Yhteiskunta

Antakaa Hazaren protestoida

Lukuaika: 2 minuuttia

Antakaa Hazaren protestoida

Teksti Anna Pesonen

Intialaisten mitta tuli täyteen, kun korruptiota vastustanut Anna Hazare pidätettiin ennen kuin lahjonnan vastainen liike pääsi edes alkuun protestoinnissa. Tänään torstaina järjestetään tukimielenosoituksia – myös Suomen intialaiset kokoontuvat Helsingissä.

Suomessa asuva, intialainen 33-vuotias Gaurav Khullar osallistuu elämänsä ensimmäiseen mielenosoitukseen, kun kynttilät syttyvät Helsingin kauppatorilla torstaina 18. elokuuta kello 19.

“Sama tilanne on muillakin tapaamillani intialaisilla Helsingissä. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kotimaamme hallitus toimii kyseenalaisesti estäessään gandhilaisen Anna Hazaren nälkälakon ja 1 400 ihmisen protestin”, Khullar kommentoi tunnelmia täällä asuvien intialaisten keskuudessa.

74-vuotias Anna Hazare vetää India Against Corruption -kampanjaa (IAC) sellaisen Intian puolesta, jossa ei olisi korruptiota. Anna Hazare ei halua uutta hallitusta vaan uudistaa koko systeemin niin, että korruptio olisi kerralla kitketty valtion perustasta.

Hänen kampanjansa alkoi kolme kuukautta sitten. Hän vaati Intiaan lakia (hindiksi Lokbal Bills) puolueettomasta korruptiotutkinnasta. Hallitus ei tähän suostunut vaan aikoo rajata lain koskemaan ainoastaan maan virkamiehiä.

Intian hallitus suhtautui Hazaren ensimmäiseen nälkäprotestiin Khullarin mukaan jopa vähättelevästi, mutta nyt tilanne on muuttunut.

Hazaren takana seisoo massaliike, ja Intian hallitus on huolissaan. Kun Hazare ilmoitti alkavansa nälkälakkoon tiistaina 16. elokuuta 2011 julkisella paikalla, hallitus ei suvainnut protestia, vaan vangitsi pitkän linjan sosiaaliaktivistin.

Nyt Hazare istuu Tiharin vankilassa New Delhissä eikä halua ulos. Hallitus ei antaisi hänen istua edelleenkään julkisella paikalla nälkälakossa.

Korruptio on maailman suurimman demokratian puoliksi vaiettu ongelma. Tapauksia tulee esiin, mutta esimerkiksi Khullarin näkemyksen mukaan korruptioon hallituksessa ja politiikassa ei uskalleta kunnolla puuttua.

“Suurin osa poliitikoista voi olla korruptoituneita, jolleivät kaikki”, Khullar epäilee.

Toisaalta suureen valtioon mahtuu eri näkemyksiä, sillä hallituksessa on eri ministeriöitä ja toisistaan erillisiä budjetteja. Joka tapauksessa perimmäinen totuus hallituksesta näyttää olevan kansalta piilossa.

Intian valtion toiminta Anna Hazaren tapauksessa on aiheuttanut Suomen intialaisväestössä suurta pettymystä.

Nuoren IT-sukupolven mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut heidän elinaikanaan. Siksi reaktiona on järkyttyminen, ja ihmiset ovat valmiita osoittamaan mieltään asian puolesta, vaikkeivät ole koskaan aiemmin osallistuneet mihinkään protesteihin.

Helsingin mielenosoituksesta odotetaan varsin rauhallista. Paikalle on arvioitu tulevan noin sata henkilöä, vaikka tarkkaa lukemaa osallistujista on lähes mahdotonta antaa etukäteen.

Intiassa protestit voivat kasvaa yllättäviin mittasuhteisiin. Väkeä on liikkeellä massoittain. Ihmiset ovat Intiassa lisäksi paljon helpommin reagoivia kuin Suomessa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa siihen, että hallitus haluaa lopettaa protestit alkuunsa.

Hazare on kehottanut ihmisiä ainoastaan gandhilaisiin protesteihin.

“Rikollisia keinoja ei gandhilaisuuden mukaan käytetä. Jos rikoksesta joutuu vankilaan, ei koskaan voi saavuttaa sitä tavoitetta, jota alunperin halusi”, sanoo Amandeep Dhadwal, 33, joka paastosi tiistaina Anna Hazaren kehotuksen myötä Helsingissä, samoin kuin hänen vaimonsa.

Myös Dhadwal osallistuu mielenosoitukseen torstaina ensimmäistä kertaa elämässään. Vaimo ja viisivuotias poika tulevat Dhadwalin mukaan – hekin noviiseina.

“Uskon naisten osallistumisen voimaan. Jos saamme myös vaimomme kadulle, sillä on ehdottomasti suotuisa vaikutus asiaan”, Dhadwal toteaa.

Intiassa rauhanomaisten protestien kuuluisi olla sallittuja. Torstain mielenosoituksella Suomessa asuvat intialaiset ja suomalaiset osallistujat haluavat tukea sananvapautta ja korruptiovapaan Intian kampanjaa.

Kynttilämielenosoitus korruptiovapaan Intian puolesta 18.8. kello 19 Helsingin kauppatorilla. Kynttilöiden sytyttämistä seuraa Intian pääministerille, Intian Suomen suurlähettiläälle ja Anna Hazarelle osoitettujen kirjeiden allekirjoittaminen. Tämän jälkeen mielenosoitus siirtyy rauhanomaisena kulkueena Pohjois-Esplanadia pitkin Svenska Teaternille. Mielenilmauksen järjestää Suomessa asuvien intialaisten poliittisesti sitoutumaton ryhmä.

  • 18.8.2011