Murhan syyt ja välineet

Teksti Kristiina Koivunen

Suomen hallitus keskittyy nuorten pahoinvoinnin oireisiin ja unohtaa syyt, Jussi Särkelän koulumurhapamfletti syyttää. Rauhanjärjestöjen kirja pienaseista lähestyy väkivaltaa aivan päinvastaisesta suunnasta: se tilastoi tappovälineillä käytyä maailmanlaajuista kauppaa ja sen seuraamuksia.

Järkytyin, kun ammattikoulun opettaja laittoi Kirkukissa pistoolin taskuunsa lähtiessään autostaan kouluun.

”Tämä on välttämätöntä. Minun on pystyttävä puolustamaan oppilaitani”, hän selitti.

Kerroin Yhdysvalloissa asuneelle tuttavalleni, että Irakissa opettajat pitävät oppitunteja ase taskussa. Hän vastasi, että niin amerikkalaisetkin opettajat varmaan pian tekevät.

Pohjois-Irak on pysynyt Irakin väkivaltaisuuksien ulkopuolella, mutta käsiaseita – kone- ja rynnäkkökiväärejä ja pistooleja – näkyy joka paikassa. Ei pelkästään poliiseilla ja sotilailla, vaan myös tuttavani sujauttavat niitä auton hansikaslokeroon. Kaikki naisetkin, joilta olen kehdannut kysyä asiaa, ovat kertoneet osaavansa käyttää asetta. Eräs ystäväni lupasi opettaa minut ampumaan pistoolilla, mikäli haluan.

Viime syksynä minulla oli vain harvoin mahdollisuus käyttää internetiä. Syyskuussa kirjoitin tuttavalleni yhdeksän ihmisen kuolemasta pommi-iskussa Kirkukin poliisi-opistossa. Hän vastasi, että se on yksi vähemmän kuin kouluammuskelussa Suomessa. En heti tajunnut, ettei hän tarkoittanut Jokelaa. Irakin sodan keskellä oli mahdoton uskoa, että Suomessa olisi tapahtunut uusi koulumurha.

Mutta jopa Irakissa on pakko myöntää, että kotimaani on väkivaltainen maa. Irakin ja Suomen väkivalta näyttää erilaiselta, mutta keskeinen asia on sama: luodin eteen joutuneen kannalta lopputulos on yhtä fataali kummassakin maassa.

En seurannut lainkaan Kauhajoen koulumurhasta kertovaa uutisointia. Jussi Särkelän kirja Koulumurhat on siitä ensimmäinen tietolähteeni. Kirja asettaa aiheen laajempaan yhteyteen. Kyse ei ole yksittäisistä tragedioista: koulumurhissa on kuollut viime vuosikymmenten aikana eri puolilla maailmaa yhdeksäntuhatta ihmistä. Niitä on sattunut jopa Saudi-Arabiassa.

Lasten ja nuorten pahoinvointiin on huudettu avuksi lisää kouluhoitajia ja lastenpsykiatreja – tunnistamaan vaaralliset yksilöt. Jokelan koulumurhasta selvitystyön teettävä oikeusministeri Tuija Brax on rajannut aiheen käsittelyn vain mielenterveyteen ja lähiturvallisuuteen.

Näkemys on kapea-alainen. Mielenterveystyön ammattilainen Jussi Särkelä näkee ongelman paljon laajemmin. Hän syyttää Suomen hallitusta medikalisaatiosta, jossa huomio kiinnitetään oireisiin eikä syihin. Nuorten pahoinvoinnin syynä on elämäntavan nopea muutos, perinteisten yhteisöjen heikentyminen ja yksilöllisyyden ylikorostuminen. Näin arvioituna Suomella ja Saudi-Arabialla on paljon yhteistä.

Särkelä kritisoi psykokulttuuria, joka on hallitsee elämäämme. Ihmisten psyyke ylikuormittuu, jos he eivät voi hallita omaa elämäänsä. Ongelmien syyt eivät kuitenkaan poistu terapeuttien istunnoissa.

Kolmen suomalaisen rauhanjärjestön julkaisema kirja Pienaseet on käsittelytavaltaan Särkelän kirjan vastakohta, suorastaan kuivakasta luettavaa. Kirjassa kerrotaan paitsi perustietoja pienaseista, myös tiedonhankinnan vaikeuksista. Sen tilastot ovat epävirallisia, mutta musertavia. Pienaseet tappavat paljon enemmän ihmisiä kuin suuremmat, ns. tavanomaiset aseet, joista on paljon enemmän julkisia tietoja.

Trendi on selvä: mitä enemmän laillisia tai laittomia aseita, sitä enemmän väkivaltaa, tappoja ja onnistuneita itsemurhia yritysten sijasta. Kirja ei saarnaa pienaseiden vähentämisen puolesta, mutta ei jää epäselväksi, että se vaatii sitä.

Mielenkiintoinen asia on virallisten tilastojen ero laittomien ja laillisten aseiden välillä. Aseet ovat kestäviä ja sama ase voi olla vuorotellen kumpaakin. Kun kapinallisliike voittaa sodan, siitä tulee vallanpitäjä, ja laillisten aseiden hallussapitäjä. Tämä nyt suomeksi ilmestynyt raportti, jonka alkuperäisteoksen sveitsiläinen Graduate Institute of International and Development Studies julkaisi vuonna 2001, on yksi laajimmista koskaan ilmestyneistä aihetta käsittelevistä teoksista.

WSOY:n pamflettisarjassa ilmestynyt Koulumurhat -kirja on nopeasti kirjoitetun tuntuinen. Sen näkemykset ovat johdonmukaisia, mutta Särkelällä on ollut lähteenä vain suomalaisia sanomalehtikirjoituksia. Hän ei ole perehtynyt kansainvälisiin tutkimuksiin koulumurhista. Ongelman käsittelyä on jatkettava tällä linjalla eikä medikalisoitava sitä Tuija Braxin tapaan.

Maailman pienaseet on käsikirja, josta löytyy perustiedot aiheesta. Siitä löytyy myös maittain taustatietoja kansallisista asekulttuureista ja monenlaisia tilastoja. Se on hyödyllinen niille, jotka tarvitsevat taustatietoa jostakin konfliktista tai aseellisesta väkivallasta.

Kirjoitan tätä juttua Erbilissä yliopiston tiloissa. Portilla seisoo kaksi sotilasta rynnäkkökiväärien kanssa. On pakko tunnustaa, että he saavat minut tuntemaan oloni turvalliseksi.

Harkitsen ystäväni tarjousta opettaa minut ampumaan. Kuten kaikki täällä sanovat: jos jotakin sattuu….

Särkelä, Jussi: Koulumurhat. WSOY 2008. 251 s. Maailman pienaseet, julk. Itämerikeskussäätiö, Lääkärien sosiaalinen vastuu ry ja Suomen Rauhanliitto-YK-yhdistys ry. 231 s.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu