big_fimage.jpg

Metalliteollisuuden purukalusto

Teksti Rita Dahl

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on käärmeissään Satu Hassin pengottua hänen yhteyksiään teollisuuden lobbareihin. Mistä Korholan ilmastokannat kumpuavat? Ja mistä tuli salaperäinen kampanjarahoitus viime eurovaaleissa?

Eurovaalit lähestyvät. Sen tietää siitä, kun ehdokkaat alkavat jo hyvissä ajoin syynätä tarkkaan muiden puolueiden ehdokkaiden toimia saadakseen vastapuolen ehdokkaat kiinni mistä tahansa. Kokoomuksen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on joutunut ainakin vihreiden euroedustaja Satu Hassin hampaisiin.

Politiikassa tunnetusti tuulet heittelevät, mutta energiana on valitettavasti harvemmin tuulivoima. Tämän tietää Korhola, joka on sujuvasti vaihtanut muun muassa puoluetta. Korhola valittiin ensimmäisen kerran europarlamenttiin vuonna 1999 sitoutumattomana kristillisdemokraattien listalta. Neljä vuotta myöhemmin hän siirtyi kokoomukseen.

Kristillismoralisti Korhola on aikoinaan ilmaissut huolensa politiikan ja totuuden välisestä suhteesta Anneli Jäätteenmäen Irak-muistion yhteydessä. Hänen mielestään valehtelevan poliitikon pitäisi erota.

Nyt ”ilmastopolitiikan rautarouva”, avoimesti ydinvoimaa kannattava ja suurten energiayhtiöiden kanssa liittoutunut Korhola on ajautunut ilmiriitaan vihreiden kanssa. Kesäkuun eurovaalit lähestyvät ja niinpä euroedustaja Satu Hassi selvitti tekstitiedostoon jääneistä tallennustiedoista, että Euroopan rauta- ja terästeollisuuden lobbarietujärjestö Eurofer oli alun perin Korholan ja saksalaisen Karl-Heinz Florenzin lokakuussa Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa esitellyn päästöoikeuksia koskevan tekstin takana. Allekirjoittaja oli Bernhard Kohl, Eurofer.

Korhola väitti tarkistuttaneensa vain pienen yksityiskohdan Euroferin toimistossa. Florenz sen sijaan myönsi avoimesti tekstin olevan peräisin Euroferilta.

Hassin mielestä Korholan ja Florenzin puheenvuoro on muotoiltu ovelasti niin, että päästöoikeuksia jaettaisiin ilmaiseksi teollisuudelle myös sen jälkeen kun kansainvälinen ilmastosopimus on syntynyt. Korholan ja Florenzin aloitetta tukivat monet merkittävät eurooppalaiset energiaintensiiviset yritykset, jotka olivat huolissaan kolmansien maiden löysempien hiilidioksidipäästöalennusten uhkasta kilpailulle.

Hassi kertoi blogissaan havainneensa myös epäjohdonmukaisuuksia Korholan mielipiteissä. Viime kesäkuussa miehensä, ympäristöpolitiikan professori Atte Korholan kanssa Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessaan Korhola ilmoitti ilmastonmuutoksen torjunnalla olevan kiire. Lokakuun ympäristövaliokunnan kokouksessa hän sen sijaan toivoi, että ilmastonmuutoksen tieteellinen näyttö otetaan uudelleen harkintaan, koska maailman keskilämpötila ei ole noussut parina viime vuonna. Hassi toivoo, että Korhola päättäisi jo, mitä mieltä tarkalleen on.

Greenpeacen blogissa uskotaan Korholan olevan ilmastopolitiikkaa koskevissa mielipiteissään varsin yksin. Suurin osa euroedustajista uskoo ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla olevan positiivisen vaikutuksen Euroopan talouteen. Niinpä Florenzin ja Korholan esitys ei mennyt ympäristövaliokunnassa läpi, vaan valiokunta äänesti vahvan uusiutuvia luonnonvaroja kannattavan direktiivin puolesta.

Vuonna 1976 perustettu Eurofer – European Confederation of Iron and Steel Industries – kertoo internetsivuillaan Euroopan olevan maailman suurin teräksen tuottaja 200 miljoonan tonnin vuosituotannolla. Markkinajohtajan vuosiliikevaihto on 140 miljardia ja teollisuudenala työllistää peräti 370 000 ihmistä. Kyse on Euroopan mittakaavassakin kansantaloudellisesti merkittävästä teollisuudenalasta, jolla on myös suuria ilmastopoliittisia intressejä. Epäilemättä liittoutuminen näin mahtavan teollisuuslobbarin kanssa tuo myös jonkinlaisia lisäbonuksia liittoutujalle. Mutta mitä nämä bonukset ovat, jää arvailujen varaan.

Korhola haukkui huhtikuussa hallituksen tuulivoimapäätöksen. Tuulivoiman ympäristöhyödyt ovat hänen mielestään kyseenalaiset. Tuulivoiman maisema- ja meluhaitat hänen mielestään tiedetään jo. Uusinta tietoa on se, että tuulivoima lisää hiilipäästöjä. Tuulivoima kostautuu myös kohonneena sähkönhintana, mikä aiheuttaa työttömyyttä, järkeilee Korhola.

Epäilemättä hän tuntee aiheen josta puhuu, valmisteleehan hän siitä peräti väitöskirjaa. Korhola sivuaa blogissaankin nimenomaan ilmastopoliittisia aiheita. Hän vastustaa tuulivoimaa, mutta tekee ihan pienen myönnytyksen. Korhola voisi nimittäin ottaa minituulivoimalan mökilleen, koska se on niin kätevä.

Korhola veti lokakuussa 2008 Elinkeinoelämän valtuuskunnan järjestämän keskustelutilaisuuden. Muita keskustelijoita olivat EVAn valtuuskunnan puheenjohtaja Jorma Ollila, joka peräsi tabujen rikkomista ilmastokeskustelussa ja London School of Economicsin professori Gwyn Prins. Prinsin resepti ilmaston hoitamiseen kuulosti perin liiketaloushenkiseltä: tehottomimmat toimijat pelistä pois.

Suomen Luonnonsuojeluliiton ympäristönsuojelujohtaja Jouni Nissisen mielestä Prins unohti tilaisuudessa kertoa, miten päästöjä konkreettisesti vähennettäisiin tässä globaalille ilmastosopimukselle vaihtoehtoisessa mallissa. Rautaruukki Oyj:n toimitusjohtaja Sakari Tamminen sekä regulaatiota keskustelussa puolustanut ympäristöministeri Paula Lehtomäki taisivat jäädä lähinnä statistin rooleihin. Yleisöllekään ei Nissisen blogikirjoituksen mukaan annettu mahdollisuutta osallistua keskusteluun.

Lopuksi Korhola päivitteli, kuinka tabuja rikkoneen keskustelun he olivat saaneet aikaiseksi.

Korhola kutsuu Vihreä Lanka -lehteä politiikan seiskapäiväksi. Lehti on muun muassa vihjaillut puolitoista vuotta sitten, että avoimesti ydinvoimaa tulevaisuuden energiatuotannon muotona kannattava Korhola olisi saanut suuriakin summia rahoitusta ydinvoimayhtiöiltä. Juttu levisi muuallekin mediaan.

Korhola kertoo Vihreän Langan toimittajan soittaneen hänelle ja kysyneen, onko hän saanut rahaa ydinvoimaa tukevalta taholta. Korhola, jonka seminaareihin osallistuu useiden teollisuudenalojen yrityksiä, totesi, ettei hän voi poissulkea tätä mahdollisuutta. Mielikuvituksekas toimittaja on kuulemma keksinyt loput.

Puolitoista vuotta myöhemmin Korhola paljastaa blogissaan saaneensa kokonaiset 500 euroa Pohjolan Voimalta. Eletään maaliskuuta 2009.

Korholan vaalirahoituksessa on kuitenkin edelleen Pro Societas Europaen mentävä aukko. Vuonna 2004 hän on saanut ko. yhdistykseltä 32 452 euroa rahaa. Korhola ilmoitti, etteivät tukea antaneet yritykset halunneet nimeään julki.

Näin heittelevät eurotuulet edustajia vaalien alla. Entä millaisia päätelmiä moraalia politiikkaan peräänkuuluttaneen Korholan pitäisi tehdä omalla kohdallaan? Ja millaisiin toimenpiteisiin päätelmät johtaisivat, vai johtaisivatko mihinkään?

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Häiriköt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *