big_fimage.jpg

Työmaa-aidat katugallerioiksi

Teksti Kukka Ranta

Multicoloured Dreams -liike muokkaa mainosten hallitsemaa kaupunkikuvaa katutaiteella. Tänä syksynä kymmenet helsinkiläiset työmaa-aidat muuttuivat gallerioiksi. Seuraavaksi tähdätään designpääkaupunkivuoteen 2012.

Kylmä viima ja pimeä ilta hoputtavat kiireen perässä juoksevia, kunnes yllättävä suurikokoinen maalaus pysäyttää. Ohikulkijan kommentti muotoutuu nauruksi. ”Onkos teillä lupa tähän?”

Isänpäivään päättyneellä Miesten viikolla saattoi Helsingin keskustassa bongata katutaiteilijoita työssään. Taustalla vaikuttaa Multicoloured Dreams -liike, jonka tavoitteena on saada rakennustyömaa-aidat vapaaseen galleriakäyttöön kaupunkikuvan rikastamiseksi.

Kaikki alkoi kesäkuussa 2010, kun kolme katutaidetta ihailevaa aktiivista naista tapasivat sosiaalisen median yhdistämänä. Satu Kettunen, Kavita Gonsalves ja Pauliina Seppälä tutustuivat Refugee Hospitality Clubin kautta – se on puolestaan Punavuoren vastaanottokeskuksen asukkaille solidaarisuutta osoittava vapaaehtoisten verkosto.

Pauliina Seppälä on punavuorelaisryhmän aktiivi. Aluksi kolmikko ideoi klubin tiedottamista ja pientä katutaideprojektia. Toiminta irtautui pian kuitenkin yhteisen intohimon vetämänä laajemmin kaupunkitilaan vaikuttavaksi katutaideliikkeeksi.

Ryhmän ehdotus Helsinki Design Week -tapahtumaan hyväksyttiin ja elo-syyskuun vaihteessa kaduntallaajat pääsivät ihailemaan keskustan työmaa-aidoille täyttyviä noin kolmeakymmentä maalausta.

Miesten viikolla Multicoloured Dreams osallistui Senaatintorilla sijaitsevan Kiseleffin talon ja Mikonkadun rakennustyömaa-aitojen kuvittamiseen teeman mukaisesti. Yhteensä maalauksia on tähän mennessä taiteiltu kaiken kaikkiaan jo neljäkymmentä. Maalaukset ovat numeroitu ja nimetty tekijän mukaan; sabluunalla painetaan myös liikkeen internet-sivun osoite asiasta kiinnostuneille. ?”Kaikki halukkaat voivat osallistua ja kehittää liikettä eteenpäin. Tarkoituksenamme ei ole toimia sensuureina vaan mahdollistaa taiteen leviäminen kaupunkitilaan, koska Helsinki kaupunkina on tyhjä”, Kettunen painottaa.

”Ensiksi avaamme kutsun internetissä, sitten taiteilijoiden lähettämillä luonnoksilla pyydämme luvat työmaa-aitojen peittämien rakennusten omistajilta. Maalareille annamme lupalaput mukaan sopijaosapuolten yhteystiedoilla varustettuna.” ?Kettunen ja Gonsalves jatkavat, kuinka Kluuvin kauppakeskuksen ja Makkaratalona tunnetun City Centerin yhteyshenkilöiltä on tullut pelkkää kiitosta. Tageja ei työmaa-aidoille ole ilmestynyt. Tämä kertoo muiden maalarien positiivisesta kunnioituksesta.

Helsingissä kymmenen vuotta vallinnut ehdoton nollatoleranssi esti pitkälti kaikenlaisen katutaiteen tukemisen kaupungin puolelta. Lupia ei Rakennusvirastolta herunut ja pahimmillaan rakennuksia taivuteltiin puhdistamaan seinänsä uhkasakoilla aina vuoteen 2008 saakka.

”Mixed messages” -käsitteen mukaan graffitit, tagit ja katutaide olivat kaikki yhtä ja samaa töhryä, eikä Stop töhryille -projektin vetäjien mukaan muuta nimeä saanut käyttää positiivisen mielikuvan välttämiseksi. Nollatoleranssin lakattua rakennusten omistajat ovat saaneet vapauden päättää itse omista seinistään.

”Olemme saaneet paljon positiivista palautetta ohikulkijoilta, ja rakennusten omistajatkin ovat olleet hyvin kiinnostuneita alusta alkaen. Kaikki palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja luvat ovat irronneet helposti. Ehkä aika katutaiteelle ja vapaammalle kaupunkikulttuurille on nyt kypsä”, Kettunen ja Gonsalves pohtivat.

Kettusen ideaalikaupunki olisi Helsinki, jossa voisi kävellä kadulla, kokea yllätyksiä katutaiteen avulla ja nähdä arkisia asioita ja paikkoja uusin silmin.

”Esimerkiksi New Yorkissa oli hieno muovipusseista koottu jääkarhu, joka täyttyi metrotunnelin tuuletusaukon ilmasta,” Kettunen kuvailee.

Helsinki Design Week -tapahtumasta aloittanut visuaalinen liike aikoo tähdätä vuoteen 2012, jolloin Helsinki edustaa maailman designpääkaupunkia.

”Emme tiedä kuinka kauan aiomme jatkaa, ainakin niin kauan kun vapaaehtoistyö on hauskaa ja saamme siitä energiaa – ja sitä olemme saaneet paljon kun ihmiset kiittävät kaupunkikuvan värittymisestä.”

”Mainokset eivät tee onnelliseksi, ne vain yrittävät saada meidät ostamaan. Haluamme kadut ihmisille ja vaihtoehtoja mainoksille”, kertoo Kettunen liikettä yhdistävästä ajatuksesta.

Multicoloured Dreams -blogi osoitteessa mcdreams.wordpress.com. Lue myös Sonja Hyppäsen juttu Ekologisen kaupungin metsästys.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *