Koulu ei ole leikin asia

Lukuaika: 3 minuuttia

Koulu ei ole leikin asia

”Lyhyet projektit, eli muutaman viikon kurssit, vaihtuva työtiimi & jatkuvaa itsearviointia.” Kuulostaako tutulta?

Viime keväänä palasin ala-asteelle. Käytävän seinillä roikkui samanlaisia ryhmätöitä renessanssin suurmiehistä, joita muistan itse tehneeni kuudennella luokalla. Vain mittakaava tuntui muuttuneen. Ja tietysti oma roolini.

Olin aloittamassa työn eka- ja tokaluokkalaisten lasten kuvataidekerhon ohjaajana. Säännöt pitää tehdä heti selviksi, neuvottiin. Itse olisin mieluummin jutellut lasten kanssa kuin käskenyt ja kieltänyt, mutta se osoittautui vaikeaksi. Lapset kyselivät kyllä innoissaan mitä me tehdään, mitä me tehdään, mutta kun aloin selittää päivän tehtävää, he juoksentelivat jo ympäri luokkahuonetta.

Vaikka en ollut pitämässä tavallista oppituntia, menin opettajanpöydän taakse. Se oli virhe. Olin jumissa sen takana, ja lapset katsoivat minua odottaen, että käyttäytyisin kuin opettaja.

Mitä vanhemmaksi oppilaat tulevat, sitä vahvemmat ennakkokäsitykset heillä on opettajan roolista.

”Olin lukiossa sijaisena, ja aloitin kirjallisuuskurssin kyselemällä, mitkä kirjat oppilaita kiinnostaisivat tai mitä he olivat lukeneet”, kertoo Helsingissä kasvatustieteitä opiskeleva Suvi Hanste. ”Oppilaat kysyivät että hei, eikö sulla pitäisi olla kurssiohjelma valmiina.”

Hanste sanoo myös opettajana huomanneensa miten helposti kaavoihin kangistuu. Opintojen aikana syntyneen “opettajuuskriisin” seurauksena hän on aloittanut opiskelukavereidensa kanssa Avoimet Opit -opintopiirin.

Siinä pohditaan uudelleen opettajan ja oppilaan suhdetta ja tutustutaan muun muassa kriittisen pedagogiikan ajatuksiin. Opetuksen sisällön ja tavoitteiden tulisi lähteä oppilaiden omasta elämästä. Valmiiden tiukkojen opetussuunnitelmien sijaan opettajilla pitäisi olla mahdollisuus suunnitella opetusta yhdessä oppilaiden kanssa.

”Pitäisi lähteä liikkeelle siitä, että ollaan yhdessä tutkimassa”, sanoo Antti Paakkari, toinen opintopiirin järjestäjistä. “Näin myös ympäröivä maailma näyttäytyy paikkana, johon todella voi vaikuttaa ja joka syntyy vasta oman toiminnan kautta.”

Kasvatustieteen opiskelijoiden mukaan kouluissa korostetaan liikaa yksilösuorituksia ja kilpailua. Kärjistetysti kaikki tekevät koulussa samaa asiaa, yksin. Luovuuteen ja aktiivisuuteen kannustetaan, mutta aina annettujen rajojen sisällä.

”Lukio muistuttaa rakenteeltaan yhä enemmän työelämää”, Paakkari huomauttaa. ”Lyhyet projektit, eli muutaman viikon kurssit, vaihtuva työtiimi ja jatkuvaa itsearviointia.”

”Opon kanssa käydään tulosneuvotteluja”, Hanste jatkaa. ”Pitää tehdä oma opintosuunnitelma, olla päämäärätietoinen. Mutta eihän ihminen toimi muuallakaan elämässä yksin.”

PISA-tulosten mukaan suomalainen oppimisjärjestelmä toimii loistavasti. PISA on Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n tutkimusohjelma, johon on kohdistunut myös kritiikkiä. Viime talvena käydyn keskustelun yhteydessä Åbo Akademin kasvatustieteiden professori Michael Uljens kuvasi Helsingin Sanomissa tutkimuksia “piilo-opetussuunnitelmaksi”, jonka tavoitteena on saada kokonaisia kansakuntia omaksumaan kilpailuhenkisyys.

Myöskään Suvi Hanste ei ole vakuuttunut tutkimustuloksista.

“PISA-testeissä korostetaan tiettyjä mitattavia oppimistuloksia, mutta ei esimerkiksi oppilaiden hyvinvointia. Ehkä Suomesta löytyy tehokkaita osaajia, mutta tulosvastuuajattelu näkyy myös stressinä koulussa. Välillä opettajana saa jopa toppuutella oppilaita, jotka ottavat oman pärjäämisensä liian vakavasti.”

Koulutunneilla maailma näyttäytyy kovin valmiina. Oppilaat ehkä oppivat miten maailma toimii, mutta eivät sitä, miten he voisivat itse toimia muuttaakseen maailmaa.

”Perinteinen kouluopetus kesyttää ihmiset. Opetetaan, ettei yhteiskunnallisia konflikteja ole, tai jos onkin, niille ei voi tehdä mitään”, väittää Isabel Vinent.

Vinent vieraili Helsingissä syyskuussa ja luennoi yliopistolla brasilialaisen kasvatustieteilijän Paulo Freiren filosofiasta. Freiren 1970-luvulla kirjoittama teos Sorrettujen pedagogiikka toimii edelleen innoituksena etenkin muodollisen koulutuksen ulkopuolisissa hankkeissa.

Hondurasilainen tutkija on toiminut opettajana niin yliopistossa kuin ruohonjuuritason koulutushankkeissa.

”Niissä tavoitteena on lisätä ihmisten ymmärrystä yhteiskunnallisista ristiriidoista ja eriarvoisuudesta, ja sitä kautta antaa työkaluja muutoksen tekemiseen.”

mainos

Jotain annettavaa Freirellä täytyy olla myös suomalaisille kasvatustieteiden opiskelijoille, sillä Vinentin luento oli vähäisestä mainostuksesta huolimatta täynnä.

”Jos on tottunut ajattelemaan ihmisiä aktiivisina toimijoina tai ylipäänsä järkevinä kanssaihmisinä, Freiren ajatukset tuntuvat luontevilta”, Antti Paakkari sanoo.

Suvi Hanste uskoo, että moni opiskelija kaipaisi opettajankoulutuksessa useampia näkökulmia opettajantyöhön. Koulun on muututtava, ja mallia voisi ottaa vaikka oikeasta elämästä.

”Oppiainejako on keinotekoinen. Kouluissa toteutetaan eri teemoista ja elämänpiireistä aiheensa saavia, oppiainerajat ylittäviä ’projekteja’ aina silloin tällöin. Miksei opetus voisi rakentua aina näin?” hän pohtii.

”Opiskelu voi tapahtua käytävässä, pihalla tai kahvipöydässä – emmehän mekään opi ensisijaisesti luennoilla”, Paakkari jatkaa.

Koulun arkkitehtuuri on suunniteltu kurinpitoa ajatellen. Riehuvien lasten keskellä ymmärtää hetkittäin miksi. Kriittisten opiskelijoiden kanssa keskusteltuani uskaltaudun jopa pihalle piirtämään lasten kanssa. Puolen vuoden jälkeen luokkahuoneessa sujuu jo rauhallisemmin, mutta ehkä sitä voisi kokeilla jotain uutta. Ajattelen, ettei haittaa, vaikka tänään juostaan ympäri pihaa eikä piirretä.

Yllättäen lapset keskittyvätkin aurinkoisella nurmikolla maatessaan paremmin kuin pulpettien ääressä.

_______________

Kuka Freire?

Paulo Freire on tunnettu brasilialainen kasvatustieteilijä, jonka teos Sorrettujen pedagogiikka ilmestyi vuonna 1974. Freiren mukaan perinteinen ”tallettava kasvatus” pitää yllä asenteita ja käytäntöjä, joissa heijastuu koko sortava yhteiskunta. Tilalle hän kehitteli dialogisen kasvatuksen menetelmän. Se perustuu oppilaan ja opettajan tasavertaiseen suhteeseen ja vuorovaikutteiseen oppimiseen. Oppimisprosessi on tiedostamisen ja vapautumisen prosessi, jossa vain sorretut itse voivat vapauttaa itsensä.

Vastapaino julkaisi Sorrettujen pedagogiikan suomeksi vuonna 2005. Lissu Lehtimajan sarjakuva-albumi Freiren kyydissä ilmestyi pari vuotta sitten Like-kustantamolta.

Voiman juttu Lissu Lehtimajasta on luettavissa täällä.

Isabel Vinent veti hondurasilaisessa kylässä menestyksekästä tasa-arvo-työpajaa Freiren metodeilla. Lue juttu Voiman netissä.

Avoimet Opit -opintopiirin blogi avoimetopit.wordpress.com.

Martina Reuterin & Ruurik Holmin (toim.) koulutusjärjestelmän hierarkioita käsittelevä pamflettikirja Koulu ja valta julkistetaan 7.10.

www.intokustannus.fi

Laura Böök

  • 9.9.2009