big_fimage.jpg

Ikean uudet juonet

Teksti Hannele Huhtala

Ilmastonmuutos, yhteiskuntavastuu, ympäristöystävällisyys, sertifikaatit. Kulutuksen maksimointiin pyrkivät yritykset ovat tajunneet, että kuluttaja houkutellaan ostoksille lupaamalla siivota hänen jälkensä. Ikea vie nyt helsinkiläisiä ilmaisbusseilla ostoksille. ”Hypätäänpä Ikea-bussiin ja pelastetaan maapallo”, yhtiön maajohtaja kehottaa.

Olen saanut käteeni kupposen kahvia ja pullollisen luomuomenatäysmehua. Vihreiden tuore kaupunginvaltuutettu Mari Holopainen, Demos Helsingin ja Dodo ry:n Aleksi Neuvonen ja vaatteita kierrätysmateriaaleista tekevän Globe Hopen Seija Lukkala ovat nousseet Hakaniemen torilla räsymatoilla sievästi koristellulle lavalle keskustelemaan siitä, mikä on yritysten vastuu ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta.

Keskustelua vetää ympäristöasiantuntija Markus Tuukkanen. Voisi kuvitella, että tilaisuuden olisi järjestänyt Maan ystävät, Luonto-Liitto tai joku muu ympäristövalistusta ajava taho. Tilaisuudesta vastaa kuitenkin huonekalukauppa Ikea.

Ikea aloittaa ilmaiset päivittäiset bussikuljetukset pääkaupunkiseudun tavarataloihinsa Helsingin keskustasta ja tiedottaa niistä nyt toimittajille. Istun viltin alla ja kuuntelen ekohenkisestä keskustelua.

Bussissa paneelikeskustelu jatkuu. Toimittajille tarjotaan lisää luomuomenatäysmehua. Turvavyö ei meinaa mennä kiinni, vaikka kuinka yritän. Ajattelen Ikea-laatua.

Ikean bussit ovat ympäristöystävällisimmät mitä vain voi saada, meille kerrotaan. Ne täyttävät Euro 5 -standardit. Ne eivät pyri kilpailemaan pääkaupunkiseudun bussiliikenteen kanssa: linjoilta ei pääse matkan varrella kyytiin eikä pois.

Kun saavumme Vantaan Ikeaan, tarjolla on kahvia, teetä, omenia, viinirypäleitä ja mandariineja. Suomen Ikean maajohtaja Colin Renwick aloittaa puheenvuoronsa kertomalla, että hän suhaa lentokoneella Suomen ja Norjan väliä, sillä hän on myös Norjan Ikean maajohtaja. Eräs toimittajista kysyy, miten tämä ekologisuuspainotus oikein sopii sitten Renwickille. Renwick toteaa, että lentojen määrä on kuitenkin vähentynyt hirmuisesti, kun nykyään palavereja pidetään myös netissä.

Puhe kääntyy siihen, kuinka huolellisesti Ikea tarkastaa tavarantoimittajansa ja siihen, kuinka moni niistä läpäisee tarkastuskierroksen, jossa tutkitaan tavarantoimittajien työolot ja -ehdot.

”Pari vuotta sitten huomattiin, että Aasiassa näytti kaikki olevan liiankin hyvin. Tarkastuksista tuli vain täydellisiä tuloksia. Aloimme tehdä tarkastuskierroksia ilman, että niistä ilmoitetaan ennakkoon. Tapahtui notkahdus, mutta nyt on taas noustu”, Kuusinen kertoo. Tarkkoja lukuja ei näytetä.

Kalvolla vilahtaa tieto, että Aasian tavarantoimittajista tarkastuksen läpäisee 17 prosenttia. Kiinasta tarkastuksen ja Ikean oman Iway-sertifikaatin, jossa määritetään lapsityövoiman käyttökielto, palkat ja työolot, läpäisee surkeat 4 prosenttia. Kaikista maailman Ikea-tavarantoimittajista tarkastuksen läpäisee puolet.

Seuraavan kolmen vuoden aikana Ikea panostaa 1,1 miljoonaa euroa bussikuljetuksiin, Colin Renwick kertoo. Ilmaisbussien ja kotiinkuljetusten avulla asiakas voi huomioida ilmastonmuutoksen kätevästi shoppailun lomassa.

”Norjassa Ikea-bussit ovat olleet käytössä jo kymmeniä vuosia. Siellä ihmiset ajattelevat, että hypätäänpä Ikea-bussiin ja pelastetaan maapallo”, Renwick intoilee.

Renwick sivuuttaa sen, että ilmastonmuutokseen vaikutetaan vain, jos kulutusta kaikilla tavoilla vähennetään, ei lisätä. Puraisen kuitenkin vain omenaa ja istun hiljaa, koska en halua tulla poistetuksi paikalta.

Pidempi versio artikkelista julkaistaan Voiman numerossa 9/2008, joka ilmestyy perjantaina 7.11. Ikean työoloja käsitellään Le monde diplomatiquen artikkelissa Ikeen alla, joka julkaistiin Voimassa 1/2007.

Kommentoi Facebookissa
Provinssirock 2018
Route Couture