big_fimage.jpg

Poliisin tehtävä

Teksti Susanna Kuparinen

Kari Rajamäki toimi Suomen sisäministerinä juuri silloin, kun Euroopan sisäministereistä tuli tärkeitä. Lontoossa ja Madridissa räjähti. Koko läntinen maailma lähti sotaan terrorismia vastaan. Samalla poliisin otteet mielenosoituksissa kovenivat myös Suomessa. Susanna Kuparinen ahdistui lontoolaisen Ian Tomlinsonin pamputuskuolemasta ja päätti tavata Rajamäen. Juttu on julkaistu lyhyemmässä muodossa osana Voiman 4/2009 poliisiväkivaltakokonaisuutta.

Lehtimyyjä Ian Tomlinson kuoli huhtikuun alussa G20-mielenosoituksessa Lontoossa. Tomlinsonin kuolema nosti kohun, koska hän oli viaton sivullinen. Tomlinson oli kotimatkalainen, ei mielenosoittaja.

Mellakkapoliisi hakkasi Tomlinsonin, ja hetkeä myöhemmin Tomlinson kuoli. Pahoinpitelijä oli peittänyt univormunsa tunnistenumeron, jonka tarkoitus on helpottaa valtaansa väärinkäyttävien viranomaisten saattamista vastuuseen. Numeron peittäminen ilmastointiteipillä on ollut aivan tavallista toimintaa niin Suomen, Ruotsin, Britannian kuin monen muunkin maan mellakkapoliisien parissa jo monen vuoden ajan. Tavallinen on myös poliisin piiritystaktiikka, jota Lontoossakin käytettiin: rauhalliset mielenosoittajat ajetaan tuntikausiksi pieneen karsinaan odottamaan ja kuuntelemaan ristiriitaisia käskyjä.

Sekä poliisin tunnistenumeroleikki että yhteenottoja synnyttävä karsinointitaktiikka eivät ole mitään uutta. Ne tunnetaan Suomessakin. Niistä ei kuitenkaan juuri metelöity ennen kuin nyt, kun pahaa-aavistamaton Tomlinson sai pampusta ja kuoli. Mielenosoittajien lyömistä on katsottu läpi sormien. Heidän kai ajatellaan ansaitsevan kurituksensa, vaikka siinä vähän oikeusvaltion periaatteet paukkuisivatkin.

Halusin puhua tästä entisen sisäministerin, sosiaalidemokraattien kansanedustajan Kari Rajamäen kanssa. Milloin mielenosoittajien oikeusturva alkoi rapautua? Milloin eurooppalaiset luopuivat kansalaisoikeuksistaan? Onko poliisista tullut puolisotilaallinen joukko, joka ei enää suojele kansalaistensa vapautta, vaan pyrkii tukahduttamaan sen? Kuka antoi tähän luvan?

”Kokosin sinulle hieman omia muistojani”, Rajamäki sanoo paperilappua heilutellen. ”Muistat varmaan että kohensin Linnan juhlien turvallisuutta. Minun mielestäni ei ollut sopivaa kuljeskella presidentinlinnan lähistöllä naamioituneena ja pesäpallomaila kädessä”, hän jatkaa iloisesti.

Rajamäki vaikuttaa oikein mukavalta mieheltä. Eduskunnan kuppilassa hän vaatii saada tarjota kahvit ja kysyy, haluaisinko pullaa.

Olen tullut kysymään häneltä, miksi eurooppalaisista mielenosoituksista on tullut niin väkivaltaisia. Sisäministerinä vuosina 2003–2007 toiminut Rajamäki hoiti virkaansa juuri niinä vuosina, kun Euroopan sisäministereistä tuli tärkeitä. Nato valmistautui sotaan Irakissa, ja sisäinen turvallisuus nousi ykkösprioriteetiksi.

Euroopan sisäministerien neuvostossa istunut Rajamäkikin huomasi olevansa kiihkeiden aikojen keskipisteessä, kun Madridissa räjähti vuonna 2004 ja Lontoossa vuonna 2005. Rajamäki lenteli ympäri Eurooppaa tapaamassa läheisiä kollegojaan ”Sarkozya ja Wolfgangia”, eli Ranskan silloista sisäministeriä Nicolas Sarkozya ja Saksan Wolfgang Schäublea.

Euroopan turvallisuus oli uhattuna. Rajamäki kertoo pikakokouksista Lontoossa ja siitä, kuinka sisäministerit yhdessä pohtivat, kuinka voisivat parhaiten suojella kansalaisia ulkoisilta uhkatekijöiltä.

Terrorilainsäädäntöä kiristettiin ja poliisille annettiin ympäri Eurooppaa uusia valtuuksia. Suomeen terrorintorjunnan toi Rajamäki itse. Lehdistössä häntä kehuttiin tomeraksi ja jämeräksi.

Rajamäen tuttavallisesti sinuttelema Wolfgang ehdotti sittemmin aika rajujakin uudistuksia Saksan lainsäädäntöön. Hän esitti muun muassa sellaista, että terroristiepäillyt saisi vangita määräämättömäksi ajaksi ja tarvittaessa laillisesti salamurhata. Joku sosiaalidemokraatti huudahti, että tuohan kuulostaa ihan poliisivaltiolta.

Istahdamme syrjäisen kabinetin pöydän ääreen ja alamme hörppiä kahvia. ”Kun tiesin, että olet tulossa minua tapaamaan, kirjoitin ylös muutamia asioita, joita itse edelleen pidän tärkeinä saavutuksinani”, Rajamäki aloittaa.

Puhutaan sitä ennen kuitenkin mielenosoituksista, ehdotan. Haluan kuulla Rajamäen näkemyksen siitä, mikä mielenosoitusoikeuden asema Euroopassa on, ja millä tavalla poliisin pitäisi siihen suhtautua.

”Aikoinaan kun Suomessa keskusteltiin tsetseenisivustoista, otin julkisestikin kantaa, että ihmisellä on oltava sananvapaus, mutta sen varjolla ei voida yllyttää rikollisiin tekoihin tai uhata omaisuutta tai henkeä”, Rajamäki muistelee. Ja painottaa vielä: ”Terroritekoihin ei saa yllyttää.”

Halusin kuitenkin puhua kokoontumisvapaudesta Suomessa. Suomalaisserverillä sijaitseva tsetseenisivusto on siinä aika marginaalinen kysymys. Sisäministerillä luulisi olevan sanottavaa myös kansalaisvapauksiin maamme rajojen sisäpuolella, kotimaata koskettavissa poliittisissa kysymyksissä.

Rajamäki alkaa puhua Lontoon ja Madridin terrori-iskuista, pedofiliasta ja väkivallan torjunnasta.

Huomautan, että olimme puhumassa sananvapaudesta ja mielenosoittamisesta. Rajamäki korjaa heti, että tietää kyllä että mielenosoittaminen ja terrorismi ovat eri asia. Rajamäen liukkaassa siirtymässä on kuitenkin jotain hyvin tunnistettavaa.

Poliisi luovutti maaliskuussa sisäasiainministeriölle suunnitelman henkilöstötarpeistaan vuoteen 2020 mennessä.

”Turvajärjestelyt ovat tänä päivänä entistä haastavampia edellisten vuosien aikana tapahtuneiden terroritekojen takia”, raportissa todetaan. ”Turvajärjestelyihin vaikuttivat lisäksi myös Suomessa viime vuosikymmenen aikana lisääntyneet mielenosoitukset, joihin on liittynyt mellakkamaisia piirteitä tai laitonta toimintaa.”

Vaikka Rajamäki ja poliisiraportti osaavat erottaa terrorismin ja poliittisen kansalaisvaikuttamisen, niistä puhutaan samaan hengenvetoon ja niiden yhteydessä käytetään samoja termejä, kuten ennaltaehkäisy ja joukkojenhallinta. Molempiin viitataan levottomuuksina ja uhkina.

Keskustelu siirtyy Lontoon G20-kokouksen väkivaltaisuuksiin. Lontoon alueen poliisijohtaja Peter Smythe sanoi BBC:n Radio 4:n haastattelussa, että kaikki, jotka keskiviikkona 1. huhtikuuta liikkuivat kaupungilla, kerjäsivät ikävyyksiä.

Toimittaja kysyi poliisijohtajalta, oliko poliisin Tomlinsoniin kohdistama hyökkäys provosoitu.

”Toisinaan poliisille on epäselvää, onko joku mielenosoittaja vai ei”, Smythe vastasi.

”Tiedän yleistäväni, mutta jokainen, joka oli silloin kyseisessä kaupunginosassa, oli oletettavasti mielenosoittaja.”

Mielenosoittaminen on siis provokaatio, mielenosoittaja luvallista riistaa.

”Ymmärrän, että oletus ei ehkä ollut kovin fiksu, mutta luonnollinen.”

Rajamäki sanoo, ettei ole seurannut Lontoon tilannetta tiiviisti. Hän sanoo olevansa tietoinen siitä, ettei kaikki mennyt niin kuin piti.

”Valtaosa mielenosoittajista on rauhanomaisia, mutta joukossa on myös agitoijia, jotka yrittävät provosoida, että poliisille tulisi ylilyöntejä”, Rajamäki linjaa. ”Väkivaltaa ei saa sotkea kansanvaltaan.”

Yritän selittää Rajamäelle, että Lontoossa on nostettu lähes kaksisataa valitusta siitä, että poliisi on pahoinpidellyt nimenomaan rauhanomaisia mielenosoittajia ja ohikulkijoita. Ja että Genovassa vuonna 2001 poliisi hyökkäsi koulumajoitukseen ja pahoinpiteli ihmisiä, jotka makasivat makuupusseissa. Että Nato-mielenosoituksessa Belgiassa viime vuonna vanhoja mummoja raahattiin nippusiteissä ja että tämän vuoden Nato-mielenosoituksessa Strasbourgissa poliisi heitteli mielenosoittajia kivillä ja kranaateilla.

Rajamäki nyökyttelee.

Korostan hänelle, että internet ja brittimedia pursuaa videokuvaa ja valokuvia, joista näkee ilmiselvästi, että Lontoon poliisi lyö aseettomia ihmisiä, jotka huutavat apua. Että poliisi saartoi kahdeksaksi tunniksi tuhansia mielenosoittajia, ohikulkijoita ja uteliaita saartorenkaan sisään ilman ruokaa ja vettä. Pahoinpiteli miehen hengiltä. Että brittiläinen eläkkeelle jäänyt poliisiupseeri totesi Timesille videomateriaalia katseltuaan: ”On erittäin huolestuttavaa huomata, että nykyään roistot ovat pukeutuneet univormuihin.”

Olen vihainen. Rajamäki nyökyttelee.

”On olemassa tiettyjä voimia, jotka haluavat suistaa poliisin tiettyjen toimintatapojen piiristä niin, että poliisilta riistäytyy tilanne käsistä”, hän sanoo.

Kari, poliisi hakkasi ihmisiä, jotka eivät tehneet minkäänlaista vastarintaa, jankutan.

”No on ehkä vähän kohtuutonta, että minä joudun vastuuseen siitä mitä Britanniassa tapahtuu.”

Sinä olit mukana luomassa uutta Eurooppaa, ajattelen. Ääneen sanon, että niinhän se vähän on.

”Lontoossa esiintyi voimakasta poliisin provosointia ja poliisin ylireagointia. Toivon, että Suomesssa ei jouduttaisi tällaiselle tielle.”

”Kun valtuuksia lisättiin, korostin, että kaiken poliisin toiminnan pitää perustua lakiin ja kansan pitää tietää, että valtuuksien pitää olla uusien uhkien mukaiset.”

Rajamäki korostaa, että Suomen poliisi ei käyttäydy kuten eurooppalaiset kollegansa.

Edellisen päivän Helsingin Sanomien uutinen kertoo, että Suomen poliisi selvittää voisiko se ottaa käyttöön uuden asetyypin, kranaattipistoolin. Poliisin mukaan tällaisilla aseilla voisi taltuttaa esimerkiksi aseiden kanssa riehuvia tai väkijoukkojen seassa mellakoivia ihmisiä turvallisen välimatkan päästä. Brittipoliisilla tämä ase kuuluu jo arsenaaliin.

Ase näyttää konekivääriltä. Rajamäki on lukenut saman uutisen.

”Minussa heräsi pieni ahdistus kyllä kun näin sen aseen. Suomessa poliisin toiminnassa vallitsee vähimmän haitan periaate, poliisi on hyvin koulutettu ja johtojärjestelmät ovat selkeät. Tätä systeemiä ei saa särkeä. Herranjumala, meillähän on rajavartioston valmiusryhmä ja karhuryhmä, joka tarpeen tullen toimii poliisin tukena.”

Rajamäki värähtää. ”Ei tällaisia voi joka käteen työntää.”

Jo vuonna 2007 Rajamäki sanoi julkisesti, että pelkää kovien oikeistolaisten arvojen olevan turvallisuusuhka Suomelle. Hän on tyytymätön kokoomuslaiseen sisäpolitiikkaan.

”Miten ihmeessä Anne Holmlundin lausunto ei herättänyt enempää meteliä? Mikä mediaa vaivaa?”

Suomen nykyinen sisäministeri, kokoomuslainen Holmlund ehdotti huhtikuussa, että armeijaa ja sotilaita voitaisiin käyttää myös poliisitehtävissä harvaan asutuilla alueilla. Rajamäki on todella kiihtynyt ja ojentaa laatimansa lausunnon. ”Sotilaat kotiin ja kadulle?”, sen otsikko kysyy.

”Missä demokraattisessa valtiossa sotilaat tulevat koteihin ja kulkevat kaduilla. Uskomatonta perusoikeuksien ja demokraattisen vapauden rikkomista.”

En tiedä mitä sanoisin Rajamäelle. Jos poliisille annetaan lupa hyökätä tavallisen kansalaisen ja lehdistön kimppuun, ainoa mikä erottaa poliisin sotilaasta on se, että hän on poliisi. Tämä on arkipäivää Euroopassa.

Muistutan, että Britannian muuttuminen poliisivaltioksi on tapahtunut työväenpuolueen mandaatilla. New Labour on hyväksynyt uudet terrorilait, joita nyt käytetään maan kansalaisia vastaan. Lontoon mielenosoitusten jälkeen tehdyt mielipidemittaukset osoittavat, että 56 prosenttia briteistä on menettänyt luottamuksensa poliisiin.

Ennaltaehkäisyn nimissä mielenosoitusoikeuteen kajotaan niin Briteissä kuin Suomessakin. On käynyt juuri niin kuin pelättiin. Kaikenlainen levottomuus ja poliittinen liikehdintä on terrorismia.

Rajamäki keskeyttää mietteeni. ”Se olin muuten minä, joka pilasin Olkiluodon ydinvoimalan peruskivenmuurauksen sabotoinnin”, hän ilmoittaa hyväntuulisesti.

Rajamäki kertoo, että poliisi oli kerännyt tiedustelutietoa, jonka ansiosta poliisi sai Rajamäen valtuuttamana ”tietyillä toimilla torjuttua semmosen väkivaltaisen aikomuksen…”

Keskeytän. Oliko ydinvoimalaan suunniteltu väkivaltaista mielenosoitusta? Se ei kuulosta suomalaiselta tavalta vastustaa ydinvoimaa. Rajamäki korjaa.

”Niin, anteeksi, tarkoitin, että olisi väkivaltaisesti liikenne keskeytetty, eikä heillä ollut mielenosoituslupaakaan.”

Mielenosoittamiseen ei Suomessa tarvita lupaa. Rajamäki, kuten suuri osa muistakin suomalaisista, ei tunnu tätä tietävän.

”No joo”, Rajamäki puolustautuu, ”mutta kyllä liikenteenkeskeytyksestä pitää ilmoittaa.”

Rajamäki ottaa itse puheeksi syyskuun 2006 Smash Asem -mielenosoituksen.

”Sen verran inhottava mä olen, että haluan muistuttaa että median toiminta ja vastuu oli silloin kyseenalaista.”

Rajamäki nousi otsikoihin Suomen oloissa massiivisen poliisioperaation puolestapuhujana. Smash Asemissa käytettiin ensimmäisen kerran myös Lontoossa käytettyä piiritystaktiikkaa mielenosoitusten kontrolloimiseksi. Poliisi piiritti meilenosoittajat jo ennen kuin mielenosoitus ehti alkaa.

”Tiedustelutietojen nojalla”, Rajamäki huomauttaa. ”Odotettavissa oli vakavia aineellisia vahinkoja.”

Onko tällainen toiminta järkevää, Rajamäki? Sadat ihmiset viettivät kolme tuntia piiritysrenkaan sisällä ja poliisi töniskeli myös uteliaita ohilkulkijoita. Poliisin antamat ohjeet olivat ristiriitaisia. Ihmisten käskettiin poistua, mutta käytännössä se oli mahdotonta, sillä kukaan ei päässyt poliisimuurin läpi. Tällainen toiminta ei rauhoita väkijoukkoja, vaan lietsoo vihaa.

Rajamäki kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi.

”Oli ihan asiallisiakin huomioita, kuten käymälöiden puuttuminen ja muuta. Mutta poliisi toimi operatiivisesti täysin oikein ja esti aineelliset ja henkilövahingot.”

Suomesta puuttuu traditio, jossa maltilliset ja sisäsiistit ihmiset protestoisivat kansalaisvapauksien rajoittamisesta. Tai no on yksi, Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen, joka raivostui, kun poliisit pidättivät Smash Asemissa työtehtävissä toimineen Suomen Kuvalehden valokuvaajan. Lehdistönvapauteen oltiin kajottu tavalla, joka on uutta Suomessa.

Rajamäki muistuttaa, että minkäänlaisia syytteitä poliisia vastaan ei nostettu. Ja Ruokasen hermostuminen ”ei välttämättä ollut erityisen ikävä asia”, Rajamäki tokaisee viisto hymy kasvoillaan.

Mutta se menneistä. Katsotaan eteenpäin. Kysyn Rajamäeltä onko eurooppalainen demokratia vielä pelastettavissa.

”Me tulemme näkemään maailmassa näkemään epävarmuutta ja epävakautta, tällainen talouskriisi, massatyöttömyys ja irtisanomiset, sisäinen turvallisuus. Me ei selvitä näistä pamppulinjalla, vaan meillä pitää olla keskustelua ja kanavat vaikuttaa. Meillä on oltava turvallisempi huominen.”

”Haluaisin kovasti että edustuksellinen demokratia olisi kanava vaikuttaa. Minulla on vastuu ajaa tätä vakaumustani. Annetaan arvo meidän poliisin osaamiselle. Jos poliisia aletaan pitää ongelmana tai heihin kohdistetaan tätä kansainvälistä väkivaltaa, me menetetään tämä edustuksellinen demokratia.”

Rajamäen välitön huoli kohdistuu vappuun. Hän on huolissaan siitä, että muutaman vuoden takaiset EuroMayday-kokemukset toistuvat.

”Se on hirveää, että osallistuminen mielenosoitukseen saattaa leimata nuoren koko loppuelämäksi. Poliisin rekisteriin joutuminen saattaa haitata esimerkiksi työnsaantimahdollisuuksia.”

Penään Rajamäeltä, onko järkevää, että tussaamisesta ja ikkunoiden rikkomisesta saattaa joutua vankilaan. Rajamäki toistaa, että kansanvaltaiset tavat täytyy pitää kunniassa myös mielenosoituksissa. Lakia ei saa rikkoa, omaisuutta hävittää.

”En voi ottaa kantaa siihen, että onko se oikein vai ei, mutta kyllä näillä tuomioilla joku suhde vakaviin talousrikoksiin pitäisi olla. Haluaisin isot rikolliset samaan syyniin. Viimeisten laskelmien mukaan talouslama tulee suistamaan 200 miljoonaa köyhyyteen ja yli 50 miljoonaa ihmistä menettää työnsä. Jollei säätelemättömän kapitalismin aika ole ohi, niin se tuhoaa demokratian”, Rajamäki toteaa vakavana. ”Nyt muutamat ovat kotiuttaneet voittonsa ja miljoonat ovat menettäneet kaiken.”

”Vaikka meillä on ollut ikävyyksiä, toivottavasti tämä pieni väkivaltainen porukka ei saisi lamasta lisää liikkumatilaa.”

Rajamäki muistelee, kuinka itsekin nuorena miehenä Tampereella elokuussa 1968 liittyi hetken mielijohteesta mielenosoituskulkueeseen, jossa protestoitiin Tsekkoslovakina miehitystä vastaan.

”Kun näin ystäväni kanssa mielenosoituksen, me juoksimme mukaan. Minusta on otettu valokuvakin, kun seison Tampereen raatihuoneen rappusilla kynttilä kädessä”, Rajamäki muistelee. Myöhemmin Rajamäki protestoi Chilen presidentti Salvador Allenden murhaa ja sanoo sen olleen ”yksi elämäni kovimpia kolauksia”.

Sitten Rajamäki hymyilee.

”En ole kertonut tätä koskaan aiemmin kenellekään, mutta järjestin puolivillin lakon ruotsalaisella paperitehtaalla kesällä 1970.”

Tehtaalla riistettiin siirtotyöläisiä ja opiskelijoita. Rajamäki kutsui koolle kapinaliikkeen, johon osallistui lähes 200 työntekijää.

”Joku oli informoinut tehtaan johdolle, että puuhaan lakkoa. He ilmoittivat, että jokainen joka ilmestyy kokoukseen saa potkut. En tästä pelästynyt. Seuraavana päivänä ilmoitin johdolle, että jos vaatimuksiimme ei suostuta, he saavat hankkia 150 uutta työntekijää.”

Kaikki vaatimukset menivät läpi.

”Nuorilla on maailmantuska, he ovat fiksuja ja herkkiä, ja haluavat osoittaa mieltään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta”, Rajamäki pehmenee.

Toteamme yhdessä, että monet EuroMaydayn nuorista ovat tulevaisuuden vaikuttajia. Kansanedustajia, ehkä sisäministereitäkin. Koko länsimainen hyvinvointi ja ne arvot, joista olemme ylpeitä, on saavutettu kansalaisvaikuttamisella ja kansalaistottelemattomuudella. Työväenliikettä, jota Rajamäkikin edustaa, ei olisi olemassa, saati työläisten oikeuksia, ellei kansa olisi mennyt kadulle. Siinä on tainnut hajota useampikin ikkuna.

”Otetaanko vappuna mallia kansainvälisestä mielenosoituskulttuurista vai ei? Pidän uhkaavana sitä, että väkivalta leviää myös Suomeen. Toivottavasti me emme näe ikinä täällä Lontoon kaltaisia tapahtumia.”

Siis poliisin väkivaltaa?

”Ei, vaan mielenosoittajien. Poliisikin voi menettää malttinsa. On toivottavaa, että päreet eivät pala.”

Reclaim the City -mielenosoitus kokoontuu vappuaattona kello 17.30 Narinkkatorilla. Esiintymässä Jontti & Shaka, Puppa J, Rauhatäti, Cstar & dj Patient. Toimeentulotukea, ei pankkitukea! -mielenosoitus kokoontuu Hakaniemen torilla kello 17.30. Esiintymässä Ilkka Kalevi Tillanen ja Bambu-ansa + Adebizi ja Konna. Kapitalismi ulos kampukselta -mielenosoitus kokoontuu Porthanialla kello 17.30. Esiintymässä Misfits dj:t, Tuomas Toivonen & Mesak. Kulkueet kohtaavat lopuksi.

Ian Tomlinsonin kuolemaa edeltänyt pahoinpitely olisi tuskin tullut ilmi, ellei Guardian-lehti olisi julkistanut videota pamputuksesta. Paljastuksen jälkeen julkisuuteen tuli useita muita G20-pahoinpitelytapauksia.

Voima 4/2009 jakelupisteissä nyt.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu