YhteiskuntaKirjoittanut timo harjuniemi

Kokoomus goes kapakka

Lukuaika: 2 minuuttia

Kokoomus goes kapakka

Teksti Timo Harjuniemi

”Hei, käsi ylös! Kuinka moni teistä kannattaa Suomen liittymistä Natoon?” kysyy stand up -koomikko ja puoluekasvo Lotta Backlund. Noin 90 prosenttia läsnäolijoista nostaa kätensä. Mielipiteiden vaihto jäi samanmieliseksi myhäilyksi, kun kokoomus vei ulkopoliittisen keskustelun baariin.

On helmikuinen torstai-ilta ravintola Painobaarissa Helsingin ydinkeskustassa, ja tarkoituksena olisi puhua viisaita, sillä kättään kansan kollektiivisella pulssilla pitelevä kokoomus on ulottanut juottolaan Hei, me puhutaan ulkopolitiikkaa -kiertueensa.

Illan vetonaulaksi saapuneen valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan suomalaiset eivät oikein osaa puhua ulkopolitiikkaa. Edelleen on vallalla vanhakantainen perinne, jonka mukaan ulkopolitiikka on ”herrojen herkkua”.

”Tavallisella ihmisellä ei saa olla mielipiteitä – tai jos niitä on, niitä ei saa tuoda esiin”, puolueen puheenjohtaja Katainen valistaa kapakantäyteistä yleisöä, joka tuntuu koostuvan pääosin kauluspaitaisesta kokoomusväestä ja pahaa-aavistamattomista oluen siemailijoista.

Mutta nyt loppuu hyssyttely! Kokoomus on nimittäin sitä mieltä, että ulkopolitiikasta saavat puhua ihan kaikki. Keskustella saadaan Helsingin lisäksi myös muun muassa Turussa ja Tampereella, jossa kansan pariin laskeutuvat – kiertueen nettisivujen mukaan – ”Kanervan Ilkka ja Stubbin Alex”.

Ensin illan emäntä Backlund käy kuitenkin läpi säännöt. Ilta on jaettu neljään paneelikeskusteluun, joissa turistaan kehitysavusta, Natosta, Yhdysvaltain asemasta maailmanpolitiikassa ja finanssikriisistä. Rahaministeri Katainen patsastelee itseoikeutetusti kussakin poppoossa, mutta muutoin sana on vapaa ja kuka tahansa saa istahtaa Jyrkin viereen tarinoimaan.

Backlund kiertää yleisöä panelisteja metsästäen. Pian Kataiselle tekeekin seuraa kolme innokasta ja mikki alkaa kiertää baarin perukoille kootussa juttunurkkauksessa.

Kehitysavusta keskusteltaessa habermasilainen keskusteluideaali kuitenkin kariutuu käytännön ongelmiin: rupattelua on vaikea seurata, kun osa baarin pöytäseurueista kehtaa mölytä rahvaanomaisempien aiheiden parissa. Pian Backlund sitä paitsi viheltääkin jo pelin poikki ja panee jutustelijat vaihtoon. Johan tässä vartti kului, lisää kansaa lauteille! Lisää keskustelua!

Kun aiheena on Nato, korvat ovat höröllä. Katainen muistuttaa, että kaikki kaverimme ovat jo mukana. Hänen mukaansa Nato on vain työväline, jolla voidaan hoitaa kriisinhallintaa ja järjestää kollektiivista turvallisuutta. Paneeliin ängennyt eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) komppaa puoluetoveriaan.

Nato-keskusteluun mukaan uskaltautunut helsinkiläinen Kristo jättää eriävän mielipiteen.

”Natoon liittyminen on myös poliittinen valinta”, Kristo toteaa. Hän muistuttaa myös Naton demokratiavajeesta.

Loppuilta hymistään läpi vaarattoman samanmielisyyden vallitessa. Finanssikriisi ei heruta keskustelijoista analyysia kapitalismin tulevaisuudesta. Vapaan kaupan toiviotiellä on jatkettava, eikä moraalisia ratkeamisia protektionismin upottavaan suohon tule sallia.

”Vapaa kauppa, globalisaatio ja markkinatalous ovat edistäneet hyvinvointia maailmassa”, summaa ministeri Katainen koko porukan tunnot.