Taide

A-luokan laulutekijä

Lukuaika: < 1 minuutti

A-luokan laulutekijä

Teksti Timo Kalevi Forss

Perustana nainen ja piano: epävirettä, puhelaulua ja lyyrisyyttä. Laura Sippolan skaala on laaja ja näkökulma ovela, ja innostus tarttuu kuulijaankin.

Laulaja-lauluntekijä-pianisti Laura Sippola on julkaissut toisen levynsä Toinen. Albumilla kuullaan oivaltavia folk-henkisiä lauluja. Kaiken perustana ovat nainen ja piano. Ilmaisua on laajennettu kvartetiksi, jossa musisoivat suomalaisen rytmimusiikin taiturit kitaristi Peter Engberg, basisti Tuure Koski ja rumpali Kepa Kettunen. He toteuttavat Sippolan musiikilliset visiot vähäeleisen tyylikkäästi.

Laura Sippola on Sibelius-Akatemian kasvatti. Musikaalisuutta, muuntautumiskykyä ja taitoa riittää vaikka muille jakaa. Vankasta taustasta huolimatta varsinkin Sippolan laulussa on jotain tuoretta ja yllättävää, jota voisi kutsua positiivisella termillä ”amatöörimäinen”. Hän leikittelee epävireellä, taipuu stadinslangiseen puhelauluun, kuulostaa innostuneelta pikkupojalta ja liukuu taas takaisin perinaiselliseen lyyrisyyteen.

Vaikka tyyliskaala on laaja, kuulostaa Toinen yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Melodisuus ja intiimiys pitävät persoonallisen paketin kasassa. Laura Sippola on uuden sukupolven suomalainen a-luokan lauluntekijä, joka on luonut tunnistettavan tyylin. Esikuvista kuuluvat läpi Joni Mitchell ja Dave Lindholm. Osa biiseistä on laulufraseerausta ja tekstitystyyliä myöten täydellisiä Dave-pastisseja. Tämä hämmentää aluksi, mutta ei kuitenkaan haittaa. Kysymys ei ole kritiikittömästä apinoinnista – näkökulma on ovela.

Laura Sippolan tekstit liikkuvat paljolti arkirealismissa ja parisuhteiden kiemuroissa. Parasta lyriikoissa on mahtipontisuuden ja paskantärkeyden täydellinen puuttuminen. Sippola laulaa kipeistäkin asioista inhimillinen pilke silmäkulmassaan. Toisaalta hän pystyy olemaan myös pysäyttävän riipaiseva.

Sovitukset ja tuotanto ovat mallikasta työtä. Laura Sippola näyttää osaamisensa pianistina. Toisella kuullaan myös maukkaita New Orleans -henkisiä torvisovituksia. Erityisen aseistariisuva on kaikennähneiden huippumuusikoiden muodostama jullikuoro, joka alleviivaa humoristisesti Sippolan lead-laulua. Tämän tyyppiset ennakkoluulottomat yhdistelmät kuvaavat mainiosti levyn innostunutta henkeä, josta tarttuu väkisinkin jotain kuulijaankin.

Laura Sippola: Toinen (Jupiter 2009). Neljä tähteä.

  • 8.5.2011