big_fimage.jpg

Ei-kansalaisten Latvia

Teksti Oksana Tšelyševa

Latvian venäläisillä on oikeus maksaa veroja ja olla vaikkapa jääkiekon kansallissankareita, mutta ei oikeutta vaikuttaa poliittiseen elämään. Kesäkuun alun vaaleissa kansalaisuudettomat latvialaiset yrittävät korjata demokratiaa.

Olen käynyt Riiassa useita kertoja tänä vuonna. Olen seurannut kaupungin elämää tavallisen tulokkaan näkökulmasta ja muodostanut siitä oman kuvan.

Tein ensimmäisen matkani Riikaan vuonna 1989. Olin ensimmäisen vuoden opiskelija kielitieteellisessä yliopistossa Gorkin kaupungissa, joka kahden vuoden kuluttua saisi takaisin alkuperäisen nimensä Nizhny Novgorod. Kaksi läheisintä koulukaveriani opiskeli taloustiedettä Riiassa, jonne menin heitä tapaamaan.

Vuosi 1990 oli alkamassa. Riika vaikutti raikkaalta ja hämmästyttävän epäneuvostoliittolaiselta: sen vanhakaupunki oli maalauksellinen ja täynnä pikkuruisia kahviloita. Riika ei ainoastaan näyttänyt puskurivyöhykkeeltä kahden vastakkaisen järjestelmän välillä – se oli sitä.

Vain vuosi tuon jälkeen Latvia itsenäistyi. Toukokuun neljännestä on tullut valtiollinen juhla, päivä joka juhlistaa kauan kaivattua itsenäisyyttä.

Tänä vuonna Latvia vietti Euroopan unioniin liittymisensä viisivuotispäivää.

Maan poliitikot sanovat nyt, että Latvia on toipunut neuvostomiehityksestä. Latvia perusti komissionkin tekemään arvion miehityksen aiheuttamista vahingoista. Valtion virallisilla nettisivuilla ei näitä kysymyksiä pohdita. Sivut muistuttavat vaikuttavasta rauhanomaisten protestien purkauksesta, joka osaltaan vavisutti Neuvostoliiton perustuksia.

Elokuun 23. päivänä vuonna 1989 latvialaiset, liettualaiset ja virolaiset tarttuivat toisiaan kädestä ja muodostivat ihmisketjun symboloimaan vapauden tavoitteluaan. He saavuttivat sen kaksi vuotta myöhemmin.

Toisinaan ihmisen muisti on lyhyt. Pian unohdettiin, että ketjun muodostaneet ihmiset eivät olleet vain latvialaisia, liettulaisia ja virolaisia. Joukossa oli myös muita kansallisuuksia, jotka pitivät näitä tasavaltoja kotimaanaan. Pian heille valkeni, että jotkut niistä, joiden kanssa he olivat muodostaneet ihmisketjun, ajattelivatkin toisin.

Latvian poliitikkojen uusi sukupolvi halusi pikemminkin kostaa venäläisille. En kuitenkaan ole nähnyt merkkiäkään siitä, että virallinen Latvia olisi kostanut saksalaismiehityksen, vaikka jopa Miehityksen museon näyttelyssä todetaan, että Latvia on ollut Saksankin miehittämä.

Arviolta 18 prosentilla Latvian asukkaista ei ole vieläkään Latvian kansalaisuutta. Niin sanottujen non-citizen-passien haltijoilla on vain oleskelulupa.

He voivat käyttää suurimmaksi osaksi samoja palveluja kuin muutkin kansalaiset. He saavat asua Latviassa määräämättömän ajan, työskennellä ja maksaa veroja. Mutta heidät kaikki on jätetty ilman perustavanlaatuisia poliittisia oikeuksia, joihin kuuluu myös äänioikeus.

Toisin kuin Virossa, Latvian ei-kansalaiset eivät saa olla ehdolla tai äänestää kunnallisvaaleissa. Eräs paikallinen, venäläistä alkuperää oleva liikemies kommentoi kerran kitkerästi: ”Meillä on oikeus hengittää ja maksaa veroja, mutta ei oikeutta vaikuttaa poliittiseen elämään.”

Tänä vuonna Latvian kunnallisvaalit osuvat samalle päivälle europarlamenttivaalien kanssa. Molemmat pidetään kesäkuun kuudentena.

Tuleviin vaaleihin liittyvä juonittelu on saanut Latviassa hienostuneempia piirteitä, kun esiin on astunut uusia ihmisiä ja poliittisia voimia. Merkittävää ja outoa lisäväriä tuo 13. tammikuuta 2009 järjestettyjen mielenosoitusten jälkeinen ilmapiiri ja mielenosoituksia seurannut pääministeri Ivar Goldmanisin johtaman hallituksen ero.

Latvian nazbolit (kansallisbolshevikit) ovat aktivoituneet johtajansa, Vladimir Lindermanin, kotiinpaluun myötä. Linderman, joka oli tukenut Latvian itsenäistymistä, oli ryhtynyt toimittajaksi tultuaan tyytymättömäksi entisten kansanrintamassa toimineiden tovereidensa nationalistiseen linjaan.

Sitten hän tapasi Eduard Limonovin ja perusti Latviaan kansallisbolshevikkien haaran.

Vuonna 2002 Lindermania ja kolmea hänen ystäväänsä syytettiin Latvian presidentin murhan suunnittelusta. Linderman oli tuolloin Venäjällä. Oli olemassa vahvoja todisteita siitä, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB oli ollut aktiivisesti mukana lavastamassa provokaatiota.

Syytteet kolmea muuta vastaan hylättiin oikeudessa, mutta Venäjällä piileskellyt Linderman palasi Latviaan vasta kun FSB pidätti hänet maaliskuussa 2008 ja karkotti Venäjältä. Latviassa häntä odottivat syytteet. Ensimmäisessä oikeusasteessa hänet vapautettiin, mutta syyttäjä valitti päätöksestä. Toinen oikeusaste tuomitsi hänet yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, vaikka todisteita ei edelleenkään ollut.

Latvian korkein oikeus kuitenkin määräsi koko jutun uudelleen käsiteltäväksi. Uuden oikeusjutun on määrä alkaa 28. toukokuuta 2009.

Joutenolo näyttää olevan Lindermanille mahdotonta. Niiden neljän vuoden aikana, jotka Linderman piileskeli Venäjällä, hänestä tuli yksi väkivallattoman oppositioliikkeen, Toisen Venäjän, ideologeista. Palattuaan Latviaan hän työskenteli toimittajana eri medioissa.

Linderman otti myös aktiivisesti osaa Latvian politiikkaan. Latvian nazbolit kampanjoivat jälleen venäläisvähemmistön oikeuksien puolesta – vähemmistön, joka muodostaa lähes puolet Latvian väestöstä.

Teemoja ovat lisäksi vankilaolojen kohentaminen, yleisen armahduksen lisääminen Latvian lakiin sekä Latvian sitouttaminen noudattamaan Euroopan unionin perusperiaatteita, joihin kuuluu Euroopan ihmisoikeussopimus.

Linderman muistuttaa, että useat EU:n eri elimet ovat julkaisseet lähes sata suositusta Latvialle, jotta maa ei rikkoisi Euroopan yhtenäisyyttä. Yksistään tänä vuonna kaksi Euroopan parlamentin komiteaa jälleen muistutti Latviaa siitä, että sen tulisi myöntää kansalaisuudettomille oikeus sekä asettua ehdolle kunnallisvaaleissa että äänestää.

Nykytilanne on absurdi. Jos ihmisellä on minkä tahansa muun Euroopan valtion kansalaisuus, hän voi ryhtyä kunnallisvaaliehdokkaaksi Latviassa. Ehdokkaan tulee joko asua Latviassa viisi kuukautta ennen vaaleja, työskennellä siellä, tai hänellä tulee olla maassa omaisuutta.

Jälkimmäisessä tapauksessa henkilöstä tulee vaalikelpoinen heti seuraavana päivänä kun hän on hankkinut omaisuutta Latviassa. Ilman tätä mahdollisuutta jäävät kuitenkin ne Latvian ei-kansalaiset, jotka ovat syntyneet ja eläneet maassa koko elämänsä.

Linderman ja hänen kannattajansa ovat yrittävät motivoida viranomaiset noudattamaan EU:n suosituksia joko porkkanaa tai keppiä käyttäen.

”Aina on mahdollisuuksia protestoida rauhanomaisesti ja väkivallattomasti”, Linderman totetaa. ”Amerikan työläiset, jotka vaativat 8-tuntista työpäivää, yksinkertaisesti lähtivät työpaikoiltaan kahdeksan tunnin tultua täyteen. Amerikan mustaihoiset, jotka vaativat tasavertaisia oikeuksia kaikille, eivät noudattaneet ”vain valkoisille” -kylttejä busseissa ja istuivat valkoihoisten maanmiestensä viereen.”

Latviassa sovelletaan nyt samaa taktiikkaa. Nazbolit ovat hyväksyneet tarjouksen muodostaa liitto Isänmaan puolesta -puolueen kanssa, jota johtaa Juri Juravljov.

Liikemies Juravljov, jonka puolue on edustettuna maan parlamentissa Saeimassa, selittää: ”Suunnittelin lobbaavani tätä ideaa ei-kansalaisille edellisten vaalien aikana vuonna 2005. En kuitenkaan löytänyt ketään riittävän rohkeaa. Ennen ehdokaslistan luovuttamista ehdokkaiden tulee allekirjoittaa paperi, jossa he vakuuttavat olevansa maan kansalaisia. On siis olemassa pieni rikossyytteen mahdollisuus. Kenelläkään ei ollut tarpeeksi rohkeutta… Linderman oli tuolloin Venäjällä, mutta nyt hän on täällä. Hän on yksi kansalaisuudettomien tunnetuimmista poliitikoista. Tein hänelle ehdotuksen ja hän suostui.”

Vladimir Linderman on nyt siis kansalaisuudettomien kunnallisvaalilistan ykkösehdokas. Myös toinen poliitikko Daugavpilsistä, Jevgeni Osipov, päätti ottaa osaa hankkeeseen, ja kansalaisuutta vailla olevien lista on nyt tehty Osipovin puolueen nimissä. 23. huhtikuuta 2009 Latvian keskusvaalikomitea hyväksyi sen harkittavakseen.

Listan kahdeksan nimen joukossa on toimittajia ja urheilijoita, muun muassa Aleksei Vesjoly, joka on tunnettu, useita turnauksia voittanut taitoluistelija.

”Kansalaisuutta vailla olevat on aina esitetty jonkinlaisena marginaaliryhmänä”, selittää Linderman. ”Halusimme osoittaa, etteivät he ole hylkiöitä. Olemme ihmisiä, jotka ovat hankkineet itselleen ammatillista ja poliittista jalansijaa. Neuvottelimme Aleksei Shirovin, latvialaisen shakin suurmestarin, kanssa. Hänkin olisi halunnut osallistua, mutta hänelle on myönnetty Espanjan kansalaisuus ja hän edustaa nyt Espanjaa. Hän oli niin väsynyt Latvian toimintatapaan, että kääntyi itse Espanjan puoleen.”

Eräänä päivänä Riiassa ollessani maan jääkiekkojoukkue voitti Ranskan. Sadat nuoret huusivat kaduilla latviaksi ja venäjäksi ”Kauan eläköön Latvia!” Joukkueen valmentaja on Oleg Znarok. Hänelläkään ei ole Latvian kansalaisuutta, vaikka hän syntyi siellä ja pelasi Latvian maajoukkueessa. Znarok haki Saksan kansalaisuutta ja sai sen.

On paljon mahdollista, että ehdokaslistaa ei hyväksytä. Latvian viranomaiset eivät kuitenkaan vielä ole hylänneet sitä. Siten on yhä olemassa mahdollisuus, että yritys onnistuu.

Joka tapauksessa viesti on selvä: Latvian kansalaisuutta vailla olevat asukkaat pyrkivät ajamaan oikeuksiaan käytettävissään olevia keinoja hyödyntäen. Kun raha tai valta puuttuvat, jäljelle jää ihmisten oma tahto.

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu