big_fimage.jpg

Leipä on kovassa kurssissa

Teksti Päivi Nikkilä

”Ei köyhän kuolema kauas kuulu”, julistaa Teatteri Takomon Leipäjonoballadi. Kömpelöiksi, jopa rujoiksi stailatut näyttelijät toljottavat lavalla orpoina. Eihän se tuollaista ihan ole, olla köyhä siis?

Eipä tietenkään, asia on toki paljon monitasoisempi. Mutta todellisuutta on hyödyllistä muovata teatterin keinoin.

Ohjaaja Heidi Räsästä kiukutti erään lehden esittämä pyyntö poseerata leipäjonossa näytelmästä kirjoitettavaa juttua varten.

”Menee sekaisin, mikä on esittelyä ja mikä käsittelyä. Onko aiheen käsittelyä, että leipäjonoa esitellään lehdessä?”

Räsänen kieltäytyi ja toimittaja vastasi, että sitten ei tule juttuakaan. No, sittemmin Leipäjonoballadista on kirjoitettu kiitteleviä arvioita. Esitys rakentuu Emilia Pöyhösen kirjoittamasta tarinasikermästä, riisutusta ilmaisusta ja musiikista.

Näytelmän alku on viipyilevä. Rakastettava mummeli Mama Kekkonen köpöttelee lavalle. Tuule tuuli lempeämmin -laulu alkaa soida.

Harvat näyttämöllä olevat tavarat eivät ole vain rekvisiittaa: niitä käytetään kekseliäästi kohtausten siirtymissä ja laulunumeroissa. Puhelimen luuriin laulaminen muuttaa äänen rikkinäiseksi, araksikin. Autonrengas toimii sädekehänä mutta seuraavassa minuutissa jo panopaikkana. Esitetyt videopätkät haastavat näyttämön tapahtumia. Näyttelijät tekevät useita eri rooleja. Ilmeitä, eleitä ja liikkumista on korostettu. Välillä isketään apinanaamarit päähän.

”Esityksessä on kyse anonyymistä jonottamisesta, siitä keitä apinat oikein on”, selvittää ohjaaja Räsänen.

Esitystä katsomaan tullut ystäväni on yksi näistä nimettömistä jonottajista. Hän marssi hankalassa elämäntilanteessa Myllypuron leipäjonoon.

Tiina vaikuttuu Leipäjonoballadin lavastuksesta. Koivunrunkometsä, leipätaivas ja valosuunnittelu luovat yksinkertaisen mutta tunnelmallisen estradin. Köyhän naisen tarina ja tomaattien jako kosketti. Ja lääkärisedän huolenpito, vaikka lopussa tytölle köpelösti kävikin.

”Peruspäiväraha tuli, maksoin laskut ja sitten jäi muutama euro. Katsoin jääkaappiin ja hoksasin, että jotain on tehtävä.”

Tiinan ensimmäinen jonotus kesti kolme tuntia, henkilötodistukset tarkastettiin. ”Oli se sairaan nöyryyttävää, että oonko tippunut yhtä paljon kärryiltä kuin nuo.” Sitten oli jumalanpalveluksen vuoro. ”Se lievitti häpeää”, muistele Tiina.

Eikä leipäjonossa mykkänä jonotettu. ”Itse asiassa moni alkoi jutella”. Sitten jaettiin vihannekset, lihat, makkarat ja juustot, jogurttia sai paljon. Käsissä roikkuvat muovikassit jäivät Tiinalle elävästi mieleen.

Myös Leipäjonoballadissa rapistellaan muovipussia. Kaipuu, hyväksikäyttö mutta myös huolenpito määrittelevät kohtauksia. Onneksi välillä saa jopa nauraakin. Kylläpä elämän kipeys on onnistuttu esittämään nasevasti.

Esityksen jälkeen sain viestin: ”Tere, tuntuu tosi kornilta, että köyhistä tehtyä juttua käy kattomassa ihmiset, joilla on varaa maksaa 20e. Mutta tärkeintä on, että asiaa tuodaan esille ja siitä keskustellaan.”

Leipäjonoballadia esitetään Teatteri Takomossa (www.teatteritakomo.fi) Helsingissä 27.1.2009 saakka.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu