big_fimage.jpg

Haitin kallis vapaus

Teksti Olli-Pekka Haavisto

”Täällä on helvetillistä!”, tokaisi Ylen TV-toimittaja maanjäristyksen jälkien keskeltä Port-au-Princessä muutama päivä sitten. Sama tunne lienee välittynyt uutiskuvista katsojillekin. Mutta helvetillistä Haitissa on ollut jo muutama vuosisata, eikä se ole ollut luonnonvoimien aikaansaannosta. Haiti on hirvittävän velkakierteen kourissa. Siksi järistystuho on nyt vielä kauheampi.

Kansainvälinen valuuttarahasto myönsi 14. tammikuuta sadan miljoonan Yhdysvaltain dollarin – noin 70 miljoonan euron – lainan Haitille. Tämä ei ehkä johdakaan maanjäristyksen seurausten lievitykseen.

Elämä Haitissa oli nimittäin kurjaa jo ennen järistystä. Suurin syyllinen siihen oli velkataakka, joka nyt on jälleen kasvamassa.

Ranska sai haltuunsa nykyisin Haitiksi kutsutun kolmanneksen Hispaniolan saaresta vuonna 1697. Sinne perustettiin afrikkalaisten orjien työhön perustuvia sokeri- ja kahviplantaaseja. Surkeiden elinolojen ja kehnon kohtelun johdosta orjat kuolivat keskimäärin 21-vuotiaina. Kurjuus johti orjien kapinaan ja itsenäisyysjulistukseen 1804.

Ranska vaati Haitilta 150 miljoonan kultafrangin korvaukset. Se merkitsi vapauden aamunkoin asemesta toivon hiipumista.

Ainoana entisenä orjamaana Haitin odotettiin maksavan vapaudestaan muiden maiden hallituksille. Niinpä vuonna 1900 se käytti 80 prosenttia budjetistaan maksuihin, joiden järjestelyihin se tarvitsi uutta lainaa muun muassa Yhdysvalloista, Saksasta ja Ranskasta. 1947 korvaukset saatiin maksettua korkoineen, mutta lähes puolentoista vuosisadan velanmaksu-urakka jätti jälkeensä kerjäläisiä, korruptiota ja maan kehittämiseen tarvittavien taloudellisten resurssien puutteen – kehityksen syöksykierteen.

Vuonna 1957 presidentiksi tuli François ”Papa Doc” Duvalier, joka käytti muun muassa raiskauksia ja kidutusta pönkittäessään valtaansa. 1967 amerikkalaisomisteiset Dominikaanisessa tasavallassa sijaitsevat plantaasit tilasivat työvoimaksi 20 000 haitilaista suorilla maksuilla Papa Docille. 1972 hänen ministeripoikansa möi haitilaisten verta amerikkalaisiin sairaaloihin 3 dollarin litrahintaan, eikä kysymyksiä esitetty. Duvalierien 28 vallan vuoden aikana 60 000 haitilaista katosi.

Duvalierit pettivät valtavia summia ulkomaalaisilta lainanantajilta, mutta siitä huolimatta Yhdysvaltain hallitus lainasi heille miljoonia välikäsien kautta. Amerikkalaisten yritysten kanssa solmittiin niille tuottoisia sopimuksia, joita maksettiin saaduilla lainoilla, mutta läpimädät projektit jäivät kesken: Haitiin ilmestyi puolivalmiiden ja hylättyjen koulujen, keskeneräisten sairaaloiden, siltojen ja teiden alakuloisia seutuja. Kun Baby Doc sitten aikanaan pakeni maasta, hänen arvioitiin vieneen mukanaan 900 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

45 prosenttia Haitin nykyisestä valtionvelasta on peräisin Duvalierien puuhista. Inter-American Development Bank, Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä Ranskan ja Yhdysvaltain hallitukset – velkojat – eivät kiellä velkojen mitätöimisen pakottavia perusteita. Viime vuonna veloista mitätöitiin kaksi kolmasosaa eli 1,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria, mutta jäljelle jäi 890 miljoonaa. Siten yksin Maailmanpankki perii Haitilta 1,6 miljoonaa dollaria kuukausittain. Se on huomattava summa läntisen pallonpuoliskon köyhimmälle maalle.

Ennen maanjäristystä Haitin työttömyysaste oli noin 75 prosenttia. 1950-luvulla kolmen miljoonan asukkaan maata pidettiin ylikansoitettuna, ja nyt väkiluku on yli yhdeksän miljoonaa. CIA:n World Factbookin mukaan 80 prosenttia väestöstä eli köyhyysrajan alla, 54 prosenttia äärimmäisessä köyhyydessä ja kolmasosa lapsista syntyi alipainoisina jo ennen maanjäristystä.

Köyhyyden vuoksi haitilaiset ovat tulleet äärimmäisen haavoittuviksi kaikkia luonnonkatastrofeja kohtaan. Alkuaan maatalouden omavaraisuudessa elänyt viljava maa on muuttunut täydellisesti tuonnista riippuvaiseksi. Ruoka, vaatteet ja muut tavarat tuodaan muualta, eikä tuontihintoihin monilla ihmisillä ei varaa.

Maa on noudattanut Kansainvälisen valuuttarahaston ”menestysreseptiksi” nimeämää toimenpidemallia, johon kuuluvat IMF:n rakennesopeutusohjelmat – IMF:n käyttämässä nykykielessä mm. ”köyhyydenvähentämisstrategiat”. Niillä purettiin kaikki säännöstely; ohjelmien noudattaminen oli lainansaannin ehtona.

Talousohjelma johti maaseudun köyhtymiseen ja kaupunkien slummien kasvuun. Vuonna 1995 IMF pakotti Haitin laskemaan riisitulleja yli kolmekymmentä prosenttia, minkä seurauksena tuonti kasvoi vuoteen 2003 mennessä 150 prosenttia. Tästä tuonnista 95 prosenttia tuli Yhdysvalloista. Perinteisille riisinviljelyalueille syntyi aliravitsemuskeskittymiä lainaehtojen vaikutuksesta, ja ennen riisiomavaraisesta maasta tuli tuonnista riippuvainen. Ruoan hintojen hypättyä pilviin hallitus kaatui syntyneiden mellakoiden johdosta keväällä 2009.

Intensiivinen yhden lajin viljely vientiä varten ja tukkipuun myynti ovat kirjaimellisesti kalunneet metsät pois maisemasta. 1940-luvulla ne peittivät 30 prosenttia maa-alasta, nyt jäljellä on enää alle kaksi prosenttia. Ravinteikas maa-aines on lentänyt taivaan tuuliin tai valunut vuorten rinteiltä sinetöiden toimeentulon katoamisen.

YK:n ja Yhdysvaltojen uusi ohjelma, Hope II, jatkaa jo vuodesta 2006 toteutettuja vastaavia, jotka rikkaiden maiden nojatuoleissa ja paperilla näyttävät hyviltä: haitilaisille, erityisesti maataloudelle ja vaatevalmistamoille, yhdeksän vuoden veroton pääsy Amerikan markkinoille. Työntekijän todellisuudessa asia näyttäytyy toisin. Palkat ovat hädin tuskin hengissä pysymisen tasolla, ja ruoan hinnat karkaavat käsistä. Työolosuhteet ovat vaaralliset ja likaiset, eikä vessoihin pääse maksutta. Pahoinpitelyt ovat yleisiä. Hikipajat tuottavat maksukykyisille amerikkalaisille edullisia tuotteita.

Yhdysvaltain perustuslaillisten oikeuksien keskuksen johtaja Bill Quigley totesi maanjäristysviikolla Huffington Postissa, että ”yksin viime vuosikymmenen aikana Yhdysvallat nujersi Haitille suunnatun humanitaarisen avun, esti kansainvälisiä lainat [joihin ei olisi liittynyt uusliberaaleja ehtoja], pakotti Haitin hallituksen sivuun, raunioitti kymmenien tuhansien pientilallisten talouden ja korvasi hallituksen yksityisillä organisaatioilla”.

Nyt myöntäessään uuden lainan Haitille IMF toteuttaa samaa politiikkaa kuin ennen maanjäristystä. Uusi laina näyttää päältä katsoen hyvältä, tarvitseehan maa kiireesti käteisvaroja. Maalla on kuitenkin ennestään valuuttarahastolle 165 miljoonan dollarin velka, jota ei ole suostuttu mitätöimään.

Uuteen lainaan sisältyy uusliberaalien oppien mukaisia ehtoja, kuten sähkön hinnan nostot ja julkisen sektorin palkkojen jäädyttäminen. Eurodad ja Jubilee Debt Campaign toteavat, että juuri tämänkaltaisten ehtojen johdosta Haiti kärsii edelleen menneisyyden taloudenpidon seurauksista. Järjestöt huomauttavat lisäksi, että uudella velalla IMF rikkoo omia määräyksiään, joiden mukaan Haitille ei tule lainata lisää, sillä osittaisen velkojen mitätöinnin jälkeenkin maan velkarasite pysyy korkeana. 19. tammikuuta julkisten velkojien yhteistyöelin Pariisin klubi, johon Suomikin kuuluu, kannusti kaikkia kahdenvälisten lainojen antajia mitätöimään saatavansa.

Jo taloudellisen kurjuuden johdosta Port-au-Princessa oli helvetillistä. Mikä sana riittäisi kuvamaan maanjäristyksen jälkeistä tilaa kun kansainvälisen talous ja sen keskeiset edustajat, kuten IMF, lyövät lyötyä?

Lue myös Sasha Huberin juttu Haiti chérie.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *