big_fimage.jpg

Kasvu pykii, Intia kuivuu

Teksti Olli-Pekka Haavisto

Intiassa vesi käy vähiin kesän sateista huolimatta. Vedenkulutusta pitäisi rajoittaa, mutta mitä tehdä, kun vesirohmun puuvillan viljely on kovin kannattavaa puuhaa?

Delhissä satoi elokuussa poikkeuksellisen paljon, mutta pitkän aikavälin kehitys on julma. Intia alkoi kärsiä vedenvähyydestä jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Vuoteen 2025 mennessä Intiassa ei henkilöä kohden vettä riitä enää tuhatta kuutiometriä vuodessa, joka on kriittinen raja.

Intian kaupungeista 175:ssä vedenjakelua on joka toinen päivä tai harvemmin ja 20 kaupungissa enintään joka viides päivä.

Jopa ennen järvien kaupunkina tunnettussa Madhya Pradeshin osavaltion pääkaupungissa Bhopalissa poliisi on joutunut ottamaan vedenjakelun valvontaansa. Vettä ei yksinkertaisesti riitä kaikille ja väki menettää hermonsa.

Osavaltiossa elää yli 45 miljoona ihmistä ilman asianmukaista veden saatavuutta. Tavallisessa perheessä tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että etenkin naisten elämä kiertyy veden hankinnan ympärille. On tavallista, että perheen menoista 15 prosenttia ja ylikin kuluu vedenhankintaan.

Vesi-intensiivisen paperi-, jalostus- ja kemianteollisuuden piirissä on alettu herätä siihen, että vedenkulutuksen rajoittaminen on välttämätöntä. Tilanne muistuttaa Kiinasta, jossa vesikriisi on jo ennen finanssilamaa hidastanut talouskasvua.

Kiinan ympäristöministeriön edeltäjän SEPA:n mukaan Kiina kärsi vuosina 2003 ja 2004 vesipulan johdosta teollisen tuotannon menetyksinä 28 miljardia dollaria.

Intiassa kotitalouksien veden määrään, laatuun ja saatavuuteen keskittyvän järjestön Arghyamin puheenjohtaja Rohini Nilekani huomauttaa, että ”vesi on kaiken taloudellisen toiminnan avainresurssi”, ja jatkaa: ”Mutta ymmärretäänkö tämä todella? Otetaanko se huomioon suunnittelussa?”

Maatalous vie jo nyt 90 prosenttia Intian makeasta vedestä. Kuitenkin vesi-intensiivisten kasvien, joihin puuvillakin lukeutuu, tuotannon ennustetaan nousevan 80 prosentilla vuodesta 2000 vuoteen 2050, mikä tarkoittaisi keinokastelun lisääntymistä 68,5 triljoonalla litralla jo vuoteen 2025 mennessä.

Tämä on mahdoton yhtälö.

Intia on pääasiassa vesiniukkaa aluetta, joka saa vetensä huhtikuusta kesäkuuhun vuoristojäätiköiden vuodenaikojen mukaisesta sulamisesta tai kolmen kuukauden monsuunisateista syyskuuhun mennessä.

Intian trooppisen meteorologian instituutin aiempi johtaja D. R. Sikka istuu edelleen useissa ilmastonmuutosta käsittelevissä toimikunnissa. Diplomat-lehden haastattelussa syyskuussa 2010 Sikka muistuttaa, että lähes kaikki sadevesi saadaan 3–4 kuukauden aikana, joten vettä hankitaan pumpuilla pohjavesistä.

Suurilla kansainvälisillä yrityksillä on mahdollisuus jättiporakaivoihin, joten pohjavesiä on riistetty isojen yritysten tarpeisiin 1970-luvun Vihreästä vallankumouksesta alkaen.

Viime kesän tulvat Pakistanissa olivat osittain jäätiköiden sulamisesta johtuva ilmiö, toisin sanoen fossiilisten polttoaineiden käytön seurausta.

Sulaminen käy yksiin muun muassa UNEP:n Global Outlook for Ice and Snow -raportin ennusteen kanssa. Sen mukaan Tiibetin ylängön ja sitä ympäröivien vuorien jäätiköiltä alkunsa saavien jokien virtaama vähenee ilmastonmuutoksen edetessä.

Sikka varoittaa maatalouden kyltymättömästä veden hotkinnasta ja viljelijöiden voimallisesta houkuttelusta siirtymään vesi-intensiivisten kasvien kuten riisin viljelyyn.

”Tutkijat voivat vain esittää huolensa vaarasta, jonka näemme olevan lähellä”, hän toteaa ja lisää: ”Suuriin muutoksiin tarvitaan tiukkaa poliittista tahtoa.”

Globaalista näkökulmasta suuret muutokset edellyttävät myös ymmärrystä, että maailmanlaajuiseksi muuttuneen kaupan myötä Intian – ja kaikkien muiden tuotantoalueiden – vesiä käytetään ympäri maailmaa. Intian huoli koskee koko maailmaa.

Kiinan ja Intian vesikriisi, Induksen, Gangesin ja monien muiden jokien yläjuoksun jäätiköiden katoaminen johtuu siitä, että kasvun rajat ovat ylittyneet.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu