big_fimage.jpg

Penismonologit

Teksti Suvi Auvinen

Kaksi aikuista miestä vääntelee lavalla peniksistään Loch Nessin hirviöitä, hampurilaisia ja Eiffel-torneja. Yleisö ulvoo naurusta. Suvi Auvinen soitti Belgiaan ja kysyi mistä on kyse.

Kaksi miestä astelee lavalle viitat yllään. Yleisö liikehtii levottomasti, sillä se tietää mitä viittojen alta paljastuu. Rich Binning ja Christopher J. Cannon heittävät suurieleisesti viitat yltään paljastaen alastomat vartalonsa, ja jättiscreenille heidän taakseen ilmestyy lähikuvat miesten peniksistä. Yleisö taputtaa.

Puppetry of the Penis on alunperin australialaiseen penisorigamiin pohjautuva show. Esityksessä käännellään ja väännellään peniksistä ja kivespusseista hahmoja ET:stä rannekelloon yleisön edessä. Puppetry of the Penis on kiertänyt maailmaa vuosikymmenten ajan Lontoon West Endiltä New Yorkin Broadwaylle. Penispuppeteerit saapuvat tällä viikolla ensimmäistä kertaa Suomeen. Mutta mitä tämä oikein on?

Tällä hetkellä Belgiassa kiertueella olevat Binning ja Cannon selittävät Skypen toisessa päässä esityksen ideasta.

”Tämä on korkealuokkaista taidetta”, sanoo Binning, ja molemmat miehet nauravat.

”Se on vähän kuin risteytys paperiorigamien ja ilmapalloeläinten tekoa, paitsi että me taittelemme peniksiämme”, jatkaa Cannon. ”No ei, kyseessähän on komediaesitys. Suomessa meitä lämppää stand-up koomikko, ja pääasiassa ideana on saada ihmiset nauramaan. Tai voi kai tätä taiteenakin katsoa, ehkä, muttei kannata odottaa näkevänsä Mona Lisaa, vaan karvaiset pallit.”

”Aina ihmiset eivät ymmärrä esityksen ideaa. Norjassa esityksen ulkopuolella oli kristittyjen mielenosoitus, mutta niillä ei tainnut vaan olla käsitystä siitä mikä tämä esitys on. Tässä ei ole mitään seksuaalista, meidän äitimme ovat nähneet tämän. Kyseessä ei ole mikään pornoshow, vaan puhdasta komediaa”, kertovat Binning ja Cannon.

Pittsburghin yliopistosta draamapuolelta valmistuneet Binning ja Cannon ovat ammattinäyttelijöitä. Puppetry of the Penis on nykyään heille kokopäiväinen työ: maailmaa on kierretty parin vuoden ajan, ja välissä on vain muutamia lomaviikkoja. Ketkä esitystä sitten menevät katsomaan?

”Tietysti se vaihtelee sen mukaan, missä maassa ja millaisella paikkakunnalla ollaan, mutta kyllä yleisöstä on yleensä puolet miehiä. Harvat miehet varmaan vapaaehtoisesti lähtevät katsomaan mulkkuesitystä, mutta kun vaimot ja tyttöystävät ne sinne raahaavat, miehet nauravat yleensä eniten. Niillä on penis, ne voivat samastua, ne tietävät miltä se tuntuu”, kertoo Binning.

Cannon jatkaa: ”Ja vaikka ne aina sanovat, etteivät aio itse kokeilla temppuja kotona, niin en kyllä usko. Varmasti siellä väännellään seuraavana päivänä suihkussa omaa penistä.”

Pakollinen kysymys: alkaako miehillä koskaan seistä esityksessä? Binning ja Cannon purskahtavat nauruun, kuten he tekevät yhtenään haastattelun aikana.

”Ei ala”, vakuuttavat Binning ja Cannon yhteen ääneen. ”Ehkä jos tekisi esityksen kymmenelle alastomalle mallille niin voisi joutua käyttämään jotain mielikuvaharjoitteita, mutta tämä on niin täydellisen epäseksuaalinen show, ettei ole kyllä tällaista ongelmaa koskaan ollut.”

Miten esitykseen sitten valmistaudutaan? ”Suomessa on kuulemma tosi kylmä. Voi olla, että backstagella joutuu käyttämän hiustenkuivaajaa lämmittimenä, kylmyydellä voi olla esitykseen tosi negatiivinen vaikutus”, miehet pohtivat. Ja nauravat päälle.

Puppetry of the Penis 5.-6.11. Helsingin kulttuuritalo Gloriassa. Liput 49€.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: