big_fimage.jpg

Pilveä valkokankaalla

Teksti Valtteri Närhi

Uudessa suomalaisessa elokuvassa pössytellään, valistamatta tai ihannoimatta. Se on hyvä, Valtteri Närhi kirjoittaa: viime vuosikymmenten huumehysterian jäljet näkyvät vielä suomalaisessa päihdekeskustelussa. Ehkä avoimen keskustelun aika on nyt käsillä.

Johanneksen kirkon puiset penkit ja klassiset enkelipatsaat aaltoilevat, kun Noa hallusinoi. Noa ajautuu paniikkiin ja ryntää hädissään ulos kirkosta.

Noa panikoi Korkeimmassa oikeudessa. Viime syksynä valmistunut kotimainen independent-elokuva pyörii tällä hetkellä teattereissa ympäri maan. Leffa kuvaa erilaisia alakulttuureja edustavien nuorten elämää nyky-Helsingissä. Muun juonen ohella elokuva pyrkii kuvaamaan – sen kummemmin puolustelematta – huumeiden käyttöä ja sen vaikutuksia.

Korkeimmassa oikeudessa huumeiden vaikutuksen alaisena olemista kuvataan yksityiskohtaisesti visuaalisten tehosteiden avulla, välillä hyvinkin ahdistavan konemusiikin säestämänä. Elokuva pyrkii välittämään katsojalle yksityiskohtaisen kuvan siitä, miltä tuntuu olla vahvojen psykedeelisten huumeiden vaikutuksen alaisena.

Syksyllä putkahti ulos myös lyhytelokuva Monte Rosso, jossa kannabiksen polttaminen oli olennainen osa päähenkilöiden ajankäyttöä. Korkeimmassa oikeudessa pilven polttamisen lisäksi napsitaan myös psykedeelisiä sieniä ja LSD:tä. Kumpikin elokuva pyrkii samalla realistiseen ajankuvaan tämän päivän Helsingistä ja siellä elävistä ihmisistä.

Huumeista ja niiden haittapuolista on puhuttu paljon tiedotusvälineissä, mutta pelkästään julkisen keskustelun perusteella voi tuskin saada todellista käsitystä siitä, kuinka paljon erilaisia päihdyttäviä aineita termi ”huumausaine” kätkee taakseen.

Aihe on täällä pitkään ollut tabu. Siksi monille ihmisille on väistämättäkin mudostunut aiheesta suppea tai vääristynyt kuva.

Vielä viime vuosikymmenellä huumevalistus muistutti ennemminkin propagandaa, joka tähtäsi vain hysteerisen pelon luomiseen. Sittemmin huumevalistus on kehittynyt parempaan suuntaan, mutta pitkään jatkunut demonisointi on jättänyt jälkensä monien ihmisten mielikuviin. Tämänkaltaiset elokuvat auttavat murtamaan näitä syvälle imeytyneitä käsityksiä.

Korkein Oikeus on kuitenkin fiktiivinen elokuva, eikä se anna aiheesta täydellistä kuvaa tai paikkaa julkisen keskustelun puutetta. Huumeiden käytön intohimoton kuvaus elokuvissa voi kuitenkin parhaassa tapauksessa kannustaa ihmisiä avoimempaan keskusteluun myös tiedotusvälineissä.

Olli Ylinen: Korkein oikeus. Tuomas Milonoff: Monte Rosso.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu