YhteiskuntaKirjoittanut Anu Harju

”Groznyin enkelin” kasvattitytär katuu

Lukuaika: 3 minuuttia

”Groznyin enkelin” kasvattitytär katuu

Teksti Anu Harju

Belkiz Mustieva on ”Groznyin enkelin” Hadižat Gatajevan ja hänen miehensä Malikin aikuinen kasvattitytär. Viime vuonna Mustieva todisti oikeudessa kasvattivanhempiaan vastaan. Nyt, Gatajevien istuessa suomalaisvankilassa, Mustieva katuu. Kasvattilasten todistuslausunnot saatiin hämäräkeinoilla, hän väittää.

Belkiz Mustieva saapui tiistaina Suomeen. Hän on yksi niistä Hadižat Gatajevan ja hänen miehensä Malikin perheen nuorista aikuisista, jotka pariskunnan oikeuskäsittelyssä Liettuan Kaunasissa todistivat vanhempiaan vastaan. Mustieva on Helsingissä kertonut oman näkemyksenä tapahtumista, joiden seurauksena Gatajevit tuomittiin vankeuteen kotidespotismista ja rahankiristyksestä.

21-vuotias Mustieva kertoo, että Liettuan turvallisuuspalvelu VSD lupasi Gatajeveja vastaan todistaneille nuorille aikuisille asunnon, oleskeluluvan ja ehkä jopa Liettuan kansalaisuuden. Mustievan mukaan vanhempiensa puolesta todistamaan haluavia uhattiin oleskeluluvan menetyksellä, palauttamisella Tšetšeniaan sekä rikossyytteillä. 8-vuotiaasta Gatajevien perheessä asunut Mustieva sanoo, ettei hän voi moittia kasvattivanhempiaan liiallisesta kurinpidosta. Naisen mukaan vanhemmat tekivät parhaansa kasvattaakseen lapset ”vastuullisiksi ja kunnon ihmisiksi” yhteisössä, joka oli kuin ”mikä tahansa normaali perhe”. Nuoria kuitenkin houkutteli hauskanpito ja vapaa elämänmuoto enemmän kuin kotityöt ja palkkatyön etsiminen.

Väitteet rahankiristyksestä Mustieva kieltää jyrkästi. Hän myös toteaa, että Seda Esimbaevaa lukuun ottamatta kaikki vanhempiaan vastaan todistaneet nuoret ovat ”tiedostaneet tehneensä väärin”, muttei usko, että kukaan muu heistä tulee asiassa julkisuuteen juuri syyllisyydentunteensa vuoksi.

Belkiz Mustievan lausunnon sisältö ei ollut yllätys Gatajevien tukijoukolle. Nuori nainen on vahvistanut sen, mitä perheen tuntevat ystävät ja sukulaiset ovat sanoneet koko prosessin ajan: jostain syystä Liettuan turvallisuuspalvelun intresseissä on ollut saada Hadižat Gatajeva ja Malik Gatajev suuriin vaikeuksiin.

Malik Gatajev kertoi ennen tammikuista pidätystään, että turvallisuuspalvelu piti hänelle ”epävirallisen keskustelun” syyskuussa 2008 ehdottaen miehelle vierailua Venäjälle suorittamaan ”tietyn tehtävän” ja paluuta takaisin Liettuaan. Malik Gatajev kieltäytyi. Muutaman viikon kuluttua VSD tuli pidättämään Hadižat Gatajevan ja Malik Gatajevin epäiltynä kasvattityttärensä pahoinpitelystä.

Eikö Belkiz Mustieva sitten pelkää niitä vaikeuksia, joita hänelle näistä puheista saattaa seurata?

”Minulle mahdollisesti koituvat vaikeudet ovat pieniä sen rinnalla, mitä teoistani on aiheutunut vanhemmilleni ja perheen pienille lapsille”, Mustieva pohtii. ”Odotan ensimmäistä lastani, ja tunnen että minun on kannettava tekojeni seuraukset. Ehkä oleskelulupaani Liettuassa ei tämän jälkeen jatketa, mutta on muitakin maita joissa elää.”

Gatajevit ovat pitäneet tšetšeenilasten orpokoteja Liettuan Kaunasissa vuodesta 2000 ja Tšetšenian pääkaupungissa Groznyissa vuodesta 1996. Heidät pidätettiin Kaunasissa 14. lokakuuta 2008. Heidät tuomittiin kotidespotismista kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen 4. kesäkuuta 2009, ja 1,5 vuoden vankeusrangaistukseen rahankiristyksestä 25. syyskuuta 2009. Suomen poliisi pidätti Gatajevit tammikuussa eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella, koska Liettua oli etsintäkuuluttanut heidät.

Gatajevien Liettuassa saamista tuomioista on valitettu maan korkeimpaan oikeuteen, joka antaa päätöksensä 16. maaliskuuta. Gatajevien tapaus vietäneen joka tapauksessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Asiaa valmistellaan parhaillaan.

Gatajevien luovutusta Liettuaan käsitellään maanantaina 25. tammikuuta kello 13 Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden päätös saadaan viimeistään 1. helmikuuta. Gatajevien tukijoukko toivoo käräjäoikeuden päätöksen olevan vähintäänkin se, että pariskuntaa ei luovuteta Liettuaan ennen kuin heidän turvapaikkahakemuksensa on asianmukaisesti käsitelty Suomessa. Turvapaikkahakemusten käsittely on kesken, ja kaikista Gatajeveille kielteisistä päätöksistä tullaan valittamaan korkeimpaan oikeuteen asti, jos lupa heltiää.

Belkiz Mustievan tunnustus tulee myöhään, joten jää nähtäväksi, auttaako se hänen vanhempiaan näiden akuutissa ahdingossa Suomessa. Mustievan katumus ei myöskään vähennä vanhemmistaan erotettujen alaikäisten lasten ikävää ja piinaa. Mutta ainakin Kaunasin syyttäjänlaitoksen syyttäjän Nomeda Oskutyten ja VSD:n rakentamiin valheisiin uskoneille on nyt annettu todisteita siitä, että Liettuan turvallisuuspalvelu on läpeensä korruptoitunut rakennelma. Se on valtio valtiossa, jota on syytäkin uudistaa. Niin Liettuassa on jo alettu tehdä.

Myös Liettuan oikeuslaitos on kaukana siitä tasosta, jota EU-maalta odotetaan. Syksyllä 2009 Kaunasissa ammuttiin kuoliaaksi tuomari Jonas Furmanavicius, joka toimi tuomarina myös Gatajevien oikeudenkäynneissä. Furmanavicius oli yhdistetty liettualaiseen pedofiilirenkaaseen, eikä Kaunasin syyttäjänvirasto ollut toistuvista vaatimuksista huolimatta tutkinut häntä kohtaan esitettyjä syytöksiä. Furmanaviciuksen ilmeisesti ampui isä, jonka lapsi oli joutunut pedofiilien uhriksi. Mikäli tuomarin pedofiiliyhteydet pitävät paikkansa, voi olettaa että hänet oli ollut mahdollista kiristää antamaan sopiviksi katsottuja tuomioita.

Lue Fifistä aikaisempia juttuja Gatajevien tilanteesta: Hanna Nikkanen: Groznyin enkeli hakee turvapaikkaa Suomesta, Anu Harju: Hadizhat Gatajevan piina, Anu Harju: Gatajevit vapaiksi odottamaan tuomiota, Oksana Tšelyševa: Tšetšenian enkeli vai Kaunasin vakooja?, Susanna Kuparinen: Kolme kohtaloa.