampereen Tullintorin kauppakeskus liikkeineen on joutunut kyseenalaisen huomion kohteeksi peitettyään – maalilla – Antimateria-taidenäyttelyn teoksen Tiedostavan kuluttajan synninpäästö. Suoraan näyttelytilan seinään maalattu kaksimetrinen teos paneutuu yhdeksään yritykseen: Tullintorin omistavaan monikansallisen Cityconiin, Seppälään, Tunnelin Kenkään, Eurokankaaseen, The Earth Collectioniin, Vapaa Valintaan, K-marketiin, Tullintorin Apteekkiin ja markkinoinninedistämisyritys Vera Viaan.

Teos ruotii yritysten ympäristö- ja yhteiskuntavastuuohjelmien epäkohtia ja puutteita rankalla kädellä. Näyttely ehti avajaispäivänään olla auki pari tuntia, kunnes tilat tyhjennettiin taiteilijoista ja näyttelyvieraista ja oven eteen vedettiin rautaristikko. Pian tämän jälkeen Vera Vian edustaja tuli vartijan kanssa maalaamaan seinän valkoiseksi.

Mistä tässä kaikessa on kyse?

Tampereella toimiva epäkaupallinen kulttuuritalo Hirvitalo kutsuttiin Vera Vian toimesta mukaan Tullintorin Kulttuuripäivät-tapahtumaan. Kulttuuripäivillä haluttiin houkutella kulttuurin ystäviä myös kauppakeskukseen, ja Hirvitalon taiteilijoiden vastuulle jäi Antimateria-taidenäyttelyn toteutus kauppakeskuksen tiloissa.

”Meidän mielestämme ajatus oli niin hämmentävä, ettemme voineet muuta kuin suostua”, Takatalo kertoo.

”Hirvitalo kuitenkin tunnetaan kriittisenä taiteilijayhteisönä, ja itselleni oli ilmiselvää että tulen tekemään kriittisen teoksen. Jos kaupallinen ympäristö kutsuu taiteilijoita tekemään näyttelyä niin siinä on tietysti päämääränä myynnin edistäminen. Ja jos sitä, että me olemme köyhiä taiteilijoita käytetään myynnin edistämiseen, on mielestäni äärimmäisen oleellista nimenomaan arvostella tätä konseptia ja taiteen käyttämistä markkinointiin.”

”Citycon toteaa vuosikertomuksessa 2010 ympäristövastuun olevan lähinnä liiketoimintaa vaikeuttava ongelma”, luki nyt piiloon maalatun teoksen ensimmäisen otsikon alla. Imartelevia eivät olleet muutkaan esiin nostetut asiat: The Earth Collectionin luomuvaatteet valmistetaan Kiinassa eikä liike anna julkisuuteen tietoja ympäristövastuullisuudestaan, Vapaa Valinta kuuluu Tokmanni-konserniin, joka myy laittomasti sademetsistä kaadetuista puista tehtyjä tuotteita, K-marketin omistava Kesko rakentaa lisäydinvoimaa Suomeen.

Yllätyksenä teoksen nostattamat reaktiot eivät varmaankaan voineet Takatalolle tulla?

”Ehkä se taide on nimenomaan tuossa kysymyksessä, että miten tällaiseen teokseen suhtaudutaan. Totta kai ajattelin että tämä herättäisi ajatuksia, koska ei ole kovin tyypillistä että kulutuskriittistä materiaalia on esillä siellä missä ostopäätökset tehdään, eli siellä missä sitä eniten tarvittaisiin.”

Tullintorin kauppakeskuspäällikkö Mari Laaksonen ei sen sijaan näe teoksen sijoittelussa mielekkyyttä:

”En lähde sanomaan Cityconin tai muiden yritysten puolesta, että nämä olisivat paikkansapitämättömiä asioita tai ettei niistä saisi keskustella. Se, mikä tässä on ollut ongelmallista, on se konteksti, jossa tämä kritiikki esitetään. Me olemme hyvässä uskossa lahjoittaneet tilan taiteen edistämiseen. On mielestäni eettisesti epäilyttävää lähteä toimimaan vuokranantajaa vahingoittavalla tavalla noin ylipäätään.”

Taiteen rahoituksesta on keskusteltu viime aikoina laajalti ja esitetty, että rahoitusta pitäisi siirtää pois valtiolta, yrityksille ja markkinavoimille.

Takatalo toteaa käsillä olevan tilanteen olevan kiinnostava esimerkki siitä, mihin tällainen kehityssuunta voisi johtaa: ”Jos yritykset ja markkinat alkavat rahoittaa taidetta, alkavatko ne myös päättää sen sisällöstä? Tällainen kehityssuunta ei ole kovin toivottava. On mielestäni hyvin väkivaltainen ja brutaali reaktio taiteeseen tuhota toisen mielipide siksi että se ei miellytä rahoittajaa. Se, että yrityksillä on näin suvereeni valta yksilöiden mielipiteidenilmaisuun on huolestuttavaa.”

Teos maalattiin umpeen Vera Vian pyynnöstä Vera Vian ja Cityconin yhteisellä päätöksellä. Cityconin Laaksonen oli toinen tuhoamispäätöstä tehneistä henkilöistä, eikä ennen päätöstä itse nähnyt teosta. Takatalo kertoo, ettei häntä kuultu päätöksen yhteydessä, Laaksonen taas arvostelee Takataloa siitä, ettei tämä etukäteen kertonut millaista teosta oli tekemässä.

Näyttäisi siltä, että jos yritykset rahoittavat taidetta, ne voivat vaikuttaa sen sisältöön. Oliko näyttelysopimuksessa alun perin määritelty millaista sisältöä teoksissa saa olla?

”Ei tietenkään”, toteaa Takatalo, ”Se olisi totalitaristisen järjestelmän toimintaa lähteä etukäteen vaatimaan taiteilijoilta mitä he saavat esittää.”

”Kyllä näin jälkikäteen ajateltuna sitä olisi pitänyt rajoittaa”; kauppakeskuspäällikkö Laaksonen miettii, ”onhan se ikävä lähteä siitä olettamuksesta, että tulevat sopimuskumppanit haluaisivat vahingoittaa yrityksiämme, mutta eivät yrityksemme halua maksaa siitä että heitä kritisoidaan. Se ei kyllä omaan oikeustajuuni mene että tässä halutaan hyökätä näin henkilökohtaisesti yrityksiä vastaan.”

Kulutuskriittinen taide ei ole uusi ilmiö, eikä Tullintorinkaan tapaus olisi luultavimmin herättänyt laajaa kiinnostusta jos teos olisi saanut kaikessa hiljaisuudessa olla esillä. Takataloa teoksen tuhoaminen ihmetyttää: ”Puoli litraa maalia joka tämän teoksen peittämiseen meni ei ole onnistunut peittämään sitä viestiä, joka tässä teoksessa oli, vaan ennemminkin levitti sen median kautta laajempaan tietoisuuteen. Mielestäni on aika naiivia mennä jotain maalia roiskimaan ja ajatella että tämä yhteiskuntavastuu ja yritysvastuu ovat nyt hoidossa kun niistä ei mitään siellä seinällä lue.”

Laaksonen kertoo seisovansa päätöksensä takana: ”Kyllä tämän teoksen peittäminen oli yhteisen edun mukaista ja ainoa toimintatapa tässä tilanteessa. Kovin ikäväähän se on millaista julkisuutta me tässä olemme saaneet, mutten näe muitakaan vaihtoehtoja toiminnalle.”

Teemu Takatalon teos tarkasteltavissa ja zoomailtavissa täällä. Kuva: Sebastian Boulter.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Häiriköt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *