Poliittisia pelisääntöjä

Lukuaika: < 1 minuutti

Poliittisia pelisääntöjä

voima puhuu | poliittisia pelisääntöjä

Flunssakierteestä, kaliki-viruksesta ja yhdestä keuhkoputkentulehduksesta huolimatta Voiman markkinointiyksikkö onnistui Voiman 1/2003 myynnissä kiintiötään paremmin, ja siksi mainoksia piti tunkea vähän joka rakoon. Lehden kardinaaliavaukseen ei kuitenkaan kehdattu panna yrityksiä, joten sinne luotiin näyttävä eduskuntavaaliehdokkaiden galleria.

Maalisvaalien ilmoitteluahkeruus näyttää puoluepoliittisesti noudattavan aikaisempien vaalien mallia. Ensimmäisen vaiheen ranking on seuraava: vasemmistoliitto 0,625 sivua, vihreät 0,612 sivua, sosiaalidemokraatit 0,563 sivua ja keskusta 0,4 sivua. Lisäksi kommunisteilla on 0,25 sivua ja liberaaleillakin 0,063 sivua. Maaliskuun lehden ennakkovarauksista päätellen kilpailu on koventumassa.

Voima on yhteiskunnallisesti linjakas, mutta puoluepoliittisesti riippumattoman lehti. Käytännössä se tarkoittaa journalististen valintojen ohella esimerkiksi kaikille ehdokasasettelijoille yhtenäistä ilmoitushinnoittelua. Voima Kustannus Oy:n hallitus teki tällä kertaa myös erillisen linjauksen, jonka mukaan Voima ei voi mediayhtiönäkään tukea edes itseään erityisen lähellä olevien ehdokkaiden vaalityötä.

Ehdokkaana oleva Voiman kustannuspäällikkö olisi kyllä mieluusti esiintynyt Voiman sponsoroimana brändiehdokkaana näyttävin mainosaloin niin omassa lehdessä kuin kaikilla muillakin mahdollisilla julkisilla pinnoilla. Omalla rahalla mainostamista ei sentään kielletty. Onneksi, sillä kuinka kävisi sellaisen mainosmedian uskottavuuden, jonka päämarkkinoija kävisi omaa kampanjaansa vain kilpailijoiden palstoilla?

Tuomas Rantanen, Voima Kustannus Oy

  • 9.9.2009