big_fimage.jpg

Stalin ja sarjamurhaaja

Teksti Ville Ropponen

Tom Rob Smithin romaanissa sarjamurhaaja seikkailee Neuvostoliitossa. Ihmishirviö surmaa lapsia samalla, kun Stalin jatkaa vainojaan – ja kuten amerikkalaisessa jännärissä kuuluukin, yksilön ja yhteiskunnan luomien kauhujen väliin jää omien arvojensa kanssa taisteleva poliisi.

Stalinin terroria on kuvattu kaunokirjallisuudessa Aleksander Solzhenitsynista ja Varlaam Šalamovista alkaen. Perestroikan aikaan Venäjällä kirjoitettiin paljon repressioista. Nyky-Venäjällä Stalinia on taas alettu rehabilitoida. Suomessa Stalinia ovat pyöritelleet Arvi Perttu romaanissa Papaninin retkikunta (2006) ja Sofi Oksanen romaanissa Puhdistus (2008); Perttu kuvaa terroria Petroskoissa, Oksanen Virossa. Mutta onko aiheesta kirjoitettu tarpeeksi?

Kun tarkastelee yhdysvaltalaisia elokuvia, kirjallisuutta ja internetin fanisivuja, tuntuu, että amerikkalaiset ovat hulluina sarjamurhaajiin. Pahan ulkoistaminen irrationaaliseen hahmoon, kuin tarujen hirviöön, vastannee sikäläiseen sosiaaliseen tilaukseen. Ehkei siis ihme, että amerikkalaisen kirjailijan tekaistessa romaanin Stalinin Neuvostoliitosta hän vispaa sekaan klassisen sarjamurhaajan. Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia.

Tom Rob Smith nyhtää esikoisromaaniinsa Lapsi 44 ainesta Andrei Tšikatilon (1936-1994) tapauksesta, joka on innoittanut monia jännityskirjailijoita, kuten Thomas Harrisia. Tšikatilo oli näennäisesti sivistynyt perheenisä, joka vuosina 1978-1990 murhasi 52 lasta ympäri Neuvostoliittoa. Tšikatilo, pedofiili, kannibaali ja nekrofiili, jäi kiinni vuonna 1990.

Yksilön hillittömän murhasarjan ja valtion toimenpaneman poliittisen sarjamurhan rinnastuminen on sinänsä kiinnostavaa. Tšikatilo viittasi itsekin aiheeseen syyttäessään oikeudenkäynnissään teoistaan neuvostojärjestelmää ja Stalinia. Mutta kuinka paljon Smith saa aiheesta irti?

Tšikatilon tarinan siirtäminen vuoteen 1953 luo kiinnostavan lähtökohdan. Lev Demidov on salaisen poliisin MGB:n upseeri ja idealistinen kommunisti. Hän uskoo vain valtion vihollisten sortuvan rikoksiin. Demidov törmää Moskovassa tapaukseen, jollaista ei pitäisi olla: lapsenmurhaan. Ja murhia tulee lisää. Mutta tutkiminen on vaikeaa. Ei Neuvostoliitossa ole tällaisia rikollisia, jo sellaisen väittäminen on rikos.

Demidov on kovapää, mutta ei vailla moraalia. Terrorin Demidov perustelee itselleen utopistisella päämäärällä, joka oikeuttaa keinot. MGB tarkkailee jatkuvasti ihmisiä. Stalinistisen logiikan mukaan epäilty on aina syyllinen. Pidätettyjä kidutetaan, ja pian he tunnustavat mitä tahansa. Syytetyt teloitetaan. Mielettömyys laajenee, ja jopa lapset ovat valmiita ilmiantamaan läheisensä selviytyäkseen.

Eläinlääkäri Brodskin syyttäminen vakoilusta panee Demidovin ensi kertaa epäilemään – hän tajuaa, että Brodski on vain eläinlääkäri. Sitten Demidovin vaimoa Raisaa epäillään vakoojaksi.

Lapsi 44 käy stalinistisen vainoharhan lyhyestä oppimäärästä. Romaanin prologissa ollaan holodomorin, nälänhädän, keskellä Ukrainassa vuonna 1933. Neuvostovalta aiheutti holodomorin tahallaan nujertaakseen ukrainalaistalonpojat. Kaksi pientä veljestä metsästää kissaa, ja kuinkas sitten käykään. Tšikatilon kertomukseen pohjaavan prologin merkitys paljastuu romaanin päätöksessä.

Romaanin henkilöt jäävät hieman ontoiksi, eikä miljöökuvaus tule iholle; kirjailija tuskin on ikinä käynyt Venäjällä. Demidovin ja hänen vaimonsa kääntyminen systeemin vastustajiksi on liian kirkasotsaista. Romaanin murhaaja on todelliseen Tšikatiloon verrattuna säyseä. Juoni silti kolkkaa kuin gulagiin syöksyvä juna.

MGB:n terrori ”luokkavihollisia” ja ”vakoojia” kohtaan on yhtä irrationaalista kuin mystiset lapsenmurhat. Pestäkseen itsensä puhtaaksi Demidov haluaa löytää murhaajan. Kiristyvän renkaan keskellä tikittää Donin Rostov. Poliisin ja murhaajan samaistumisella pelataan, mutta peli jää puolitiehen.

Tom Rob Smith: Lapsi 44. Suomentanut Heikki Karjalainen. Tammi 2009.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu