Annan ääni

Teksti Oksana Tšelyševa

Anna Politkovskajan ystävä ja kollega muistaa kaksi vuotta sitten surmatun toimittajan tekoja, ääntä ja lumousvoimaa. Tärkeintä on silti muistaa niitä, jotka vielä elävät. Hyvää tahtovien ihmisten on estettävä Venäjän lipuminen despotismiin, Oksana Tšelyševa kirjoittaa.

Anna Politkovskajan murhan toisena vuosipäivänä 7.10. minun on puhuttava niiden puolesta, jotka vielä elävät. Itse Annaa halusin tänä vuonna muistaa hänen syntymäpäivänään. Hänen kuolinpäivänään haluan nostaa esille toisia kohtaloita.

Henkilökohtaisesti Anna on minulle ihminen, joka ei häviä koskaan. Hän elää edelleen artikkeleissaan ja pienessä tyttärentyttäressään, joka on nimetty Annan mukaan. Annan ääntä ei voi tuhota edes niiden viha, jotka piiloutuvat hämäriin väitteisiin Annan ”vähäisestä merkityksestä” ja ”Putinin Venäjän positiivisen kuvan tuhoamisesta”.

Salamurhaaja ei pystynyt poistamaan Anna Politkovskajan ääntä, tekoja eikä lumousvoimaa hänen ystäviensä muistoista.

Samalla en voi hyväksyä kuoleman jälkeiseen symboliikkaan liittyvää ajattelua, jossa yksinäistä ja jopa marginalisoitua ihmistä sanotaan ”liian kiihkeäksi”, ”liian radikaaliksi”, ”liian sitoutuneeksi” eikä kovin ”diplomaattiseksi”. Toisin on suuren enemmistön kohdalla, joka näkee tärkeämmäksi tasapainotella olosuhteiden kanssa kuin muuttaa asioita Venäjällä.

Häntä kuultiin usein ilman että hän tuli ymmärretyksi. Kyse on niiden vastuusta, jotka olisivat voineet tehdä paljon enemmän ja pysäyttää Venäjän lipumisen itsevaltiuteen ja nyt despotismiin. He olisivat voineet puhua Putinin Venäjän kehityksestä sen oikeilla nimillä.

Anna halusi elää – nauttia elämästään sellaisena valoisana ihmisenä kuin hän oli – jatkaakseen epätoivoisia yrityksiään auttaa niitä, joilla ei ollut julkista tunnustusta samassa määrin kuin hänellä.

Heidän määränsä kasvaa nopeasti. Yhä useammin ihmisiä tapetaan ilman toivon häivääkään siitä, että heidän kuolemiaan tutkittaisiin ja syyllisiä saatettaisiin vastuuseen teoistaan. Ihmisiä pidätetään tekaistuilla syillä. Yhä useammin heidät pakotetaan psykiatriseen hoitoon. Heitä nimitetään terroristien avustajiksi ja venäläisten kavaltajiksi kuten tapahtui terrorismista selvinneiden kansalaisjärjestöille Beslanin ääni ja Nord-Ostin yleisö.

Magomed Jevlojev, ingušialaisen riippumattoman nettisivuston omistaja, tapettiin poliisin huostassa 31. elokuuta 2008. Murha suorastaan huutaa puolueettoman tutkimuksen perään. Olisi tärkeää, että hänen kuolemaansa liittyvät olosuhteet selvitetään ja hänen kuolemastaan vastuulliset saadaan syytteeseen ja oikeuteen lain mukaan. Siitä huolimatta ainoa – törkeä ja oikeuslaitoksen ulkopuolelta tullut – selitys on julistanut kuoleman olleen vahinko.

Kuudes lokakuuta Ingušiassa yritettiin ottaa hengiltä toinen oppositiojohtaja. Ahmed Kotievin ajamaa autoa ammuttiin. Tällä kertaa luodit menivät onnekkaasti ohi.

25. heinäkuuta 2008 aseistetut miehet kaappasivat ihmisoikeuspuolustaja Zurab Tsetšojevin omasta kodistaan Troiskaiassa, Ingušiassa. Tsetšojev työskentelee ihmisoikeusjärjestö MASHRissa (rauha). Kaappajia pidettiin federaation poliisiupseereina. Muutama tunti myöhemmin Tsetšojev löydettiin pahasti vammautuneena tien varrelta läheltä Ingušian pääkaupunkia Magasia. Hän joutui sairaalaan.

Onko mitään toivoa, että Zurab Tsetšojevia pahoinpidelleet tunnistettaisiin ja saataisiin oikeuteen? Paljon on kiinni siitä, millaisen vastauksen Venäjän viranomaiset saavat kansainväliseltä yhteisöltä, ja siitä, jääkö vastaus pelkäksi lämpimäksi retoriikaksi ja huolestumisen ilmaukseksi.

Väitetään, että ensimmäinen elokuuta 2008 ihmisoikeuksien puolustaja Dimitrij Krajuhinin huoneistoon Orelissa, keskellä Venäjän federaatiota, tehtiin tuhopolttohyökkäys. Tuhopolttajien väitetään myös yrittäneen tukkia huoneiston oven. Onneksi Krajuhin ei raportin mukaan ollut huoneistossa, mutta hänen sukulaisensa olivat. He onnistuivat kuitenkin soittamaan palokunnan paikalle. Amnesty International raportoi, että mitään rikostutkimusta ei ole tähän mennessä aloitettu, koska viranomaisten mukaan vahingot eivät ole olleet riittävän merkittävät rikostutkinnan aloittamiseksi. Kuitenkaan tämä tapahtuma ei ole mikään erillinen sattuma, mitä tulee Dimitrij Krajuhiniin kohdistuneisiin uhkauksiin.

14. elokuuta 2008 Nižni Novgorodissa tuntemattomat hyökkääjät heittivät tiilen sen huoneiston ikkunaan, jossa ihmisoikeusaktivisti Stanislav Dmitrievskij asuu. Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Samaan aikaan hänen asuintalonsa edustan täyttivät häneen kohdistuvat herjaukset ja uhkaukset. Talon ovi piirrettiin täyteen hakaristejä. Rikostutkimus hyökkäyksestä aloitettiin.

En usko, että mitään tuloksia saadaan aikaiseksi. Minuun ja Stanislaviin kohdistuneita tappouhkauksia on tutkittu useita kolmen viime vuoden aikana. Mikään ei ole johtanut mihinkään. Olen kuullut tutkijoiden usein sanovan: ”Ymmärräthän… nämä olosuhteet. Me emme pysty tunnistamaan niitä, jotka ovat uhkausten takana.”

Vallan hännystelijät eivät pysty, koska eivät halua. Koska he pelkäävät omaa ääntään. Koska omien sanojensa mukaan he eivät ole itsensä herroja. Koska herransa uskollisina palvelijoina he ovat valmiita panemaan toimeen minkä tahansa käskyn.

Heihin vaikuttaminen on sinun käsissäsi. Hyvää tahtovien ihmisten pitäisi kohdistaa heihin moraalinen paine. Heidän pitäisi tietää, että heitä ei koskaan tulla hyväksymään ja toivottamaan tervetulleeksi Venäjän ulkopuolelle johtuen heidän valmiudestaan ja halukkuudestaan olla mielettömien käskyjen toteuttajia.

Heidän pitäisi tietää, että heidän omaisuutensa Suomessa, Espanjassa, Italiassa, Saksassa, Itävallassa, Montenegrossa, Tšekin tasavallassa tai Slovakiassa ei tee heistä sinun naapureitasi. Heidän pitäisi tietää, että kaikkea ei voi ostaa, vaikka he olisivat kuinka rikkaita tahansa. Heidän tulisi olla tietoisia, että sinulla on kunniasi ja arvokkuutesi ja että sinä olet valmiina asettumaan heitä vastaan. Heidät pitää paljastaa ja saattaa häpeään.

Kirjoittaja oli Anna Politkovskajan ystävä ja kollega. Suomentanut Kimmo Jylhämö.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu