Talous

Suomi vie ohjusteknologiaa Israeliin

Lukuaika: 2 minuuttia

Suomi vie ohjusteknologiaa Israeliin

Teksti Jarmo Pykälä

Suomalainen puolustusteollisuus ei käy kauppaa Israelin kanssa, väitetään – olisihan asevienti konfliktipesäkkeeseen arveluttavaa. Rauhanjärjestön selvityksessä tullihallituksen tietokannoista löytyi kuitenkin yli neljän miljoonan euron ohjusteknologiakauppa. Miksi Suomi vie Spike-ohjusten osia Israeliin?

Viime syksynä rauhanjärjestö Sadankomitea teki selvitystä Suomen aseviennistä vuosina 1998-2007. Rutiinomaisessa tullihallituksen tietokantojen tarkastuksessa paljastui laaja panssarintorjuntaohjuksien alihankinta Israelin aseteollisuudelle. Vuoden 2002 jälkeen käytyjen kauppojen arvo oli 4,14 miljoonaa euroa.

Puolustusministeriön virallisten puolustustarvikkeiden vientitilastojen mukaan Suomesta oli viety Israeliin vain 45 euron arvoinen näytevienti M-95 -kenttäpullon juomaliitännästä. Panssarintorjuntaohjuksista ei puhuttu mitään. Tullihallitus kieltäytyi kommentoimasta ja pyysi kysymään vientivalvonnasta vastaavalta puolustusministeriöltä.

Lopulta puolustusministeriö kertoi kaupoissa olevan kyse suomalaisen Insta DefSec Oy:n alihankinnasta israelilaiselle Rafaelille. Rafaelin omistaa Israelin puolustusministeriö ja yrityksellä on yhteyksiä Israelin ydinaseohjelmaan. Tämän vuoden alkupuolella internetissä levisi yrityksen Bollywood-musiikkivideo, jolla se markkinoi ohjuksia Intiaan.

Insta on vienyt Rafaelille yli 200 lämpökameraa ja 3000 hakupäänrunkoa. Ne ovat keskeinen osa kolmannen sukupolven Spike-panssarintorjuntaohjuksia, joita sojottaa myös musiikkivideon lavasteissa. Israel käytti Spike-ohjuksia muun muassa Libanonin sodassa vuonna 2006.

Kauppojen ansiosta Suomi nousi Israelin toiseksi suurimmaksi ohjusteknologian toimittajaksi heti Yhdysvaltojen jälkeen. Amnesty Internationalin helmikuussa julkaistu raportti listasi Suomen niinikään maan kymmenenneksi tärkeimmäksi puolustustarvikkeiden toimittajaksi.

Suomen viranomaisten mukaan Amnestyn raportti antaa sellaisen kuvan, että Suomi olisi toimittanut aseita Israelin armeijalle. Puolustusministeriö vakuuttaa, että kyse on ollut aseteollisuuden alihankinnasta. Suomesta viedyt osat on asennettu Puolan, Italian ja Espanjan armeijoille toimitettuihin ohjuksiin.

Rauhanjärjestöjen mukaan yhteistyö tukee Israelin aseteollisuutta taloudellisesti ja materiaalisesti. Asevientiä seuraavasta Rauhanliitosta huomautetaan, että asekauppa on aina poliittinen viesti.

”Se kertoo, että vastaanottajamaa katsotaan vastuulliseksi kumppaniksi”, toteaa Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius. ”Asekauppa Israelin kanssa kertoo, että hyväksymme maan sotapolitiikan, myös palestiinalaisalueiden miehityksen ja armeijan kovat toimet palestiinalaisia vastaan.”

Puolustusministeriön mukaan Israeliin on jäänyt vain muutamia teleskooppimastoja. Niitä on toimittanut Mastsystem Int’l, joka tunnetaan nykyään nimellä Cobham Mast Systems. Sitä ei kerrota mihin mastoja on käytetty. Usein ne ovat osa ase- tai viestijärjestelmiä.

Tullihallituksen tilastojen mukaan tammikuussa, Gazan sodan käydessä kuumimmillaan, Israeliin vietiin 20 000 euron arvosta panssaroitujen ajoneuvojen osia. Ainakin aiemmin Patria Vehicles on tehnyt tuotetestejä israelilaisen Elbit Systemsin kanssa. Elbit on Tukholman rauhantutkimusinstituutti SIPRI:n mukaan yksi maailman suurimpia aseteollisuusyrityksiä 1,4 miljardin dollarin liikevaihdolla.

Brittiläisen Guardian -sanomalehden mukaan Britanniassa tutkitaan tällä hetkellä epäilyä, jonka mukaan Israelin armeija olisi käyttänyt brittiläisiä osia F-16-hävittäjissä ja Hermes 450-miehittämättömissä lennokeissa Gazan sodan aikana. Tämä olisi vastoin Britannian ja EU:n aseviennin käytännesääntöjä. Sanomalehden mukaan Britannian hallitus ei kykene varmuudella sanomaan, etteikö heidän osiaan olisi käytetty. Osat Israeliin vienyt Elbit Systems kiistää syytökset, mutta Guardian muistuttaa Israelin rikkoneen asevientisopimuksia myös aiemmin.

Suomen puolustusministeriöstä kerrotaan, ettei uusia vientilupia Israeliin ole myönnetty tämän vuoden aikana. Tämä tosin johtuu siitä, että yritykset eivät ole niitä hakeneet. Asekaupan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaava ulkoasiainministeriö ei ole peruuttanut vielä voimassa olevia lupia.

Insta DefSec on siirtynyt toimittamaan Spike-ohjuskomponentteja Puolaan, jossa ne kasataan maan armeijan ja Rafaelin yhteistyönä.

Suomen asekaupat Israelin kanssa herättivät kohua jo 2000-luvun alussa, kun puolustusvoimat osti israelilaisia aseita Saksasta. Maavoimille hankittiin Spike-ohjuksia saksalaiselta EuroSpike GmbH:lta. Armeijassa ne tunnetaan nimellä PstOhj2000 ja muualla Euroopassa joko EuroSpike- tai SNT Atlas -nimillä. Myyjänä oli saksalainen yrityskonsortio, jonka israelilainen Rafael omistaa yhdessä aseteollisuusjätti Rheinmetall Defence Electronicsin ja Diehl BGT Defencen kanssa.

Laura Lodeniusta hämmästyttää, ettei edes Gazan sota saanut ulkoasianministeriötä muuttamaan asevientipolitiikkaansa.

”Jo ennen viimeisintä Gazan konfliktia asekauppa Israelin kanssa aiheutti kritiikkiä ja eduskuntakysymyksiä. Nyt on entistä ihmeellisempää, että Suomi ei lopeta asekauppayhteistyötä israelilaisten kanssa.”

Sadankomitean selvitys ”Suomen asevienti ja sotateollisuus 1998-2007” julkaistaan huhtikuussa.

  • 8.5.2011