Elämä

Mistä koti kodittomalle lemmikille?

Lukuaika: 2 minuuttia

Mistä koti kodittomalle lemmikille?

Teksti Kirsi Romppanen

Vuonna 2006 Pirkanmaalla aloitti kodittomien lemmikkieläinten tilapäiskotitoiminta. Tilapäiskoti pelastaa pahimmassa tapauksessa muutoin piikille joutuvan eläimen. Kodittomiksi jääneet eläimet asuvat Pesun vapaaehtoisten kodeissa, kunnes yhdistys löytää niille pysyvän kodin.

”Lemmikkieläin jää kodittomaksi eri syistä. Entinen omistaja sairastuu vakavasti, muuttaa pois tai ei kykene enää hoitamaan lemmikkiään”, kertoo Pesu ry:n puheenjohtaja Annika Katajisto. Pesu ry eli Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys päätti pari vuotta sitten ryhtyä toden teolla auttamaan näitä kodittomiksi jääneitä eläimiä.

Vuonna 2006 Pirkanmaalla sai alkunsa kodittomien lemmikkieläinten tilapäiskotitoiminta. Tilapäiskoti voi pelastaa pahimmassa tapauksessa muutoin piikille joutuvan eläimen hengen. Kodittomiksi jääneet eläimet asuvat Pesun vapaaehtoisten kodeissa sen aikaa, kunnes yhdistys löytää niille pysyvän kodin.

”Kodittomien lemmikkieläinten määrä on kasvanut jatkuvasti. Tänä vuonna Pesu on vastaanottanut ennätysmäärän kodittomia lemmikkejä”, kertoo puheenjohtaja Katajisto. ”Jo elokuuhun mennessä kodittomia oli yli sata, joista uuden kodin on saanut nelisenkymmentä. Suurin kodittomien ryhmä ovat kissat, sitten tulevat koirat, kanit ja pienjyrsijät. Eläinrakkaista ja osaavista tilapäiskodeista on jatkuva pula, sillä yhdistyksellä ei ole omia toimitiloja kodittomille lemmikkieläimille”, Katajisto jatkaa.

Tamperelainen Kirsi Ihalainen on Pesu:n aktiivijäsen. Hän on ollut mukana tilapäiskotitoiminnassa noin vuoden. Ihalaisen kerrostalokaksiossa on asustellut yhteensä yhdeksän koditonta, kaikki kissoja. Kodittomille on löytynyt uusi koti viimeistään parissa kolmessa kuukaudessa. Ihalaisen luona majailee tällä hetkellä kolme kissaa: kaksi pentua ja yksi aikuinen. Hän pyrkii siihen, ettei kerrallaan olisi enempää kuin kaksi asukkia. Ei hänellä kuitenkaan ollut sydäntä kieltäytyäkään, kun kolmas koditon tarvitsi tilapäiskotia.

”Osa kissoista on ollut tullessaan hyväkuntoisia, mutta on eteen tullut huonosti hoidettujakin kodittomia. Entinen omistaja ei ole osannut hoitaa kissaa tai sitä on laiminlyöty. Kissoilla on ollut matoja tai ne ovat olleet likaisia ja laihoja”, Kirsi Ihalainen muistelee.

Ongelmallisin Ihalaisen asukeista on tähän mennessä ollut seitsemänvuotias Leevi, joka oli liikkeissään arvaamaton eikä tullut toimeen toisten kissojen kanssa. Se osoitti mieltään muun muassa pissailemalla minne halusi ja näykkimällä silittävää kättä. Pitkäjänteisen työn tuloksena Leevin luottamus ihmisiin kuitenkin palautui ja se sai hyvän kodin, jossa viihtyy ongelmitta.

Kaksi koditonta, Ägä ja Ere, löytyivät metsästä hylättyinä. Niillekin on jo löytynyt uusi koti. Pentukissat taas ovat lähtöisin maatalon vahinkopentueesta.

Kirsi Ihalainen lähti tilapäiskotitoimintaan mukaan, koska halusi auttaa eläimiä eikä ollut vielä valmis sitoutumaan omaan lemmikkieläimeen. Voisi kuvitella, että kissoista on vaikea luopua, kun ne kuitenkin saattavat asustaa tilapäiskodissa muutamia kuukausia. Ihalainen vakuuttaa, ettei näin ole. Aluksi luopuminen tuntui haikealta, mutta haikeus on vaihtunut ajan kuluessa huojennukseksi: on hieno tunne, kun kissalle löytyy uusi, hyvä koti.

Ennen tilapäiskotitoimintaa Ihalaisella ei ollut liiemmin kokemusta kissoista. Silti hänet hyväksyttiin toimintaan mukaan. Pesu antoi hänelle alussa hoito-ohjeita ja tarvikkeita hiekasta kiipeilytelineisiin. Yhdistys kustantaa kodittoman lemmikin tarvitsemat eläinlääkäri-, hiekka- ja purukulut sekä auttaa tarvittaessa esimerkiksi ruoka- ja tarvikekuluissa.

”Tilapäiskotitoimintaan lähteäkseen tarvitse olla kokenut eläinihminen. Tärkeintä on, että kodittomalle löytyy aikaa ja sitä kohtelee perheenjäsenenä, vaikka se asuukin kodissa vain tilapäisesti”, Ihalainen painottaa.

Eläinsuojeluyhdistystä voi avustaa rahallisesti tai liittymällä jäseneksi ja osallistumalla tapahtumiin ja keräyksiin. Tilapäiskotejakin tarvitaan jatkuvasti.

Kuluvana vuonna Pesu järjesti muun muassa joulumyyjäiset Tampere-talossa ja keräsi lemminkinruokaa kauppakeskuksessa lahjoituksina. Syksyllä Tampereen Klubilla rokattiin jo toista vuotta järjestetyssä Elsurockissa, jonka lipputulot suunnataan eläinten suojeluun.

  • 8.5.2011