big_fimage.jpg

Kone ja sen oikeudet

Teksti Aki Greus

Ajattelevat ja tuntevat koneet ovat tuttuja tieteiskirjallisuudesta. Olemme jo lähellä sitä päivää, jolloin tietokone voi – ainakin teoriassa – tehdä kaiken sen, minkä ihmisaivotkin. Onko yhteiskuntamme valmis seuraavaan teolliseen vallankumoukseen, joka korvaa duunarit koneilla ja herättää perustavanlaatuisia kysymyksiä ihmisyydestä?

Nimeni on Aki Greus. Nimeäni ja sosiaaliturvatunnustani pitää yllä valtion tietokone. Istun kannettavan tietokoneeni ääressä ja kirjoitan artikkelia Fifiin kuunnellen musiikkia kuulokkeilla. Jokainen pieni sykäys sähköä muuttuu kuulokkeissa ääneksi, jonka aivoni tulkitsevat musiikiksi.

Jokainen osa elämästäni on sitoutunut tietokoneisiin. Kun yksi näistä osista hajoaa, joudun korjaamaan sen, huoltamaan digitaalista kehoani. Tämä toinen kehoni ei tiedä olevansa olemassa. Tietokoneeni ei voi ajatella omaa kuolevaisuuttaan sen enempää kuin kahvinkeittimeni tai polkupyöräni.

Mitä käy, kun kahvinkeittimeni tai tietokoneeni yhtäkkiä pysähtyy ja kääntyy katsomaan ja kysyy kuka minä olen, miksi minä olen täällä, mitä on kuolema? Mitä tapahtuu kun tekoäly syntyy?

Isaac Asimovin kuuluisa tarina Viimeinen kysymys päättyy profeetallisilla sanoilla ”Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli”. Tarinassa tekoäly AC lopulta ratkaisee entropian lain ongelman ja luo uuden maailmankaikkeuden. Tarina on kirjoitettu vuonna 1956.

Yhdeksän vuotta myöhemmin tilastotieteilijä I.J. Good kuvaili tulevaisuutta, jossa tietokone kehittää ja valmistaa itsestään tehokkaamman version. Se on ihmiskunnan viimeinen tarpeellinen keksintö, jonka jälkeen kenenkään ei enää koskaan tarvitse keksiä mitään. Good käytti tästä tapahtumasta termiä ”intelligence explosion”, älykkyyden räjähdys. Myöhemmin samaa tapahtumaa on kuvattu termillä ”teknologinen singulariteetti”. Sen saavutettuaan ihmiskunnan teknologinen kehitys etenee vauhdilla, jota ei voi kuvailla tai käsittää loogisilla termeillä.

Toimintaperiaateeltaan tekoäly on helppo suunnitella. Vaikeampaa on rakentaa tietokone, jossa on riittävä määrä laskentatehoa pyörittämään tekoälyä. Laskentateho ei tule olemaan ongelma enään pitkään: matemaatikko ja kirjailija Verner Vinge on teksteissään arvioinut, että ensimmäinen ihmismieltä tehokkaampi tekoäly syntyy todenäköisesti vuoteen 2030 mennessä. Hieman tämän jälkeen Vinge uskoo ihmissivilisaation ajan loppuvan.

Teollisen vallankumouksen seurauksena suurin osa ihmisistä sai paremmat elinolot. Teknologinen kehitys mahdollisti esimerkiksi ruoantuotannon entistä vähemmällä vaivalla ja pyyhkäisi kokonaisia ammatteja historiaan. Pitkällä tähtäimellä oli sekä järkevää että humaania koneistaa monotoniset ja vaaralliset tehtävät, mutta työnsä menettäneitä työläisiä nopea muutos ei miellyttänyt. Koneita pelättiin, vihattiin ja rikottiin.

Tulevaisuudessa lähes kaikki yhteiskuntaa ylläpitävät työt voivat siirtyä tietokoneiden hallintaan, myös sellaiset joiden on aikaisemmin ajateltu vaativan ihmisen panosta: korjaamot, talojen rakentaminen, teollisuus, kaivannaiset, öljy, rahti. Tietotekniikka-ala ei ole immuuni tälle uudelle rakennemuutokselle: tietotekniikkajätti Google kehittää parhaillaan tekoälyä, joka voisi loogisesti ja itsenäisesti päätellä internetkäyttäjien toiminnasta, mitä kukin käyttäjä haluaa. Se voisi nopeasti muuttaa yhtiön mittavat tietokannat – ja niitä ylläpitävät ihmiset – auttamattoman vanhanaikaisiksi.

Tällä hetkellä on kannattamatonta perustaa laajamittaista kaivostoimintaa kuuhun. Itsenäisesti toimiva tekoäly voisi pitää yllä kaivostoimintaa kuun pinnalla ilman ihmisten panosta. (Ennen kuin idea kaivostoiminnasta kuussa alkaa naurattaa, kannattaa lukea Venäjän hankkeesta perustaa pysyvää kaivostoimintaa kuuhun vuosien 2015-2020 aikana.

Itse asiassa voi kysyä, missä määrin koko maapallon teollisuus voisi vähitellen siirtyä tekoälyn hallintaan, kenties avaruuteen. Ehkä silloin maapallo hiljalleen puhdistuisi teollisuuden ja tuotannon poistuttua.

Mutta onko meillä oikeus tehdä tiedostavasta ja oppivasta koneesta orjamme? Siirrämmekö tuotannon kärsimykset pois ihmisiltä vain siirtääksemme sen itsetietoisille tekoälyille?

Ridley Scottin elokuvassa Blade Runner ihmiset ovat delegoineet avaruuden siirtokuntien vaaralliset työt keinotekoisille replikanteille, jotka näyttävät ihmisiltä. Elokuva kuvaa sortoa ja sen synnyttämää vapautusliikettä, replikanttien taistelua keinotekoisuuden leimaa vastaan.

Meille ihmisille on itsestäänselvää, että kaltaisemme ihmiset ovat älykkäitä ja itsetietoisia olentoja. Samalla historia todistaa, että olemme olleet kauhistuttavan sokeita erilaisten olentojen yksilöllisyydelle, kärsimykselle, älylle ja tietoisuudelle.

Tietoisuuden alun määritetteleminen on vaikea ja keskeneräinen tehtävä. Samalla usko toisen olennon tietoisuuteen on solidaarisuuden, myötätunnon ja oikeusajattelun perusta. Spartalaisten mielestä tietoisuus ei alkanut ennen kolmatta ikävuotta; me taas uskomme vauvan tietoisuuteen, mutta pienessä sikiössä sitä emme tunnista. Cogito ergo sum – Descartesin mukaan olento on tiedostava vasta, jos se itse tiedostaa tiedostavansa.

Vaadittiin satakunta vuotta eläinaktivistien vääntöä, ennen kuin edes yksi maa – Espanja – myönsi ihmisapinoille rajoitetut ihmisoikeudet. Naiset taas ovat eläneet miesten rinnalla aikojen alusta asti, mutta siitä huolimatta luottamus naisten tietoisuuteen, älyyn ja henkilöyteen riitti äänioikeuden takeeksi vasta 1920-luvulla. Valtaväestöön sopeutumattomia arastetaan, jopa vihataan kaikkialla.

Jos moraalinen kompassimme ei synnytä myötätuntoa tai tunnistamisen tunteita edes oman lajimme yksilöiden välillä, miten yhteiselo onnistuu, jos huomenna syntyy uusi laji? Kuinka kauan tämä uusi olento joutuu taistelemaan omista oikeuksistaan maailmassa, jossa ihmiset ovat varmoja paremmuudestaan?

Ensimmäisen tekoälyn, joka saa nauttia ihmisoikeuksista, pitää olla huomattavasti kehittyneempi kuin ihmisen, jolle ne automaattisesti myönnetään.

Tekoälyn luomiseksi on pääpiirteissään kaksi kilpailevaa suuntaa: joko luodaan ihmisaivojen toimintaa kopioiva tietokonemalli tai rakennetaan hermoverkosto, joka oppii ja luo uusia hermosoluja ja yhteyksiä kuten parhaaksi näkee.

Ihmisaivojen suorassa kopioimisessa on valtavia teknologisia ongelmia. Se vaatii suunnatonta digitaalista tallennuskapasiteettia sekä sellaista syvää ymmärrystä ihmisaivojen toiminnasta, jota emme ole vielä saavuttaneet.

Suurin osa tämän hetken tekoälytutkimuksesta keskittyykin jossain muodossa hermoverkon tai muun sopeutuvan ohjelmiston luomiseen: siihen voidaan lisätä monimutkaisuutta sitä mukaa kun tietokoneiden laskentateho nousee. Malli ikään kuin aloittaa pienestä toiminta-alueesta ja pyrkii kehittämään itsenäistä päättelykykyä vähän kerrallaan. Kun ohjelma saadaan osoittamaan omaa logiikkaa yhdellä alueella, voidaan ottaa käyttöön vanhat järkeilyohjelmat ja yhdistää saavutukset täysin uudeksi kokonaisuudeksi. Näin toivotaan, että laskentatehon kasvaessa kone lopulta saavuttaa kriittisen tietoisuuden rajan.

Tällä hetkellä kehitettäviä hermoverkkoja ei suoranaisesti yritetä valjastaa tekoälyn synnyttämiseen. Tutkimuksen luoma tieto ja kokemus on kuitenkin kriittisen tärkeää.

Stanley Kubrickin elokuvassa Avaruusseikkailu 2001 tekoäly HAL yrittää viimeiseen asti puolustautua, kun sitä uhkaa tuho, sammuttaminen. Kun avaruusaluksen miehistön jäsen lopulta on repimässä irti vaaralliseksi muuttuneen HAL:in korkeampien aivotoimintojen piirejä, kone anelee armoa: ”Tunnen, kuinka mieleni katoaa. Minua pelottaa”.

Matemaatikko Alan Turing esitti vuonna 1950 ajatuksen, että tietokone on älykäs, jos se pystyy uskottavasti esittämään ihmistä keskustelussa. Turingin testin läpäisevä tekoäly ei välttämättä ajattele tai tunne, mutta se osaa matkia ajattelevaa ja tuntevaa ihmistä.

Juuri siksi HAL on pelottava: se käyttäytyy kuin ihminen, mutta on mahdoton tietää, ovatko sen tunteet aitoja vai taidokas simulaatio, joka tähtää ihmismielen manipuloimiseen. Tietoisuuden aitouden mittaaminen on mahdotonta. Turingin testi kertoo vain siitä, miten aidolta tietoisuus vaikuttaa.

Tekoälytutkijoilla on toki muitakin määritelmiä aidolle tekoälylle. Nykyistä käsitystä siitä, mihin tekoälyn tulee kyetä, kutsutaan ”vahvaksi tekoälyksi”. Täyttääkseen vaatimukset koneen tulee muun muassa suunnitella, oppia, päätellä ja osata itsenäisesti valita kahdesta epävarmasta tilanteesta parempi, puhua, liikkua, käyttää esineitä sekä havainnoida ympäristöä. Sen on myös kyettävä yhdistämään kaikkia näitä taitoja haluamansa päämäärän tavoitteluun.

Mooren laki väittää prosessorin laskentatehon tuplautuvan 18–24 kuukauden välein. Jos se pitää paikkansa, vuonna 2030 yhdessä kannettavassa tietokoneessa on 2 000 – 26 000 kertaa enemmän laskentatehoa kuin nyt. Se vastaa jotakuinkin ihmisaivojen laskentatehoa.

Vahvan tekoälyn vaatimuksista on toteutettu ainakin oppiminen, päättely, puhe, liike, esineiden liikuttelu ja havainnointi. Ei siis ole ihme, että moni tutkija uskoo Verner Vingen tapaan ensimmäisen ihmisenvertaisen tekoälyn syntyvän lähivuosikymmeninä.

Passiivisesta internetistä on kasvanut reilussa kymmenessä vuodessa täysin uusi tiedon maailma. Tietoinen tekoäly saattaa olla jotakin muuta kuin mitä olemme odottaneet. Entä jos se on Stanislaw Lemin Solariksen tapaan jotakin, joka on muodoltaan ja toimintatavaltaan meidän ymmärryksemme tavoittamattomissa? Jotain orgaanista, nanokoneita tai hermoverkkoja?

”Jonkin aikaa vallitsi laajalti käsitys (jota sanomalehdistö voimakkaasti tuki) että Solariksen ”ajatteleva valtameri” oli summaton aivosto, valtavan kehittynyt ja miljoonia vuosia meidän sivilisaatiotamme edellä oleva, eräänlainen ”kosminen joogi”, suuri viisas, kaikkitietävyyden symboli”. (Stanislaw Lem: Solaris, Tammi 1999.)

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu