big_fimage.jpg

Nollapisteen lumous ei haihdu

Teksti Timo Harjuniemi

Murrosikään ehtinyt, iki-ilkikurinen Absoluuttinen Nollapiste äityi Kuudennella linjalla itsevarmaan ilotteluun ja huikeaan retrospektiiviin.

Absoluuttisen Nollapisteen debyyttialbumi Neulainen Jerkunen julkaistiin vuonna 1994. Tuorein täyspitkä, Iiris, on puolestaan vuodelta 2007. Yhdeksän albumin taipaleelle on mahtunut monenmoista – niin Suljetun (1994) eeppistä sukututkailua kuin Nimi muutettu -levyn (2002) radiotoverillista popprogeiluakin.

Matkan varrella on tietysti tapahtunut luonnollista kypsymistä, mutta tietty perusuurre Nollapisteen tekemisiä aina halkoo: nimittäin kyky ja kyltymätön halu tutkailla elämän outouksia äkkivääristä, ennalta arvaamattomista vinkkeleistä. Selkeimmin tämä manifestoituu tietysti Tommi Liimatan teksteissä, jotka ulottuvat hupsuista pikkunokkeluuksista kanjoninjylhiin ja paatoksellisiin kertomuksiin.

Nollapisteen historiaa valaiseva Arkistokuvaa 1992-2008 -dvd julkaistaan maaliskuun alussa. Tämän retrospektiivin hengessä myös Kuudennen linjan keikalla keskityttiin nostalgisointiin. Absojen tiukoilla kriteereillä mitaten hieman pönäkältä ja muodottomalta Iirikseltä mukaan oli poimittu vain muutama kappale. Terävä V niin kuin verkosto kuultiin heti kättelyvaiheessa. ”Skenetän yöt / verkostoidun avajaisten jälkilöylyissä”, kummastelee Liimatta 2000-lukulaisen työpaikkakiipijän moraalia.

Yhtyeen tekemisiä oli ilo seurata. Nollapiste hohkasi hyvää tuulta ja soittamisen riemua, joka kiersi pakotetun myynninedistämisen kaukaa. Bändi tuntui nauttivan vapaudestaan kuopia biisikatalogiaan pohjia myöten. 15 vuotta sitten purkitettu Rarmos ybrehtar, jolla Liimatta laulaa rivouksia oppineen pojankoltiaisen tavoin, kuinka ”nekrofilia miellyttää”, lukeutui illan kohokohtiin ja lämmitti varmasti jokaisen yhtyeen tekemisin vihkiytyneen Abso-hihhulin mieltä.

Pistämättömän taitavasti ja tottuneesti yhteen soittava Nollapiste käsitteli kappalevanhuksiaan juuri oikein. Niiden infantiileille hassuuksille uskallettiin piruilla, mutta kuitenkin kunnioittavasti.

Jos Absoluuttinen Nollapiste on vielä syystä tai toisesta tuntematon suuruus, kouriin kannattaa etsiä ainakin Suljettu. Jopa Kuudennen linjan keikan lyhyet piipahdukset levylle onnistuivat betonoimaan sen asemaa suomalaisen rockin mestariteoksena.

Taiturillisen Aake Otsalan yksin bassonsa kanssa esittämä Portaat oli harras kokemus. Levyn päättävästä Suvannossa ylpeä ilme -kokonaisuudesta soitettiin vain osa, mutta sekin teki selväksi, että ollaan suurten asioiden äärellä.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: