Taide

AC/DC, älä ikinä muutu

Lukuaika: < 1 minuutti

AC/DC, älä ikinä muutu

Teksti Timo Kalevi Forss

Australiassa 1973 perustettu hardrockin megalosaurus AC/DC on kahdeksan vuoden pähkäilyn jälkeen saanut julkaistua uuden albumin. Mikään ei ole muuttunut. Black Ice saa adrenaliinin kihahtamaan.

AC/DC on luonut itselleen tarkat säännöt. Niistä ei poiketa. Verrattuna vuonna 1980 julkaistuun Back in Blackiin muutokset ovat minimaalisia, ja kokoonpanokin on sama 28 vuotta sitten.

Brian Johnson raakkuu varismaisella äänellään autoista, seksistä ja tietenkin rock´n´rollista. Angus ja Malcolm Young pieksevät voimasointuja kitaroistaan ikuisen teini-iän vimmassa. AC/DC on äärikonservatiivinen yhtye, joka soittaa samaa biisiä vuosikymmenestä toiseen. Parhaiten yhtyeen biisit erottaa toisistaan nimen perusteella.

Vaikka AC/DC:n riiviöt lähentelevät jo kuuttakymmentä, ei ikä tunnu painavan. Angus Young pukeutuu edelleen koulupukuun. Muut jermut näyttävät tyypillisiltä farkkukansan edustajilta vaikka ohimolla onkin jo harmaita suortuvia. Levyn kanteen on persoonallisesti painettu yhtyeen punainen logo mustalla pohjalla.

AC/DC:ssä tiivistyy rockin pyhä yksinkertaisuus. Siitä ei voi ottaa mitään pois eikä lisätä mitään, muuten se muuttuu joksikin muuksi.

Joku voisi väittää yhtyettä regressiivisen rockin huipennukseksi tylsyydessään. Minulle AC/DC toimii kuin mantra. Rummut, basso sekä rapsakasti riffitellevät kitarat polkaisevat rockin rukousmyllyn käyntiin. Pian ylipappi alkaa raakkua ”Skies on fire” tai ”She likes rock´n´roll” -tyylisiä viisauksia. Jalkani alkavat vispaamaan. Eläin minussa muistuttaa itsestään.

Erittäin hyvältä Black Ice kuulostaa autossa ja varmaankin vielä paremmalta Hornetin ohjaamossa. Nuoret amerikkalaissotilaat kertoivat Irakissa ja Afganistanissa kuuntelevansa nimenomaan AC/DC:tä. Sota on paska juttu, mutta AC/DC:ssä on alkukantaista energiaa, joka saa adrenaliinin kihahtaman kivasti nuppiin myös siviiliolosuhteissa.

Yhtyeen rytmityöskentely ei ole metallibändeille ominaista mekaanista hakkaamista. AC/DC:ssä mukana mustan musiikin svengiä. Youngin veljesten varhaiset idolit – mustan musiikin legendat – Chuck Berry ja B. B. King kuuluvat AC/DC:n musiikissa.

Black Ice on tuotannollisesti, soundillisesti, sävellyksellisesti, sanoituksellisesti ja sovituksellisesti takuutyötä. AC/DC maistuu hyvältä kuin ruisleipä. En löytänyt pakkauksesta parasta ennen -päivämäärää.

AC/DC: Black Ice (Columbia 2008). Neljä tähteä.

  • 8.5.2011